Tuorein sisältö

Birdman

Ensi-ilta: 16.01.2015
Genre: Draama, Komedia
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

28.02.2015 klo 23.30 | Luettu: 17926 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Viime vuonna tehtiin elokuvia, jotka kuuluvat lajityyppiin "lahjakas ohjaaja tietää, mitä hän on tekemässä". Alejandro González Iñárritun Birdman on niistä toinen.

Michael Keaton näyttelee Hollywood-tähteä, joka loiston päivinä tunnettiin supersankarina. Nykyään pappa koettaa miellyttää sivistyneistöä näytelmällä. Ohjaajana, kirjoittajana, tähtenä ja rahoittajana häärivä herra on ongelmien vyyhti. Oma projekti johtaa raivoon ja marttyyriasenteeseen, joten miten merkittävänä hän pitää potentiaalista palkintoaan? Paljonpa se meitä kiinnostaisi, jos Keatonin kaltainen sammunut tähti saisi pystin teatterityöstä. Sellaista uutista klikkaisimme, jos entisen Batmanin vihjattaisiin nolanneen itsensä! Päähenkilön ärripurrimainen tytär, jota näyttelee ihana Emma Stone, koettaa selittää isäukolle, mikä on vuosi. Miehen fantasiat ovat haihtumassa. Tilalle on valitettavasti hiipimässä uusi harha, jossa hän on telekineettisillä voimilla varustettu supermies.

Kiitos "telekinesian", herra Birdman pääsee eroon näytelmän heikoimmasta lenkistä. Hän ilahtuu löytäessään tilalle Edward Nortonin tulkitseman huippunäyttelijän, mutta törmää pian tyypin suunnattomaan egoon. Jos entinen Batman entisenä Birdmanina on nokkela veto, niin on Nortonkin, ovathan juorut maalanneet hänestä kuvan vaikeana työparina, joka kaappaa elokuvat ohjaajilta. Fiktiivinen Norton tuntee elävänsä vain lavalla. Elokuva virnuilee, että tällaisella tyypillä seisookin vain töissä, mutta rivien välistä löytyy myös myötätuntoa intohimoisia taiteilijoita kohtaan. Kriitikko demonisoidaan. Se on sallittua. Se, että päähenkilön sekoilut kiinnostavat pulliaisia, piikittelee pulliaisia.

Kuvioissa piisaa tasoja. Kun käpy toivoo tekevänsä vielä jotain merkityksellistä, ulkopuolisten pitäisi vain kannustaa. Tyttärellä sen sijaan on syitä sylkeä isän naamalle viiltäviä totuuksia äijän luonnevirheistä. Vaikka tällainen saarna tulisi tarpeeseen, se on hyvin julma. Stone sinetöi Oscar-ehdokkuutensa saarnan jälkeisinä sekunteina, joina katumus nousee hänen kasvoilleen. Ilme satutti minua.

Omalle kiertoradalleen unohtuneet hahmot jaksavat riidellä mm. siitä, minkälainen näyttely on olevinaan arvokasta. Jos kyseessä onkin ensisijaisesti satiiri showbisneksen narsisteista, itsetietoisuuden puute on teemana yleispätevä. Ihmiset luulevat olevansa jotakin näytellessään jotakin ja omaan päähän mahtuvat jutut ovat kaikki kaikessa. Birdman kärjistää teemaa paitsi päähenkilön harhoilla, myös siten, että hahmojen ja hahmojen näyttelemien hahmojen tunteet puuroutuvat sekaisin hektisestä rytmistä johtuen.

Birdman kertoo useasta päivästä, mutta näyttää yhdellä otoksella kuvatulta enimmän aikaa. Aika ja arkkitehtuuri taipuvat tarinan tahtoon. Temppu hykerryttävästi sekä lisää että haihduttaa realismia: pitkät kohtaukset sallivat näyttelijöiden loistaa luontevina, mutta sitten joku astuukin lavalle yleisön eteen näytelmän ollessa jo puolivälissä, vaikkei se ollut äsken alkanutkaan. Tavallaan on sääli, että sivuhahmot saavat omaa aikaa, sillä se olisi jotakin puhdasta, jos "yhdellä otoksella" kuvattu elokuva keskittyisi tauotta yhteen mieheen, joka on jumissa omissa levottomissa ajatuksissaan.

Temppuilu on taitavaa, jos toisinaan itsetarkoituksellista. Muutamat otokset väriä vaihtavasta taivaasta ovat niin helppoja, että yhtä hyvin leffa voisi leikata. Jos katsoja hihkuu, että vilkkuva valo on "huijausta", jolla kätketään leikkaus, kyse on käytännössä siitä, ettei katsojaa pidetty tarpeeksi kiireisenä. En täysin tuntenut herra Birdmanin matkan painoa. Vika ei ole Keatonissa, joka on elämänsä vedossa yhdistellessään luontevasti ylpeyttä, herkkyyttä ja hulluutta. Sekään ei ole virhe, että elokuva vilauttaa animaatiohirviötä vaiheessa, jossa se voisi luottaa pelkkään Keatoniin, eihän mielisairauden kuvaus ole keskeisin tavoite. Jopa se on osa vitsiä, että tuo mauttoman viihteellinen kohtaus paljastetaan jo trailerissa. Vitsit ovat fiksuja, ironiasta nautin, mutta näyttelijöiden vahvuus jätti kaipaamaan jotakin ravistelevaa, joka puristaa heistä ja hahmojen suhteista kaiken potentiaalin.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Luokkakokous... Hopeajärvi - Hopeajä... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (11 viestiä)

Tipumees

01.03.2015 klo 10.43 3 tykkää tästä

Vaan 4 1/2? Kamoon hei...
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.03.2015 klo 12.23 3 tykkää tästä

Mitä mieltä olit ääniraidasta? Käymässäni teatterissa rummutus tuli niin ylilyövänä, että se vei koko ajan keskittymisen itse elokuvalta ja lamaannutti sekä vaivaannutti. Parhaita hetkiä olivat ne, joissa rummut eivät hajottaneet tärykalvoja.

Ehkä toisella katsomisella omatkin tähteni nousevat samalle tasolle, sille muuten olin Birdmanista samaa mieltä ja odotin siltä paljon.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.03.2015 klo 12.43 1 tykkää tästä

Rummutus veti huomion tehokkaasti puoleensa, mutta ainakin kotona katsottuna (Yhdysvaltain iTunesin kautta) se tuntui asiallisen taiteelliselta tavalta korostaa mainittua levottomuutta. Jossain määrin leffa varmasti tahtoo vaivaannuttaa, mutta rajansa kaikella tietenkin.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

01.03.2015 klo 13.57 3 tykkää tästä

Itseäni ainakin tuo rummuttelu rupesi pahasti nyppimään leffan aikana.
lainaa
Tuoppi

02.03.2015 klo 05.58 1 tykkää tästä

oscarvitsi jossa 'the hostler' käskytti käytävärumpalia oli aika hyvä. Ehkä siinä myös vinoiltiin birdmanin rumpuloinille joka olis voinu olla paikoitellen hienovireisempää. Hyvä leffa jossa teatterimiljöö oli melkeen isommassa roolissa kui ite Kiittoni.
lainaa
WaCko

02.03.2015 klo 09.11 1 tykkää tästä

Mikä oli se toinen elokuva viime vuodelta?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.03.2015 klo 11.23 2 tykkää tästä

WaCko kirjoitti:
Mikä oli se toinen elokuva viime vuodelta?


Gone Girl.

Mutta väittämä on lähinnä turhautunutta kiukkuilua. Läheskään kaikkea en ole vielä nähnyt.
lainaa
edvardnorton

02.03.2015 klo 11.40

eikö grand budapest hotel olis myös tos listassa?
lainaa
lolleroo

03.03.2015 klo 16.58

Mielestäni Interstellar,GBH ja Whiplash olivat vuoden parhaat elokuvat. Birdman jäi sinne 3,5/5 pintaan, mutta ei se huono elokuva ollut.
lainaa
raidaaja

05.03.2015 klo 21.46 2 tykkää tästä

Tämän on eka elokuva, jonka menin katsomaan kahdesti. Se on niin hyvä ja ansaitsi helposti vuoden parhaan elokuvan Oscarin.
lainaa
Guetta

Rekisteröitynyt 03.08.2011

05.03.2015 klo 22.06 1 tykkää tästä

Tuoppi kirjoitti:
oscarvitsi jossa 'the hostler' käskytti käytävärumpalia oli aika hyvä. Ehkä siinä myös vinoiltiin birdmanin rumpuloinille joka olis voinu olla paikoitellen hienovireisempää. Hyvä leffa jossa teatterimiljöö oli melkeen isommassa roolissa kui ite Kiittoni.


Leffahan vinoilee itsekin omalle rummuttelulleen. Sikäli ei ihme, sillä harvalle asialle se ei vinoile.

PS. Itse en ainakaan parempaa ääniraitaa olisi voinut toivoa, eiköhän siinä tule juuri hyökkäävän selvästi päähenkilön ajatusten täydellinen sekasorto, kasaantuvat paineet ja mitä ikinä haluatkaan sepittää itsellesi. Kylmät väreet tuli pariin otteeseen.
Muokannut: Guetta 05.03.2015 klo 22.13 lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova