Tuorein sisältö

Red Dawn

Ensi-ilta: 13.03.2013
Genre: Sota, Toiminta
Ikäraja: 11
Jari Tapani Peltonen

16.03.2013 klo 23.45 | Luettu: 13184 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Red Dawn on tavallinen paukutteluleffa, tai jos harrastat ajattelua: muhkea kiitospäivän megakalkkuna. Pohjois-Korea hyökkää Yhdysvaltoihin. Yksi maailman köyhimmistä maista ei tee uutisten lupaamaa "ennaltaehkäisevää ydiniskua", vaan takapajula iskee yhteen maailman rikkaimmista ja sotaisimmista valtioista laskuvarjojoukoilla ja tankeilla. Jenkkilän armeija meni epäkuntoon. Tämä on tarina. Tyylilaji on "hyvän ja pahan välinen taistelu", eli rasismi. Viis siitä, että monilla amerikkalaisilla alueilla on huomattavasti enemmän aasialaisia kuin afrikkalaisia vähemmistöjä. Red Dawnissa valkoihoiset sankarit tarvitsevat apua vain standardienmukaisilta tummaihoisilta, ihmiskilveksi kelpaavilta kiintiökavereiltaan pärjätäkseen aasialaiselle örkkilaumalle. Twitter-reaktioita:


Kun asetelma on hullu, mutta ohjaajaksi on palkattu entinen stunttikoordinaattori, leffaa voi ajatella miten vain tai olla ajattelematta. Päähenkilöt ovat sissisotaa käyviä tavallisia nuorukaisia. Pohjois-Korea on arveluttava maa. Mitä mieltä olisimme elokuvasta, jossa Pohjois-Korea hyökkäisi Etelä-Koreaan ja sisseiksi ryhtyisivät sikäläiset nettinörtit? Red Dawn pysyy ruohonjuuritasolla, joten sillä ei pitäisi olla merkitystä kuka hyökkäsi ja minne. Ehkä katsoja on rasisti, jos hän ei osaa samaistua kapitalistimaan tv-sarjatyyppisiin teineihin, jotka muistavat mainostaa olutmerkkiä ja Subway-ravintolaa PG-13-ikärajan ehdoilla tehdyn ylvään vapaustaistelun lomassa.

Jos katsoja ei tähtilipun heiluttelua siedä, elokuva saattaa herättää raivoa. Tavallaan Yhdysvaltain maailmanpoliisitoiminta siunataan, sillä ei sitä kritisoidakaan ja siksihän sitä harrastetaan, ettei vapaiden maahan hyökätä. Irakin sodassa amerikkalaiset olivat sankareita, jotka toivat "järjestystä", sanoo leffa suoraan. Tämä on lievästi sanoen huvittavaa, sillä elokuva kertoo valloitussodasta. Pohjois-Korea yrittää aivopestä orjuuttamansa jenkit omaan ajatusmalliinsa, joka myös takaa "järjestyksen". Jos leffalla olisi aivot, se voisi harrastaa satiiria ja mustaa huumoria lukemattomilla tavoilla, mutta jotakin hauskaa on vilpittömän oloisessa typeryydessäkin. Amerikkalaiset joutuvat taistelemaan sillä tyylillä kuin viholliset tekivät Vietnamissa ja Afganistanissa ja ties missä. Tämä huomioidaan, mutta tätä ei kommentoida.

Valloittajien piti olla kiinalaisia, mutta ns. hienotunteisuudesta johtuen heidät muutettiin pohjoiskorealaisiksi jälkituotannossa. Kulttuurien tuntija löytänee muutoksesta mokia. Kiinnitin itse huomiota lähinnä siihen, miten dubatulta valloittajien puhe toisinaan vaikuttaa. Pohjois-Koreaa avustaa epämääräinen liittoutuma. Yllättäen Venäjä on yksi näistä maista, mutta koska elokuva on leväperäinen, pidin tätä harmittomana viittauksena vuoden 1984 alkuperäiselokuvaan (jossa Neuvostoliitto hyökkäsi), enkä aitona Venäjän pelkona.

Vuonna 2009 kuvattu Red Dawn ehti istua hyllyllä pitkään. Pääosassa heiluu Chris Hemsworth, joka on jo liian iso nimi tällaiseen tuubaan. Hän näyttelee nuorta sotilasta, jonka asiantuntemuksella ja karhealla karismalla sissiliike saadaan käyntiin. Pojat ja tytöt treenaavat ja järjestävät väijytyksiä montaasimaisesti, kunnes on jo yllätyksettömien huipennusten vuoro. Näyttelijät selviytyvät helpoista rooleista siedettävästi ja tarinaan kehittyy alustavasti tunnetta. Nauroin toisinaan ääneen, mutta en pidä teosta läpeensä tökerönä, vaan löysin huumoriarvoa juuri siitä, että Hollywood onnistuu kätkemään ammattitaitoiseen kuoreen jotakin näinkin typerää.

Budjetti on tuplasti suurempi kuin vaikkapa Arnold Schwarzeneggerin uutuudessa The Last Stand. Toiminta on persoonatonta, mutta kohtalaisen kiihkeää leffan tiiviyden ja parin huippukohdan myötä. Selkein ongelma on matala ikäraja, jonka vuoksi monet leikkaukset haisevat sensuurilta. Kuvastoon elämys tuskin kaatuu, jos leffa kiinnostaa ajatusleikkinä tai koska olet valitettavasti kohderyhmää.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Vieras talossa... Mahtava Oz... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

Falafel

Rekisteröitynyt 04.01.2011

17.03.2013 klo 11.47 15 tykkää tästä

Äh, en voi uskoa tätä. Kaiken sen jenkkilöihin kohdistuneen vihan ja pilkan jälkeen, miten joku voi tehdä tällaisen elokuvan? Taidanpa lähteä tästä oksentamaan.
lainaa
Purtsi

17.03.2013 klo 22.44 9 tykkää tästä

Poikien twilight
lainaa
Heioikeesti

20.03.2013 klo 12.59

Toi twitter kuva sai mut nauramaan. Samanlaista paskaa tuli mustilta Jangon jälkeen valkoihoisia kohtaan.

Mitä vittua nyt taas Peltonen, oikeasti.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.03.2013 klo 13.09 1 tykkää tästä

Heioikeesti kirjoitti:
Toi twitter kuva sai mut nauramaan. Samanlaista paskaa tuli mustilta Jangon jälkeen valkoihoisia kohtaan.


Ero on siinä, etteivät amerikkalaiset elokuvat anna realistista kuvaa aasialaisista tai aasialaisten määrästä Yhdysvalloissa. Tässä elokuvassa on kaksi valkoihoista amerikkalaista sankaria, joita näyttelevät australialaiset, kun taas monia pahiksia näyttelevät aidot amerikkalaiset. Naura sille.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova