Tuorein sisältö

Sonata Arctica: Pariah's Child

J.A. Kaunisto

03.05.2014 klo 22.20 | Luettu: 5331 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Sonata Arctican tuoreelle, kahdeksannelle studioalbumille, lupailtiin muistumia bändin alkuaikojen tunnelmasta. Jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä mutta nykypäivän Sonata Arctica on niin laajakatseinen ja moneen suuntaan taipuva ettei parin ensimmäisen levyn selkeämpää suoraviivaisuutta ole enää tarjottimella. Pariah's Child -kiekolla on selkeitä suuntaviivoja The Days of Grays -kiekon paisuttelevaan Nightwish-hekumoitiin mutta myös Unian kokeilunhalua ja vaikka otteita Winterheart's Guildin selkeistä melodioista. Teatraalisuus ja rock-operetti ovat Pariah's Childin yksi merkittävä sivujuonne.

Kiekon alun selkeät iskuviisut muistuttavat menneestä. The Wolves die young ja Running lights tekevät kunniaa bändin menneisyydelle. Take one breath innostuu jo leikittelemään Queen-viittauksilla ja rock-operetilla. Cloud factory lähtee rennosti lapasesta ja jälki on tarttuvan perinnetietoista. Blood on hieman erilaista, kerroksellista mutta hallittua ja rönsyilevää. What did you do in the war, dad? kasvaa ja kehittyy ja jälkikäteen katsottuna viisu levyn tietynlainen kulminaatiopiste.

Nimittäin rock-henkisempi Half a marathon elää vain mainion kertsinsä avulla ja oudolla puhemessulla vahvistettu X Marks the spot on outo tekele. Love on mainio slovari, tosin bändi on tehnyt vastaavia jo tukevan nipun. Levyn päättävä "taideteos", kymmenminuuttinen Larger than life on rock-oopperaa parhaimmillaan - erillinen saarekkeensa albumikokonaisuuden joukossa.

Sonata Arctica uskaltaa uudistua ja muuttaa hieman kulkusuuntaa mikä ilolla todettakoon. Pariah's Child ei kokonaisuutena aiheuta ylistäviä hurraa-huutoja mutta jokaisessa viisussa on parhaat hetkensä ja levyn läpikäynti on poikkeuksellisen miellyttävä kokemus. Bändin käyttämä väripaletti on kirkas ja ilmeikkäät sovitukset huokuvat raikkautta. Oikeastaan Pariah's Child vaikuttaa teemakokonaisuudelta, sillä mukana on paikoin ristiriitaistakin aineistoa joka kuitenkin asettuu uomiinsa kokonaisuuden palasena. Mikä parasta, Sonata Arctica ei toista samaa levyä vuodesta toiseen.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< This Is the End... Adelen elämä: osat 1... >

Keskustelut (2 viestiä)

-_-

10.05.2014 klo 00.12

Lupailtiin tosiaan alkuaikojen menoa, mutta siitä ei tullut lasta eikä paskaa. Liekkö sitten väsymys iskenyt vai mitä helvettiä. Uusimmat levyt ovat semmoista harmaata tylsää jynkytystä, että ihan surettaa.
lainaa
kitara

10.05.2014 klo 08.59

Ei ole lähelläkään vanhoja levyjä. Sonata on nykyään lähempänä progressive metallia kun poweria. Reckoning Night on paras vanhan tyylin levy. Aijempi albumi iski hyvin kun sitä kuunteli illalla ja unohti ensimmäisten levyjen tyylin.

Tässä levyssä ei tunnu olevan yhtään koukkua joka saisi kuuntelemaan lättyä uudestaan ja uudestaan
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova