Tuorein sisältö

Tulukset: Pohjoisen Pommikoneet

J.A. Kaunisto

27.07.2014 klo 22.51 | Luettu: 2316 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Oulun suunnalla vaikuttava punkrock-metal'n'roll -orkesteri Tulukset on julkaissut tukun omakustanteita ennen Pohjoisen Pommikoneet -nimistä kokopitkää. Bändin ongelmana on ollut sanottavan puute. Mutta jos punk-viisu toimii niin mitä niillä lyriikoilla? Tuluksen parin vuoden takainen Genital Riot -ep antaa vastauksen edellä esitettyyn kysymykseen. Konsonanteilla on merkitystä. Nimittäin orkesterin "hymöörillä" raskautetut viisut kuten HIV, Sale ja Paha pukki olivat sanoitusten osalta rasittavuuden ylintä astetta. Pohjoisen Pommikoneet -levyllä sanailu sujuu huomattavasti paremmin ja huumori on tungettu alaviitteeksi. Lisäksi bändin soundiin on löytynyt kipakkaa hardcore-puristusta, parhaimpana esimerkkinä Mustia maaleja -niminen vihahuuto. Myös Tetraplegia toimii kiitettävästi.

Tulukset omaa viitteitä Rattuksen suuntaan ja sieltähän on hyvä lainata reippaampaa irvistystä. Metallinen suunta jää onneksi rajariitojen asteelle. Kusipää tuo häivähdyksen lailla mieleen Laman ja Alla passagerare punkittaa myös kipakasti. Kiekon materiaali on kuitenkin turhan epätasaista. Paikoin kompuroi teksti ja toisessa käänteessä turhan turvallinen viisumateriaali. Haikeus testailee melodisempaa punkin kulmaa, kovin kankeasti. Myös kiekon nimibiisi on kuin YUP veivaisi puolihuolimattomasti rokkipunkkia.

Tulukset olisi saanut Pohjoisen Pommikoneet -levyn materiaalista aikaiseksi melkoisen tykin pikkukiekon. Bändin vauhdikas punk'n'roll on kuitenkin jalostunut huomattavasti kuulijaystävällisempään muottiin. Rytmihäiriöllä sanoitusten rosoisuus löytyy Alibin sivuilta. Tulukset kaipaisi jostain lähteestä oman "likaviemäriään". Eihän kaikkien punkilta haiskahtavien bändien tarvitse parantaa maailmaa mutta jonkinlaista räväkkyyttä kaipaa konsonanttijonoihin energisen musiikin rinnalle. Kuten Tulukset on myös huomannut, huumoripunk on se huonoin vaihtoehto.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Chinese Zodiac... Kesäkaverit... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova