Tuorein sisältö

Celine Dion: Taking Chances

J.A. Kaunisto

20.11.2007 klo 09.48 | Luettu: 4937 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Celine Dion on viimeiset viisi vuotta tehnyt rahaa Las Vegasissa. Edellisestä englanninkielisestä soolokiekosta on aikaa 3 vuotta. Celine Dion on urallaan saavuttanut mammuttiaseman. Dionin ei tarvitse, pidä tai ole pakko tehdä mitään. Vailla taloudellisia huolia Celine voi harrastaa musiikkia miten tahtoo. Ranskankieliset kiekot tuntuvat tavoittelevan taiteellista näkökulmaa. Taking Chances on yllättäen rokimpi tekele kuin mitä tähdeltä on totuttu kuulemaan. Tosin Celine Dionista puhuttaessa rock on venyvä käsite. Dion on viihteen ammattilainen, joten rock-uskottavuus on mahdoton asia. Naisella on kuitenkin takanaan mm. entisiä Evanescence-miehiä (Ben Moody ja David Hodges), joten rokkisävyt eivät täysin yllätä. Muutamilla viisuilla Dion lähestyy Kelly Clarksonin ulosantia ja Shania Twainin reippaampaa linjaa. Countryfiilarit ja muutaman viisun jopa melankoliset tunnelmat antavat Dionin musiikille ripauksen uutta verta. Tosin rokkiriffejä pehmennetään lähes poikkeuksetta viulusovituksilla.

Tiukimmin poppirokkia liputtavat kiekon nimibiisi Taking Chances, Surprise Surprise ja Fade Away. Taking Chances on kiekon parhaita, kiireetön Kelly Clarkson-kopio loistaa potkivalla kertosäkeellä ja skeboissa on kohtuullinen purenta. Fade Away on albumin verevin viisu. Fiilis on kuin Clarksonin ja Meat Loafin duetossa, tyylikkäästi jousilla paisutettu poppisrock tarttuu korvaan. Can't Fight The Feelin' yllättää särisevällä skeballa joka tosin unohdetaan sivurooliin viisun edetessä. Heart-yhtyeen voimaballadi Alone sokeroidaan turhan mielikuvituksettomasti. Dionin ääni taipuu rokimpaan ilmaisuun kankeasti, sama on huomattavissa muutamassa muussakin kohdassa. Ongelma on sama, kun koulutettu oopperaääni yrittää vääntää paranoidit. Muutama viisu kärsii myös armottoman tyhjänpäiväisestä sävellyksestä ja jopa Dionin vokaalit jäävät värittömiksi. New Dawn-viisussa Celine pääsee revittelemään alun gospelhehkutuksessa, itse biisi jää polkemaan paikoilleen. That's Just The Woman In Me-biisissä Celine tykittää raskaalla arsenaalilla, sädehtivää tulkintaa.

Celine Dionin tuore kiekko viihdyttää poppirockin valepuvussa. Dion ei ota riskejä, lievä soundin päivitys ei aiheuta paniikkia ostokäyttäytymisessä. Toisaalta kiekko saattaa kelvata päivityksen ansiosta nuoremmalle väelle. Albumilla on muutama hittivainuinen poprock, kantrista fiilistä etsivää popitusta ja Dionin tuttua kevytballadiosastoa. Hauska yksityiskohta ovat pari melankolista rockin suuntaan silmää iskevää tunnelmapalaa, joissa on Dionia ajatellen jotain uutta ja virkistävää. albumin 16. viisusta olisi voinut karsia muutaman, täytebiiseiltä ei ole vältytty. Nahkatakki ei tee rokkaria eikä Celine Dion ole pantteri kuin korkeintaan alusvaatteissaan. Taking Chances antaa mielikuvaa uudistuvasta artistista vaikka tarkempi kuuntelu osoittaa riskikertoimen olevan täysin markkinavoimien hallinnassa. Korkeampi voima meitä varjelkoon Celine Dionin mahdolliselta rokkicoverilevyltä!



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Twilight Guardians -... United Underworld - ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti


755


www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova