Tuorein sisältö

The Place Beyond the Pines

Ensi-ilta: 07.08.2013
Genre: Draama, Rikos, Trilleri
Ikäraja: 11
Jari Tapani Peltonen

30.08.2013 klo 18.30 | Luettu: 6686 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

En ole varma, onko rajoitetuilla tavoilla erittäin taitavien ohjaajien töihin tutustuminen palkitsevaa, vai tappaako jokainen turhautumisen aalto jotakin sisältäni. Ohjaaja-kirjoittaja Derek Cianfrance osaa taikoa tunnelmallista ja tunteellista elävää kuvaa, mutta ei kertoa tarinaa, tai ei ainakaan kunnianhimoista usean tarinan yhteenliittymää. Kolmeen vaiheeseen selkeästi jakautuva draama The Place Beyond the Pines alkaa vahvana kuin mikä tahansa tänä vuonna näkemäni teos, jatkuu mielenkiintoisena vanhoilla höyryillä ja hajoaa palasiksi yrittäessään sattuman ja käytännössä tyhjästä ilmeentyvien uusien persoonallisuuksien avulla sanoa jotakin syiden ja seuraamusten suhteesta.

Ryan Gosling on surmanajaja Luke, joka saa tietää siittäneensä jälkikasvua viime vierailulla paikkakunnalle. Ties kuinka monetta kertaa Gosling näyttelee harvasanaista mysteerimiestä, tuoden jälleen pöytään jotakin uutta. Tuulen kuljettama, tyhjää elämäänsä täysillä elävä hemmo tarttuu ahneesti ajatukseen perijästä. Ymmärtämättä mitä sanahirviö pitkäaikaissuunnitelma tarkoittaa, hän päätyy ryöstämään pankin voidakseen leikkiä isukkia. Elokuva maalaa itsevarmasti merkityksiä näille käänteille. Vaikka onnelliset hetket rakentuvat tyhjän päälle, ne ovat herkkiä ja onnistuneen romantisoituja kiitos näyttelijöiden, musiikin ja ohjaajan koko paletin. Tulee selväksi, mikä motivoi Lukea, vaikkei hänestä kerrota mitään ylimääräistä. Rikolliset puuhat jäävät romantisoimatta harvinaista kyllä. Tapa jolla Gosling rääkyy pankkivirkailijoille on hermostunut ja karismasta vapaa. Luke keikkuu veitsenterällä kyeten hyvään ja pahaan.

Bradley Cooper näyttelee kyttää nimeltä Avery. Vastoin ensivaikutelmaa hän on monella tavalla Luken sukulaissielu. Avery saattaa olla kouluja käynyt tuomarin poika, jolle yhteisten pelisääntöjen kunnioittaminen on selvää, mutta tämäpä juuri tarkoittaa sitä, että hänenkin sydämensä toimii tai tahtoisi toimia yksinkertaisesti. Valmiissa maailmassa hänkään ei elä, eikä hänkään aina tiedä miten pitäisi toimia. Mikään ei ole mustavalkoista - paitsi Ray Liotta rayliottamaisen limaisena korruptoituneena kyttänä ja viimeiset 45 minuuttia.

Kun pilalle tatuoitu, rikkinäistä paitaa väärinpäin pitävä, lähinnä silmillään näyttelevä Gosling hieroi oletettavasti rasvaisia käsiään pidelläkseen piakkoin lastaan, nyyhkin hahmon puolesta katkeransuloisissa tunnelmissa. Kun poliisit jahtasivat moottoripyörällä huikeasti kiitävää Lukea kameran heiluessa hallitun kiihkeästi harvoin leikkauksin, en raaskinut harrastaa leikkauksia itsekään vaan silmiä räpäyttämättä tuijotin äksöniä, jota monen äksön-pätkän sietäisi kadehtia. Loppupuoli on niin laiskasti kirjoitettu, etten ole varma ymmärsinkö jokaisella aivosolulla, että kyse on yhä samasta elokuvasta.

Gosling ja Cooper ovat tämän hetken kysytyimpiä nimiä syystä. Jos elokuvalla on tarve siirtää heidät sivummalle kertoakseen myös mitä rintakarvojaan esittelevälle teinielvikselle ja kumppaneille kuuluu, tarinan jumalauta tulisi toimia. On päivänselvää mitä elokuva ajaa takaa, mutta en voi käsittää miksi hienovaraisuuteen kykenevä Cianfrance alentuu kompuroimaan maalilinjan yli turvautuen veikkausvoittoa hitusen todennäköisempään sattumaan ja hahmoihin, jotka on kirjoitettu palvelemaan sanomaa, eikä elämään ja hengittämään kuten Goslingin ja Cooperin hahmot tekevät. Osa hahmoista on enemmän kuin osiensa summa. Osa on vähemmän.

Kun The Place Beyond the Pines tulee joskus telkkarista, tiedän kymmenen sekunnin tarkkuudella missä vaiheessa lopetan katsomisen. Jos tarina virallisestikin tuolloin päättyisi, kyseessä olisi poikkeuksellisen elämyksellinen lyhytelokuva, jolla olisi yhtä paljon tai enemmän sanottavaa kuin kokonaisuudella. Sanomasta ja merkityksistä puhuminen on aina puoliksi koomista, onhan lähes kaikki sanottu moneen kertaan, mutta sen tiedän, että fiksu sisältö piristää itseäni yhtä varmasti kuin se uuvuttaa, kun leffa sanoo jotakin rivien välissä ja jaarittelee tunnin huutaakseen saman asian uudestaan. Kokonaisuus on elämyksellinen kuin M. Night Shyamalanin ura: rakastin intohimoisesti, joten puolustelin, kunnes saavutin kiehumispisteen.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Red 2... Lovex - State Of Mi... >

Keskustelut (5 viestiä)

Bob

30.08.2013 klo 20.59 10 tykkää tästä

Pitääpi vuokrata. Gosling on aina ,ei homolla tavalla, mukava ukko seurata.
Gangster Squadin kun katsoin niin melkein pelästyin kun oli niin paljon repliikkejä annettu.
Karismaa löytyy.
assdcv

31.08.2013 klo 12.45 1 tykkää tästä

Meikäläistä ei haitannut yhtään elokuvan loppupuolisko, mielestäni paras tänä vuonna näkemäni elokuva.
Buaa

02.09.2013 klo 00.08 1 tykkää tästä

assdcv kirjoitti:
Meikäläistä ei haitannut yhtään elokuvan loppupuolisko, mielestäni paras tänä vuonna näkemäni elokuva.


Veit jalat suustani.
Älkää unohtako Mike Pattonin mahtavaa soundtrackia.. uuh
Latetsy

Rekisteröitynyt 05.10.2009

03.09.2013 klo 16.11

Goslingista olen kyllä täysin eri mieltä. Tuli katsottua tuossa peräkkäin useampi Goslingin elokuva ja on kyllä uskomatonta kuraa tuo näyttely. Driven aikaan sitä vielä osasi arvostaa, mutta nyt tämä täysin samaa kaavaa toistava eleettömyys ei kyllä anna enää oikein mitään. :(((
Bob

04.09.2013 klo 11.39

Latetsy kirjoitti:
Goslingista olen kyllä täysin eri mieltä. Tuli katsottua tuossa peräkkäin useampi Goslingin elokuva ja on kyllä uskomatonta kuraa tuo näyttely. Driven aikaan sitä vielä osasi arvostaa, mutta nyt tämä täysin samaa kaavaa toistava eleettömyys ei kyllä anna enää oikein mitään. :(((

Njaa, esim. Half Nelsson leffassa on ihan "normaalia" näyttelyä.
Kyllä se Gosling venyy eri tyyleihin tarvittaessa, vähäsanaiset tyypit leffoissa on vaan niin vitun coolia taas.

Kirjoita kommentti



Muita tekstejä tältä kirjoittajalta

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova