Tuorein sisältö

Hitman: Agent 47

Ensi-ilta: 21.08.2015
Genre: Toiminta
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

20.08.2015 klo 21.30 | Luettu: 11559 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Uusi Hitman on The Matrixin alfaversioon sijoittuva Terminator-kopio. Laboratoriossa luotu herra 47 on pysäyttämätön palkkamurhaaja. Hän ei tarvitse apuva, mutta jos hän onnistuu liittoutumaan kohtalotoverin kanssa, heistä saattaa tulla kaikkien aikojen superpari? Toveri on tuulen kuljettama nainen, joka ei tajua juonesta enempää kuin katsojakaan. Neiti osaa onneksi lukea todellisuuden koodia, tai jotakin: hän näkee sillisalaattivälähdyksiä ja siksi vaistoaa kaiken, joskus. Nainen luulee, että "Kyle Reese" yrittää pelastaa hänet "terminaattorilta", mutta "Reese" onkin nestemäisestä metallista luotu känkkäränkkä, jolta herra 47 suojelee. Jos väität, että paljastin juonesta liikaa, läimäisen sinua korville.

Hitman-pelejä oikealla tyylillä tahkonneet tietävät, että 47 on mestarillinen taktikko. Se ei siis tule yllätyksenä, että hän laukaisee tainnutetun liittolaisen läpi kerrostalon seinästä hämäystarkoituksessa. MacGyver kusee housuun kateudesta, kun herra 47 antaa liittolaiselle veitsen, menee hissiin, varastaa veitsen takaisin, antaa veitsen astmasta kärsivälle pikkupojalle ja varastaa pojan inhalaattorin ilman pienintäkään syytä. Pian tosin paljastuu, että inhalaattori on teleporttautunut uuden hahmon hyppysiin edelleenkin ilman syytä. Jos kyseessä ei ole sama laite... Ehkä kärsin psykoosista, ei voi tietää. Käsikirjoittajan aiempia töitä ovat Hitman 2007 ja X-Men Origins: Wolverine. Skip Woods? Skip the movie.

Kadonnut äijä on luonut superagentit. Pahin äijä tahtoo armeijan, joten hän lähettää kätyreitä kaikkien asianomaisten jäljille. Yksityiskohdat hujahtivat yli hilseeni. Hallituksen agenttiohjelma on lopetettu, mutta on järjestöjä. Herra 47 on roisto, joka onkin sankari - koska pelasimme hänellä? Riku Nieminen olisi roolissa yhtä raju kuin luiseva ja puiseva nuijapää Rupert Friend. Roistoa näyttelee karismaattisempi tusinatero Zachary Quinto. Tämä on laskelmointivirheistä ainoa, josta jaksoin pahastua. Kun Quinto pötkii julistepoikaa pakoon, häneen on mahdollista kiintyä alustavasti, kuten kehen tahansa Chuck Norrisiin. Mukana ei ole kohtausta, jossa Quinto pettää luottamuksemme, eikä kohtausta, jossa herra 47 ansaitsee vetovastuun. He vain vaihtavat paikkoja. Koska peli.

Leffa on yritteliäs kuin vammaisurheilun muailmanmetsuri. Uupunut kiukkuilija saattaa haukkua toimintakohtaukset sekaviksi, tai väittää ymmärtäneensä, milloin lentävät ruumiit olivat nukkeja tai animaatiota, mutta mukaan mahtuu lukuisia iskevästi leikattuja energian pörähdyksiä. Ei Aleksander Bach potkuja mainostoimistolta saanut, vaan herra ohjaaja tietää, kannattaako eksoottiseen maisemaan aseteltuun Pepsi-tölkkiin suihkia kastetta. Draamantaju uupuu. Herra 47 on kuolematon. Ei haittaa, jos roistolta vaikuttava hahmo teurastaa kansaa kylmäverisesti alkumetreillä. Mutta mitäs sitten? Sankarina 47 selittää sillisalaattinaiselle, että huoh, tajua jo, että meillä on pollassa kaikki kyvyt, jotka Neo joutui lataamaan. Tunsin Friendin hartioiden painuvan kasaan tässä vaiheessa. Hannah Ware näyttelee naista tosissaan kuin läpimurtoelokuvassaan (en sanonut, että hänellä sellainen on). Tsemppiä hänelle, mutta kamalampi näyttelijä olisi tehnyt elokuvasta hauskemman. Agenttien keksijää näyttelevän Ciarán Hindsin motivoitunut suoritus sopisi Spielbergin lässytysdraamaan tyyliin Amistad.

Ohjaajalla ja kirjoittajalla on tavoitteita, mutta ei ilmaisukykyä. Roisto esimerkiksi alkaa jankuttaa puolivälissä, että hän haluaa olla parempi kuin herra 47. Luonnollisesti kasvoille nousee loukkaantunut ilme, kun hänelle todetaan, että sekundaa sä oot. Hänellä on alemmuuskompleksi ja kaunaa sankaria kohtaan - kuin oikealla hahmolla. Nämä asiat kuitenkin vain mainitaan. Hahmot eivät montaa sekuntia juttele. Emme tiedä, mihin synteettisten puunaamojen peniskateus käytännössä perustuu. Moni seikka takuulla oli looginen, mutta kun käsikirjoitusta hiottiin ilman työmuistia, pois tipahti yksinkertaistakin sitovaa materiaalia. Jos Woods olisi arkkitehti, hän piirtäisi kerrostalon uusiksi ja unohtaisi portaat, eikä rakennusmestari Bach kyseenalaistaisi. Muun muassa lopetus on naurettavan töksähtävä: sankarit keskustelevat viimeisestä haasteesta, joten


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Fear Factory - Genex... Ex Machina... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

20.08.2015 klo 22.17

Oliko edellinen hittimies parempi Timo Olifantin kera? ITse pidin aikaisemmasta hittimies leffasta.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.08.2015 klo 22.41 3 tykkää tästä

Muistan edellisestä filmistä lähinnä sen, ettei se kunnioittanut pelejä millään lailla, vaikka näiden pelien pohjalta voisi luoda vähän erilaisen leffasarjan.

Uusi osa ei paremmaksi pistä, vaikka joku studiopomo on kenties keltaisella lapulla ilmoittanut, että kannattaisi yrittää. Epäpäteviä parin sekunnin hiiviskelykohtauksia on parikin ja päähenkilön järjetöntä spedeilyä väitetään suunnitelluksi.
lainaa
Guetta

Rekisteröitynyt 03.08.2011

21.08.2015 klo 02.07 10 tykkää tästä

Miten Skip Woodsilla on töitä? Eihän se ole "kirjoittanut" oikeastaan muuta kuin täyttä naalin paskaa. Vain Hollywoodissa.
lainaa
Daealis

Rekisteröitynyt 27.05.2008

22.08.2015 klo 15.42 3 tykkää tästä

Kuten aina, siihen voi luottaa että mikäli Peltonen ei diggaa popcorn-räiskeestä, se on luultavasti hyvä sellaiseksi. Ja näin kävi taas.

Uskollisempi lähdemateriaalille kuin edeltäjänsä, paremmin rooleihinsa sopivat näyttelijävalinnat ja "neljäseiskamaisempaa" toimintaa. Odotukset eivät luultavasti koskaan tule kohtaamaan todellisuutta Hitmanin filmatisointien kanssa (enimmäkseen koska formaatti ei sovi varttituntien kyyhötykseen ja scouttaamiseen), mutta mukiinmenevää toimintaa aiheesta voidaan tuottaa.

Ja kerrankin jätettiin välistä se helvetin rasittava moralisointi ihmisten parantelusta tieteen avulla. Tuntuu olevan flavor of the month Hollywoodissa, kyllästymiseen asti.
lainaa
jepe

24.08.2015 klo 17.39

Trailerin perusteella 47 on liikaa esillä ollakseen ''haamu'', tai salamurhaaja. Jotenkin tuntuu kuin ohjaajat eivät ymmärtäisi pelin perusideaa. Vaikka voihan siinäkin kyllä räiskiä läpi...
lainaa
ParempaakinTekemistä

29.10.2015 klo 22.19

Leffa alkoi valonnopeudella. Jos kouraisit suullisen popcornia, saatoit menettää, saanen epäillä, jotain tähdellistä. Jatko oli sekavaa discovalo välkettä, joka takuuvarmasti aiheuttaa epileptisen kohtauksen katsojalleen. Lähdin teatterista puolen välin jälkeen ja olen sentään katsonut viimeisimmän Indiana Jonesinkin kokonaan.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova