Tuorein sisältö

Gone Girl

Ensi-ilta: 03.10.2014
Genre: Draama, Trilleri
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

03.10.2014 klo 22.00 | Luettu: 12744 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Pöytä on nurin. Amy on kadonnut. Puoliso Nick kilauttaa heti kytille. Tutkimuksissa paljastuu muun muassa, että pöytä on kaatunut epäilyttävästi. Samalla takaumat avaavat Amyn ja Nickin historiaa. Höpönassuparin elämä oli romanttista komediaa, kunnes arkiset ongelmat loivat kuilun heidän välilleen. Nick on läsnä nykyisyydessä. Amy toimii kertojana menneisyydessä.

Ja sama toisin sanoen. Kun menneisyyttä vatvotaan, nainen kertoo miltä hänestä tuntuu. Rosamund Pike on roolissa vivahteikkaan veikeä ja sympaattinen. Nykyisyydessä tyyni mutta hämmentynyt mies vakuuttelee lähestyvänsä isoa ongelmaa käytännönläheisesti. Ben Affleck on roolissa arkisen sympaattinen. Kumman puolelle ajattelit asettua riitatilanteissa?

Sisäpiiritietoa saava katsoja tuskin omaksuu ulkopuolisten hahmojen näkökulmia, mutta jotakin tuttua niissä on. Faktoja ei ole esitetty, mutta epäillyn naama ärsyttää, joten hän takuulla on murhaaja? Kun totuus paljastuu, on aika kieltäytyä vastuusta, koska et voinut oikeasti tietää, tai ilkkua heille, jotka eivät uskoneet? Ehkä emme puhu nyt mystisistä rikoksista, vaan tavallisista avioliitoista: on kaksi oikeaa mielipidettä ja puolueellista urputusta kannustusjoukoilta kaupan päälle. Tai ehkä puhumme tasan siitä, mitä kankaalla tapahtuu. Suomessakin media on usein pinnallinen ja puolueellinen ja Yhdysvalloissa homma lipsuu naurettavuuden puolelle. Ehkei elokuvan tarvitse tiivistyä yhteen lauseeseen, kun teemat rimmaavat.

Inhimillisyys ei ole positiivisuuden tai toiveikkuuden synonyymi. Gone Girl on murskaavan inhimillinen filmi. Jos äitiparkasi huomaa, ettei sinusta ole mihinkään, sekin on murskaavan inhimillistä. (Epäinhimillistä olisi se, jos sinusta on paljoonkin, mutta akka urputtaa muuta.) Gone Girl on yksilöitä ja yhteiskuntaa kritisoiva läpeensä kyyninen elokuva, joka perustelee asenteensa. Hahmojen näkökulma on samaistuttavampi kuin mm. Kubrickin kylmissä töissä, vaikka tässäkin tapauksessa aistittavissa on myös isällisen ylimielinen, tarkkaileva katse. Pennut perkele.

David Fincherin töistä Zodiac on perinteisesti ollut se, jonka ulottuvuuksia maistellaan kuin pikkurilliporukan elintarvikkeita. Uutuus on vähintään yhtä aromikas helposti lähestyttävän viihteellisen tason alla. Gone Girl toimii omalla logiikallaan. Gone Girl leikkii katsojalla eri tavoilla, mutta väittääkseni ei etäännytä, sillä harhaanjohtaminen (eri tavoilla) on olennainen osa tarinaa ja teemoja (eri tavoilla). Elokuva on kiehtova palapeli mysteerijännärinä ja symbolisena draamana. Mustaa huumoria löytyy riveiltä ja rivien välistä. Tahtoisin uskoa, että maailmassa on pareja, jotka saavat hauskan väittelyn aikaiseksi takerruttuaan yksityiskohtaan tai kahteen.

Hienovarainen, kutakuinkin virheetön käytännön toteutus on itsestäänselvyys, kun puhumme 2000-luvun Fincheristä. Arvostelua kirjoittaessani yritin kuunnella ääniraitaa. Se ei manipuloi selkeästi osoitettavilla tavoilla. Vaikka olin juuri nähnyt elokuvan, musiikki ei edes kuulostanut tutulta: asiayhteydestä irrotettuna se on jokseenkin sietämätöntä mekaanista mölinää. Asiayhteydessä muun muassa musiikki epäilemättä viritti mieleni halutulla tavalla. Olin alusta loppuun lumoutunut, dopamiinihumalassa.

Oletko valmis katsomaan kaksi ja puoli tuntia kestävän jännärin, jossa ei tapahdu oikeastaan mitään? Tuo oli vain kysymys. Ehkä minäkin leikin olettamillasi. En kuvaile elokuvaa puhki, enkä sano, mitä se läheisimmin muistuttaa. Elokuvan jälkeen mieleeni palasivat mm. Zodiac, Eyes Wide Shut ja Revolutionary Road erinäisistä syistä.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Enough Said... Vadelmavenepakolaine... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

howtodestroyangels

06.10.2014 klo 01.24 5 tykkää tästä

Kirjoittaja ei ilmeisesti tiedä tuon taivaallista Atticus Rossin & Trent Reznorin musiikista. Suosittelen paneutumaan huolellisesti ennen kuin leimaa sen ''mekaaniseksi mölinäksi''.

Mutta, helvetin hyvä elokuva. Yksi parhaimmista mitä olen pariin vuoteen mennyt ihan elokuviin katsomaan.
lainaa
TheAvenger

Rekisteröitynyt 14.10.2008

07.10.2014 klo 21.12 2 tykkää tästä

^Mites noi mielipiteet? Itse en ole koskaan Reznorin musiikkia ymmärtänyt, vaikka Nine Inch Nailsia yritin väkisin joskus opetella kuuntelemaan.
lainaa
hörökorvaputkalutka

14.10.2014 klo 00.19

Rosamunda Pikelle voisi jo antaa pääosa Oscarin naisten ja miesten sarjoissa. Ei tuota enään voi ylittää millään tasolla.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova