Tuorein sisältö

Lumottu

Ensi-ilta: 21.12.2007
Genre: Animaatio, Fantasia, Komedia, Lasten, Musikaali
Ikäraja: 7
Jari Tapani Peltonen

21.12.2007 klo 16.00 | Luettu: 7533 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kaksiulotteisen animaation maailmassa elävä Giselle (Amy Adams) on yksinkertainen, lapsellinen, negatiivisista tunteista tietämätön kolmekymppinen kana, jonka meikkaajina ja puvustajina toimii lauma puhuvia elämiä. Heti kun hän näkee prinssi Edwardin (James Marsden), hän puhkeaa lauluun ja sitä myöten pari rakastuu ihan ikuisiksi ajoiksi. Paitsi että prinssin paha äitipuoli, suoranainen noita-akka (Susan Sarandon) pudottaa Gisellen taikakaivoon, joka siirtää satuhahmon aitoon New Yorkiin, kylmään betoniviidakkoon, joka ei anna armoa Disney-prinsessalle. Giselleä lienee parasta kutsua nimenomaan uudeksi Disney-prinsessaksi, sillä onnistunut parodia hän ei siskoistaan ole. Onko kukaan Lumotun tekijöistä oikeasti katsonut Disneyn klassisia prinsessatarinoita? Ne 1-2 tyttöä jotka käyttäytyvät etäisesti samaan tyyliin kuin Giselle, ovat nimenomaan tyttöjä, ikää 14-16-vuotta.

Lumottu koettaa kovasti olla Disney-parodia, hellällä mielellä mutta kuitenkin. Elokuvassa on lukemattomia enemmän tai vähemmän selviä viittauksia hiiritalon klassikoihin, on pulumummoa Maija Poppasesta, on tuttuja säveliä taustamusiikin asemassa. Viittaukset eivät ole huumoria, vaan viittauksia. Varsinainen komedia lähtee siitä, että entiset piirroshahmot, Giselle ja häntä pelastamaan lähteneet prinssi ja puhuva orava Pip eivät istu katukuvaan. Lopputulos on farssi, joka naurattaa ihan siksi, että suuria tunteita täynnä olevat fantasiahahmot naamiaispuvuissa ovat hassu juttu. Lumotusta puuttuu kaikki se äly ja se silmäkulman pilke, jotka nostivat tämänsyksyiset yltiöromanttiset hömppäelokuvat Tähtisumua ja Hairspray nautinnollisiksi elämysvuoristoradoiksi.

Lumottu itsessään kuuluu elokuvien alalajiin, jota saisi pilkatakin. Sellaisista Disneyn perhe-elokuvista kuin Tuttisoturi ja Riemukupla Lumottu ei eroa käytännössä mitenkään. Kaiken mitä elokuvassa tapahtuu voi päätellä jo mainosten perusteella. Oikeassa maailmassa Giselle löytää ritarikseen kyynisen avioerojuristin, joka tietenkin auttaa häntä, tietenkin äidittömän tyttärensä mieliksi, tietenkin siihen malliin, että nykyinen naisystävä saa mustat sukat. Ystävien Giselleä etsiessä, juonii noita-akka omiaan, tai lähinnä varastaa ideoita Lumikista. Ideavarkauden ja parodian ero ei ole Lumotun tekijöille aivan selvä, mutta kaipa Disneyllä on oikeus omia elokuviaan kierrättää. Noloksi homma menee loppuhuipennuksessa, kun noidan dialogi alkaa koostua sellaisista Shrek-mäisyyksistä kuin "koskaan ette elä onnellisina elämienne loppuun saakka".

On kutkuttavaa, kun ristiriitaiset ideat toimivat harmoniassa niin kuin vaikkapa leffassa Kuka Viritti Ansan, Roger Rabbit. Huonompi juttu on identiteettikriisi. Lumottu ei sijoitu piirrosmaailmaan, ei fantasiamaailmaan, ei todelliseen maailmaan. Hahmojen sekava käytös sopisi täysiveriseen musikaaliin (jossa jokaisessa tärkeässä kohtauksessa laulettaisiin), mutta sen sijaan Lumottu yrittää parodioida myös musikaaleja. Osa hahmoista pitää musikaalinumeroita noloina, eivät kuitenkaan edes kaikki todellisen maailman ihmiset. Jos harvat laulut olisivat Disneyn klassikkojen tasoa, käsikirjoituksen viat saattaisi antaa anteeksi. Vaan eipä ole Alan Menken ollut oma itsensä yli 10 vuoteen. Mies edustaa nykyään keskinkertaisuutta, mikä on suunnaton sääli, sillä se mitä mies sävelsi Pieneen Merenneitoon, Kaunottareen ja Hirviöön ja Aladdiniin, liikuttaa minut kyyneliin katsoinpa klassikkoja missä mielentilassa tahansa.

Ellei Lumottua olisi ylistetty maailmalla suuresti, olisin vähän kiltimpi. Kyseessä on ihan kiva perhe-elokuva, jolla on paljon annettavaa lapsille. Yhtä varmasti kun pitkästyin, rakastuin kolmeen hahmoon ja kyllä, yksi on se kanamainen Giselle. Toinen on prinssi ja kolmas Pip. Sekä Adams että Marsden ovat elokuvassa elementissään: molemmat tasapainottelevat hurmaavuuden ja raivostuttavuuden rajamailla, eivätkä koskaan astu väärälle puolelle. Pip taasen on jotain paljon enemmän kuin valkokankaan Karviset ja kumppanit. Oravalle on annettu yksi ällöttävän söpö, samalla hyvin hauska kohtaus, jonka tasolla elokuvan soisi pysyvän. Muut hahmot ja näyttelijät ovat sitä Tuttisoturi-osastoa, jopa majesteetillinen Susan Sarandon mukaan laskien. Uusi Maija Poppanen tai Hokkuspokkus Taikaluudalla olisi tervetullut, mutta Lumottu ei tarvetta täytä.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< I Am Legend... Santana - Ultimate S... >

Keskustelut (1 viestiä)

Mazena

Rekisteröitynyt 29.10.2007

23.12.2007 klo 10.23

Hm, olihan tässä paljon totta. Itse kuitenkin nauroin elokuvissa niin paljon - ja muutenkin nautin koko kokemuksesta niin paljon - että antaisin ainakin neljä tähteä tälle elokuvalle. Ellen sitten enemmänkin (:

Ja mitä voi odottaa naiselta, joka on kasvanut yksin metsässä eläimien kanssa? xD Ei ainakaan Tuhkimon käytöstapoja. Mutta ymmärsin kuitenkin, onhan Giselle vähän lapsellinen.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova