Tuorein sisältö

Resident Evil: Welcome to Raccoon City

Ensi-ilta: 09.05.2022
Genre: Kauhu, Toiminta
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

18.05.2022 klo 23.55 | Luettu: 1739 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Viimevuotinen Resident Evil -peli muistutti, kuinka kivaa on jumiutua kartanoon, kun otsikko on Asukas Paha. Avainsana on "jumiutua". Fanien näkee yhä kaipaavan leffaa, joka sijoittuu 1. pelin kartanoon, vaikka vuoden 2002 leffa ja viime syksyn Welcome to Raccoon City luulevat palvelevansa. Raccoon City tähtää jopa fetissimäiseen uskollisuuteen: kontrasti on kohdillaan, kun taskulampuilla nuoleskellaan synkän kartanon asetelmallisia nurkkia, eikä kameramies liikaa makeile, vaan kolkkoa toteavaisuutta kehittyy. Tönö on tönö, eikä sen alle pykätty laboratorio. Mutta: tönöön ei jumituta.

Toisen pelin kaupunkiskenaario kehystää leffan tarinan ja kartanossa vain piipahdetaan. Ajatusvirhe on melko rehellinen. Kaupunkia zombiet uhkaavat. Tutulla kelmillä on kartanoon asiaa, joten siellä vähän ammuskellaan ja avataan salaovi hölmösti, kuten sopii. Kun uusin Mortal Kombat -leffa tahtoi tarjota tutun piikkisillan, pari hahmoa teleporttasi sinne tapellakseen 30 sekuntia. Voiton vie... Mortal Kombat? Ei kumpikaan? Resident Evil on geneerisempi ja/tai hitaammin avautuva brändi, joten se kolisee onttouttaan herkemmin, jos fiilistely taantuu listaamiseksi.

Sen näkee selkeimmin hahmoista. Alkuperäiset agentit Jill Valentine ja Chris Redfield painelevat kartanoon esimiehensä Albert Weskerin kanssa. Toisen pelin hahmot eli siskolikka Claire Redfield ja kyttä Leon S. Kennedy hohhailevat kylässä. He ovat geneerisiä puunaamoja peleissäkin. Yksi taktiikka olisi maksimoidun uskollinen cosplay ja näyttelijät, joilla on omaa kivaa, mutta joutavia malleja on värvätty. Clairella on oikeanvärinen takki ja "legendojen" nimet lausutaan ylpeästi, mutta se oli siinä, ja neljä kuivaa juonihaarniskahahmoa on paljon. Kun Claire puhui Leonille veljestään, tajusin alkaneeni luulla Leonia veljeksi. Myöhemmin luulin Weskerin olevan Chris. Jne.

Kauhu palvelee huumorintajusta riippuen. Otan muovisia paisemutantteja (ja She-Hulk-sarjan ja Cats-leffan) mieluummin kuin en ota. Klonkkumaisesti kyyläävä ja ylisuunniteltu naamiotyttö Lisa Trevor edustaa japanilaista logiikkaa eli vaihtelua. Suosikkikohtaukseni väittää, että kehno sytkäri on ainoa valo, kun sankari makaa lattialla. Zombie on jo metrin päässä! Sankarin ainoa tavoite on nähdä välähdyksiä zombien lähestymisestä! On pyrkimystä häiriintyneisyyteen ja kyky imitoida osaajia, jos ei ehyttä visiota.

Päässäni soi pitkään klassikkobiisi mäyristä, sienistä ja käärmeestä, mutta (1. pelistä tutun) käärmeen tasoinen absurdi huipennus jää haaveeksi. Lopetus on törkylaiska nykytyyliin, kun tekstit lähtevät rullaamaan ilman viimeistä alleviivausta, jotta niiden keskellä voidaan paljastaa, että jatko-osa on jo kainalopierun asteella.

Summailtuna: sain hetkittäin otteen siitä, miksi joku uskoi, että kartano- ja kyläpelit voi tiivistää yhdeksi kauhuleffaksi. Pitkälle päästäisiin vaikkapa jos Redfieldin sisarusten suhde myytäisiin tärkeänä ja juonet johtaisivat yhteiseen oivallukseen. Leffa kuitenkin painottaa milloin mitäkin – melkeinpä ranskalaisin viivoin, sillä se on täynnä ajankulusta ilmoittavia väliotsikoita.

Jatkosta puhuessaan sekä leffan ohjaaja että tulevan Netflix-sarjan vetäjä ovat "visioineet", että uusimmastakin pelistä voidaan varastaa jotakin, vaikka se oivallus on kuin tarjottimella, että pitkän pelin juhlituin osio (muhkean vampyyrimamman kartano) voisi toimia leffaksi rajattuna ja syvennettynä. Listaaja ei syventele.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Rammstein - Zeit... Tikun ja Takun pelas... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova