Tuorein sisältö

Me ollaan parhaita!

Ensi-ilta: 06.12.2013
Genre: Draama, Komedia
Ikäraja: 7
Jari Tapani Peltonen

07.12.2013 klo 16.00 | Luettu: 4427 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Olen nähnyt Suomen isoimmalta kankaalta vain rakeisen ruotsalaisen homodraaman Fucking Åmål, joka teki lähtemättömän vaikutuksen. Niin piristävän liikuttavaa on ohjaaja Lukas Moodyssonin herkkyys, että myös hippidraama Kimpassa on tullut usein katsottua, ja niin kuristavan liikuttavaa, etten aio katsoa lähiaikoina uudestaan lapsenraiskauselokuvaa Lilja 4-ever. Moodysson on vaihteeksi pirteällä tuulella. Me ollaan parhaita! (Vi är bäst!) kertoo hupsuista teinitytöistä. He ovat kahdestaan muita vastaan, asenteesta ja tukasta sen näkee. Tekemisen puutteessa he perustavat punk-bändin. Soittaa he eivät osaa, joten he värväävät uskonnollisen perheen musikaalisen hissukan. Määrittelin juuri Lilja 4-everin kauhuksi, joten ehkä kehtaan kutsua näitä temperamenttisia, valtavirran sanaston mukaan poikamaisia tytönhupakoita älyttömän söpöiksi.

"Seuraavassa jaksossa" tytöt hengailevat kundien kanssa ja mustasukkaisuus nakertaa välejä. Se heikkous mainiolla rainalla on, että se vaikuttaa kahdelta tv-sarjan episodilta. Elokuva herkästi näyttää kompuroivan, kun se verrattain myöhään esittelee merkittävän sivujuonen. Kokonaisuudesta uupuu kantava konflikti, kun draamasarjan taas ei olisi pienikään pakko olla määrätietoisempi kuin nämä "kaksi jaksoa" ovat. Olisin kernaasti katsonut lisää, joten lopulta ongelma on vain se, ettei aihetta ole rajattu niin, että leffa myisi itsensä täyteläisenä kokonaisuutena.

80-lukua eletään. En tiedä mitä some-teinit tuumivat, mutta omiin muistoihini nähden leffa vaikuttaa samaistuttavalta kuin eilispäivä; kuten Fucking Åmål. Tytöt elävät omassa kuplassaan. Aikuiset ja sisarukset häsläävät, mutta tyttöjen tuhinasta huolimatta ihmissuhteet ovat varsin normaalilla tolalla. Musisointi on puoliksi meuhkaa ja huutelua. Bändikuviot selkeimmin rytmittävät kokonaisuutta, mutta varsinainen bänditarina kyseessä ei ole, vaan lempeä kuvaus lapsenmielisestä ystävyydestä, jota koetellaan huvittavan mitäänsanomattomilla mutta tyttöjen tunteita koettelevilla pulmilla.

Yksi tapa kiittää uskottavuutta ja myönteisyyttä on todeta, että sain allergisen reaktion. En ilmeisesti pidä uskottavasta myönteisyydestä. Silmäni vuotivat ja poskieni verenkierto kiihtyi muutamassa arkisessa kohtauksessa, kun ristiriitaiset muistoni aktivoituivat yleisluontoisilla tavoilla. Yksinkertaistettuna: kun tytöt jonninjoutavan hölmöilyn jälkeen halasivat, tunsin haikeutta ja kaipuuta tuollaista yksinkertaista tyttötyyppistä ystävyyttä kohtaan, mutta kun tämä poikajuttu esiteltiin ja hahmot alkoivat käyttäytyä laskelmoiden ja epäloogisesti sukuvietin ohjaamina sen sijaan, että heidän kapinahenkensä olisi kehittynyt, muistin miksi olen allerginen ihmisille.

Mitä tulee "muistoja yleisluontoisesti aktivoiviin" elokuviin, esimerkiksi Fucking Åmålissa ja tuoreesssa kotimaisessa draamassa Tumman veden päällä on konflikti. Muistelu auttaa samaistumaan kriisiin ja sehän on sitten positiivista ja puhdistavaa, jos kriisi ei tuhoa toivoa paremmasta, vaan lopputekstien rullatessa alitajunta tuottaa fantasioita siitä minkälainen parempi tulevaisuus kenties on. Se on ihan erilainen alleviivaus, kun ihmisten muistutetaan olevan apinoita, vaikka he olisivatkin herttaisia ja eläintieteellisessä mielessä loogisia yksilöitä. En mollaa tyttöjä enkä leffaa, olenpahan vain ennenkin ihmetellyt, miksi monet älyllisesti taantuvat murrosiässä.

Yritän sanoa, että koin tämän simppelin hyvänmielen elokuvan käytännössä selittävän, miksei ihmisillä ole eikä tule olemaan hyvä mieli kuin jaksoittain. Eikä siinä mitään. Sehän on mielenkiintoista. Planeettamme maa -dokumentissa pulu elää sademetsässä, jossa on paljon ruokaa. Pululle on jäänyt luppoaikaa, joten se on kehittänyt monimutkaiset kosiomenot ja fyysisestikin muovautunut hullunkuriseksi sen sijaan, että se olisi opetellut lukemaan ja kampanjoisi nyt sademetsien pelastamisen puolesta. Kenties monetkin pulut ovat ottaneet oikeita askelia, mutta ne eivät ehtineet panemista harrastaa joten äly ei periytynyt ja nykyisiä hemmetin homeovestiittipuluja kiinnostaa lähinnä paneminen ja panijan maine ja hyväksytyksi tuleminen panijana.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Isänmaallinen mies... Hobitti - Smaugin au... >

Keskustelut (2 viestiä)

Moodies

09.12.2013 klo 10.29 4 tykkää tästä

Arvostelu tuntuu kertovat (ja paljastavan) enemmän JT Peltosesta kuin itse elokuvan juonesta. Mutta, viihdyttävää kaikesta huolimatta.
Baut

Rekisteröitynyt 14.12.2009

09.12.2013 klo 20.09 3 tykkää tästä

Moodies kirjoitti:
Arvostelu tuntuu kertovat (ja paljastavan) enemmän JT Peltosesta kuin itse elokuvan juonesta. Mutta, viihdyttävää kaikesta huolimatta.


Peltonen osaa kertoa elokuvasta paljastamatta juonta, mikä on nimenomaan homman juju. Eihän arvostelun tarkoituksena ole kertoa rainan tarinaa?

Sivutuotteena arvostelut kertovat kyllä enemmän JP:stä kuin mistään muusta.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova