Tuorein sisältö

Computer Chess

Ensi-ilta: 01.12.2013
Genre: Draama, Komedia
Ikäraja: Ei tiedossa
Jari Tapani Peltonen

03.12.2013 klo 19.00 | Luettu: 6058 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Elokuvaa Computer Chess on hankala suositella kenellekään, vaikka näin tarpeelliseksi katsoa sen kaksi kertaa peräkkäin.

Monet pitävät Donkey Kongin pelaamisesta kertovasta dokumentista King of Kong. Semiautistinen katsoja saattaa jopa samaistua pakkomielteisiin päähenkilöihin, vaikka hänkin samalla pudistelisi päätään. Computer Chess on samanhenkinen tapaus. Kyseessä ei kuitenkaan ole miellyttävän ammattimainen dokumentti, vaan taiteellinen komedia, joka sotkee surrealismia äärirealismiin. Kuvasuhde on antiikkia, kuvasto on mustavalkoista ja usein sumeaa ja toisinaan linssikin on likainen. Kerronta on hidasta. Kertomus koostuu epämääräisestä vihjailusta. Moni ei loppuun saakka jaksa, mutta leffa on mahdollista kokea kiehtovana tunnelmointina ja ajatusleikkinä siinä missä teokset tyyliin The Tree of Life ja 2001: Avaruusseikkailu.

80-luvulla nörtit kokoontuvat hotelliin kilpaillakseen shakkiohjelmillaan. Ohjelmat ottelevat toisiaan vastaan. Vastustajan siirrot yksinkertaisesti syötetään ohjelmiin. Turnauksen isäntä on iäkäs shakkimestari, joka haastaa lopuksi voittaneen ohjelman. Tekoälyn aamunkoitto on käsillä.

Computer Chess ei ole fiktiivinenkään dokumentti, mutta tyylin kanssa flirttaillaan. Keskustelut ovat realistisen takeltelevia ja epämääräisiä. Tyypit eivät aina ymmärrä toisiaan tai välitä siitä ymmärsikö joku muu. Mukana on muutamia egomaanikkoja, mikä on hauskaa samasta syystä kuin King of Kongissa: egon pulleus ei johdu mistään järkevästä. Hotellissa majailee myös keski-ikäisiä hippejä, jotka gurunsa johdolla tavoittelevat tunteitaan tai ryhmäpsykoosia tai jotakin. Kuva ihmissuvun harrasteista täten laajenee, eikä suinkaan uljaammaksi.

Harva elämä on uljas ulkopuolisen silmissä. Voin kuvitella, miltä itse näyttäisin dokumentissa: murmeli lyllertää näytöksestä kotiin roskaläjään laatimaan vihaisen taidekritiikin ja sitten se iltasella päissään kirjoittaa Disneylle sähköpostia aiheesta "missä Helinä-keijun 3D-Blu-ray viipyy". Elokuvat tapaavat omaksua yleisluontoisen näkökulman, josta käsin hulluus vaikuttaa toiseudelta, josta voi vaikka parantua. Sellainen selväpäisyys on fantasiaa! Computer Chess ei ole vannoutuneesti kiinni todellisuudessa, mutta enimmän aikaa se haisee realistiselta, koska mukana ei ole kaunisteltuja elokuvahahmoja, jotka määrittelevät sen mikä on normaalia.

On rohkeaa ja röyhkeää olettaa, että katsoja jaksaa keskittyä tylsyyden maksimoinnilta vaikuttavaan filmiin pienten persoonallisten silausten johdosta. Sekoileva kuvaus ja leikkaus ovat eräitä tyylikeinoja, jotka aidosti korostavat haluttua. Koominen ajoitus toimii. Asioiden välille saadaan luotua siltoja ilman selkeää päähenkilöä, jonka henkilökohtainen kokemus sitoisi kaiken yhteen. Lähimpänä päähenkilöä on jäykkä poika, joka pohtii tekoälyn mielihaluja ja on vaarassa päästä neitsyydestään. Hänen kauttaan pohdin mikä olisi järkevä suunta ihmiselle tai ihmiskunnalle tai titityy.

Symboliikkaa riittää kuten kauniisti kuvatuissa taidefilmeissä, joissa on savukiekuroita tai auringonlaskuja. Tekoäly yritetään synnyttää. Vanhemmuus eli lisääntyminen eli elämän alku on läsnä lukuisilla muillakin (perversseilläkin) tavoilla. Tavallaan on myös elämän päättyminen, sillä puhetta on sodasta. Elämä ja kuolema - leffahan kertoo kaikesta. Sovitaan niin, jos jonkin ajatuksen jäljille pääset. Omat tulkintani lähtivät siitä huomiosta, että nämä ihmisen puolikkaat kaipaavat jotakin ja yrittävät luoda jotakin tullakseen joksikin, vaikka he eivät tiedä mitä he haluavat, kuten eivät monet (useimmat) tiedä oikeastikaan. Kaiken kattavaa tulkintaa en saanut aikaiseksi, joten ehkä olennaisinta on se, että elokuva vaikuttaa palapeliltä. Mielenkiinto pysyy yllä ja outoudesta nauttiminen mahdollistuu.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Country Dark - D... PMMP - Hitit... >

Keskustelut (5 viestiä)

fly

04.12.2013 klo 02.07

Katsoitko tämän Netflixistä?
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.12.2013 klo 11.35

fly kirjoitti:
Katsoitko tämän Netflixistä?


iTunesin kautta vuokrasin.
bee

05.12.2013 klo 13.59

Jari-Pee kirjoitti:
fly kirjoitti:
Katsoitko tämän Netflixistä?


iTunesin kautta vuokrasin.


Siis torrentoit.
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.12.2013 klo 14.32 3 tykkää tästä

bee kirjoitti:
Siis torrentoit.


http://tinyurl.com/p36lpr9
lasdlasd

06.12.2013 klo 13.10 4 tykkää tästä

Jari-Pee kirjoitti:
bee kirjoitti:
Siis torrentoit.


http://tinyurl.com/p36lpr9

Siinähän on gimp auki. Selkeesti shopattu kuva.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova