Tuorein sisältö

The Accountant

Ensi-ilta: 11.11.2016
Genre: Toiminta, Trilleri
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

13.11.2016 klo 19.45 | Luettu: 13584 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ben Affleck näyttelee autistista ninja-terminaattoria, joka toimii sekä hyvien että pahojen tyyppien kirjanpitäjänä. Tappavan taskulaskimen on keinuttava ja pärisytettävä huulta pimeässä, jos meluisa maailma ahdistaa. Onko meillä tässä uusi ykkössankari erakoille, joiden korvat sylkevät savua, jos he - vaikkapa - avaavat oven vahingossa ja hetken juttelevat herttaisten lestadiolaismummojen kanssa? No, Affleck on jo vajonnut pahan maailman äänet vaimentavaan arkkuun Daredevilinä ja kokenut psykoosiunia Batmanina. Uutta on se, että sekava leffa muistuttaa mysteerijännäreitä.

Valtiovarainministeriön herra J.K. Simmons on kiinnostunut "kirjanpitäjästä". Simmons (järjettömästi) kiristää Cynthia Addai-Robinsonin näyttelemän alaisensa tutkimaan tyyppiä. Pidin heistä, mutta he melkeinpä unohtuvat annettuaan tarinalle hitusen perspektiiviä. Netflixin The Punisher eli Jon Bernthal näyttelee hihittelevää konnaa, joka kätyreineen vähän murhailee. Odotellessamme, että nämä uhat merkitsevät jotakin kirjanpitäjälle, takaumat selittävät, kuinka häntä lapsena koulutettiin. Aluksi se on vain sivumaininta, että jäykkä kynäniska on meganinja.

Tämä on naurettava autismidraama! Tai salaliittojännäri, tai toimintatykitys, tai hetkinen: nyt leffa esitteli oravan näköisen ja kokoisen Anna Kendrickin, joka saattaa olla hupsu "päivänsäde" 192-senttisen Affleckin "menninkäiselle"? Nautin kovasti ensimmäisestä puoliskosta. Tahtoisin ylistää tätä kauniiksi katastrofiksi, mutta kädettömyys kostautuu. Loppupuolisko ei huipenna mitään, mistä olin kiinnostunut, enkä varsinaisesti ollut kiinnostunut mistään, kun 20 minuutin mittainen tai siltä tuntuva monologi selittämällä selitti pienen osan taustatarinasta.

Hyväksyin turhaan sekä Addai-Robinsonin että Kendrickin naispäähenkilöksi. Bernthal on kirveellä veistetty perunanenä ja sielukas näyttelijä, mikä on kiehtova kombo Netflixissä ja nyt. Kehun kernaasti yritteliäitä roskajännäreitä tyyliin Lainkuuliainen kansalainen varsinkin jos hahmot miellyttävät, mutta käsikirjoittajan autismi ylittää suositukset. Muutama söpö idea mainitaan myöhäänkin, mutta kokonaisuus on niin sekava ja merkityksetön, että samaistuin niihin harvoihin, jotka antavat teksteistäni palautetta.

Epäluotettavat hahmot ja perustietojen panttaaminen tekevät mm. jännäreistä Gone Girl ja Nainen junassa kiehtovampia paketteja kuin Poirotien ja Vareksien mukamystiset tutkimukset ovat. Tyhjän lupaaminen on mahdollista panttaamisenkin lomassa: The Accountant yllättää esimerkiksi romanttiseen komediaan istuvalla kohtauksella, mutta ei kehitä saavutusta. Leffa on kuin tv-sarja, joka on typistetty 12 tunnista kahteen sillä asenteella, että jokainen juoni oli ängettävä mukaan.

Autismi ei ole sairaus, vaan erilaisuutta? Rääkkää autistia hallitusti, niin hänestä voi tulla hieno Dexter-Batman, joka ampuu kaikkia päähän. Käsikirjoittaja koettaa esittää pari valveutunutta repliikkiä, mutta en juonitiivistelmän Wikipediasta tavattuanikaan käsitä, miten tarinan pätkät ovat teeman murusia tukevinaan. Miten paljon sekavampi 12-vuotiaan autistin kehittämä voimafantasia olisi? Periaatteessa tarina ei ole kehnompi kuin niissä leffoissa, jotka esittävät tunnetun supersankarin typerän syntytarinan laiskasti, mutta fanien olettamuksia mukaillen. Olettamusten puute on elämys; puoli tähteä bonusta.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< I, Daniel Blake... Hacksaw Ridge - asee... >

Keskustelut (7 viestiä)

Tyhjänpäiväinen

13.11.2016 klo 19.56 20 tykkää tästä

Jos vaikka elokuva onkin sekava, niin voisiko kuitenkin arvostelusta koittaa kirjoittaa vähän selkeämmän? Tämä arostelu ei nyt sano yhtään mitään.
lainaa
Alijohtaja

14.11.2016 klo 16.08 3 tykkää tästä

Tyhjänpäiväinen kirjoitti:
Jos vaikka elokuva onkin sekava, niin voisiko kuitenkin arvostelusta koittaa kirjoittaa vähän selkeämmän? Tämä arostelu ei nyt sano yhtään mitään.


Tässä, ole hyvä:

Universaalista näkökulmasta katsoen Affleck kuvailee yhä enemmän meitä haittaavia taakkoja. Vaihtelevalla menestyksellä myös Kendrick yllättää toimivuudellaan, ja selvittää samalla viimeaikaisia absurdeja väittämiä. Lienee sanomattakin selvää, että Simmons johdattelee meidät ja tukiryhmämme kohti runsain määrin esiintyvää suurpiirteisyyttä sekä rauhattomuutta. Tapahtumat viime aikoina osoittavat, että The Accountant pakottaa kohderyhmää huomioimaan organisaatiossa toimivien vastuunalaista asennetta. Jotta emme unohtaisi yhteisön pyrkimyksiä, todettakoon, että elokuvan ohjannut O'Connor antaa mahdollisuuden parantaa yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita. Jos Drumpf olisi poni... no poni hän voisi olla ei, siihen liian likainen on hän. Olkoon hän Noita Sydämetön jolle vammainen lapsuudenkaverini masturboi hieroen vaippansa etumusta. Etumusta tarkoittaa SPR:n työntekijän kanssa yhdyntää harrastavaa afrikkalaista turvapaikanhakijaa. Kyrpä.

2,5/5

lainaa
Väinö666

14.11.2016 klo 19.08 8 tykkää tästä

Tyhjänpäiväinen kirjoitti:
Jos vaikka elokuva onkin sekava, niin voisiko kuitenkin arvostelusta koittaa kirjoittaa vähän selkeämmän? Tämä arostelu ei nyt sano yhtään mitään.


Ei voi. Peltoselle elokuva-arvostelut ja kolumnit ovat vain väline, jolla hän pyrkii luomaan itsestään jotain älykön kuvaa, tässä kuitenkin epäonnistuen. Nämä arvostelut ovat verbaalista masturbointia omalle peilikuvalle. Informaatioarvo lukijalle on usein lähellä nollaa. Sääli, koska Peltonen pystyy tekemään ihan ovelia huomioita elokuvista ja kirjoitustaitoa löytyy, mutta potentiaali haaskantuu lähes poikkeuksetta itsetunnon pönkittämiseen.
lainaa
lubroz

14.11.2016 klo 22.12 2 tykkää tästä

Väinö666 kirjoitti:
[quote nick="Tyhjänpäiväinen"]Nämä arvostelut ovat verbaalista masturbointia omalle peilikuvalle. Informaatioarvo lukijalle on usein lähellä nollaa.

Huumoriarvo sen sijaan on korkeampi kuin kenelläkään muulla arvostelijalla. Ja kyllä sisällöstäkin joskus selvän saa. Jarin arvostelut ovat lähellä Suomen pelijournalismin huippua.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

14.11.2016 klo 23.02 7 tykkää tästä

Jos ette huomaa, että harjoitan jatkuvasti koomista itsekritiikkiä, niin sitten juttuni ovat sekavia.

Ja voivat ne muutenkin olla. Yritän tasapainotella selkeyden ja persoonallisuuden rajalla. Persoonattomat uutiseni ovat selkeitä? Sano sinä. Sekavia lauseita niihinkin eksyy.

Kolumni on mainittu. Ainoa sellainen pitkään aikaan on "Peltonen teki itse paremman roolipelin". Selitys: ei hän tehnyt. Elämässä mokaileva mr. Bean sähelsi omiaan ja vietti vähän aikaa perheen kanssa. Persoonalliset kertomukset roolipelien pelaamisesta olivat inspiroineet Beania, joten hän kokeili inspiroida muita. Yksi lukija teoriassa tykkäsi tekstistä? Niin se vihjasi oikaistuaan epäkohdan.

Juu, tuo oli itsesääliä. Siitä tykkään. "Keskustelin" kolmen ensimmäisen nimimerkin kanssa kaksi ja puoli tuntia kokeillen muitakin lähtökohtia. Tämä on ensimmäinen ja ainoa julkaistu viesti.

Olen yli 10 vuotta yrittänyt tehdä sekavuudelle jotakin. En luovuta vielä. Lupaus.

Puhun usein itsestäni, koska koetan viihteellistää persoonallisuushäiriöni. Tätä väittämää ei ole pakko tulkita väärin. Itsetuntoni on kehnompi kuin moni arvaa.
Muokannut: Jari-Pee 14.11.2016 klo 23.04 lainaa
csodhdvogush

17.11.2016 klo 18.04

Alijohtaja kirjoitti:
Tyhjänpäiväinen kirjoitti:
Jos vaikka elokuva onkin sekava, niin voisiko kuitenkin arvostelusta koittaa kirjoittaa vähän selkeämmän? Tämä arostelu ei nyt sano yhtään mitään.


Tässä, ole hyvä:

Universaalista näkökulmasta katsoen Affleck kuvailee yhä enemmän meitä haittaavia taakkoja. Vaihtelevalla menestyksellä myös Kendrick yllättää toimivuudellaan, ja selvittää samalla viimeaikaisia absurdeja väittämiä. Lienee sanomattakin selvää, että Simmons johdattelee meidät ja tukiryhmämme kohti runsain määrin esiintyvää suurpiirteisyyttä sekä rauhattomuutta. Tapahtumat viime aikoina osoittavat, että The Accountant pakottaa kohderyhmää huomioimaan organisaatiossa toimivien vastuunalaista asennetta. Jotta emme unohtaisi yhteisön pyrkimyksiä, todettakoon, että elokuvan ohjannut O'Connor antaa mahdollisuuden parantaa yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita. Jos Drumpf olisi poni... no poni hän voisi olla ei, siihen liian likainen on hän. Olkoon hän Noita Sydämetön jolle vammainen lapsuudenkaverini masturboi hieroen vaippansa etumusta. Etumusta tarkoittaa SPR:n työntekijän kanssa yhdyntää harrastavaa afrikkalaista turvapaikanhakijaa. Kyrpä.

2,5/5



Hyvin olet kyllä sisäistänyt Peltosen kirjoittajanmaiseman. Vois melkein kuvitella että valenimellä kirjoitettu kommentti

Ehkä Peltonen vois alkaa jossain yliopistossa pitämään kirjoittamisen kurssia, että saataisiin lisää tätä suomalaista taiteenmuotoa
lainaa
Fanboy69

20.11.2016 klo 23.48

Peltosen arvostelut on just parhaita. Vihaajat vihaa. Keep up the good work!
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova