Tuorein sisältö

U.D.O.: Mastercutor

J.A. Kaunisto

25.05.2007 klo 13.51 | Luettu: 4105 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Udo Dirkschneider tekee meneviä Accept-kiekkoja, vaikka bändin nimi on muuttunut. Mastercutor on takuuvarmaa jatko-osaa U.D.O:n parille edelliselle kiekolle. Udo on luonut oman biisintekomuottinsa, jonka avulla mies lataa viisuja kuin paloja piparitaikinasta. Maku on sama, vaikka muoto ja koko vaihtelevat. Toisaalta, kuka odottaa AC/DC:n tekevän jotain muuta kuin ac/dc:tä. Vanhoja dinosauruksia pitää olla, jotta nuoret räkänokat voivat ottaa pappaosastosta mallia.

Mastercutor on perinteistä heavyvääntöä lievällä 2000-luvun päivityksellä. Aivan terävintä klassikkokärkeä materiaali ei tavoittele. Muutamissa sovituksissa unohdetaan suoraviivaisuus. Biisit ovat kuitenkin Accept-sukuista vääntöä, joka ei turhia koristeita kaipaa. Balladiosasto aiheuttaa ainakin allekirjoittaneen kohdalla välitöntä skip-näppäimen käyttöä. Muutaman viisun olisi voinut jättää suosiolla pöytälaatikkoon.

Master Of Disaster on tiukka rutistus, jossa ei turhia hienostella. Riffiosastolla on tuimaa tulitusta verrattavaksi vaikka kenen tuotoksiin. We Do-For You on niin perusvarmaa että toimii rapeasti. Vendetta viisuilee tutusti mutta on namia. Kiekon nimibiisi on mukava keikkapaikkojen kansanhuudatus. The Wrong Side Of Midnight kärsii turhasta hienostelusta, turpiin vaan ja terveiset perään.

U.D.O. on tuttu kuin joulupukki, siitä huolimatta aina odotettu vieras. Udon äänessä on edelleen viiltävyyttä ja sirkkeliä. Mastercutor antaa aihetta odottaa tulevien U.D.O.-kiekkojen sisältävän yhä toimivaa perushevanderia. On se vaan kova äijä.

J.A. Kaunisto

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Pirates of the Carib... The Higher - On Fire... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova