Tuorein sisältö

Son of Saul

Ensi-ilta: 22.06.2016
Genre: Draama, Kauhu, Trilleri
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

31.07.2016 klo 22.00 | Luettu: 4639 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kriitikon 2-3 tähden putken katkaisee takuulla juutalaisten kärsimyksistä kertova, autismiin vertautuva taide-elokuva, jonka katsominen on kidutusta? Son of Saul (Saul fia) voitti vieraskielisen elokuvan Oscarin.

Saul on unkarilainen juutalainen ja ratas keskitysleirin koneistossa. Olisi mukavampaa olla orja tuhat vuotta sitten, mutta natsit tunnustavat hänen arvonsa käyttöesineenä, joka auttaa ryöstämään ja hävittämään ruumiit. Saulin ilme on jäykkä, eivätkä muumit ole enää laaksossa, mutta jokin rinnassa sykkii. Kun hän näkee pojan (poikansa?) kuolevan, hän haluaa järjestää hautajaiset. Missä on rabbi? Hautajaisista tulee hänen elämänsä tarkoitus, vaikka kohtalotovereita kaasutetaan hengiltä ja osa heistä suunnittelee kapinaa.

Leffa on likinäköinen: kaikki on puuroa, paitsi kameran eteen parkkeerattu Saul ja kiinnostuksen kohteet. "Likinäköisyys" olisi visionäärinen tyylikeino, jos leffa kertoisi allekirjoittaneen sosiaalisista kuvioista, joten hienosti temppu tukee kertomusta Helvettiin turtuneesta miehestäkin. Otokset ovat pitkiä ja kuvasuhde antiikkinen, jotta tukehtuisimme. Alastomat ruumiit hyökkäävät ruudulle rutinoituneesti. Rikas äänimaailma kertoo tarinoita vieressä tapahtuvista hirveyksistä, joista Saul välittää naaman nykäisyn verran. Pari repliikkiä olisi saanut jäädä tekstittämättä, sillä on hyytävintä ymmärtää vain vaivoin, mitä natsi mölisee. Kommunikointivaikeuksista ongelmat tuppaavat alkamaan.

Saulin zombiemainen päättäväisyys on lähes lohdullista. Se tuttu tragedia, jossa alistetut astelevat teuraalle passiivisina, tuntuu riipaisevan surulliselta taas, "kun edes kameramiestä ei kiinnosta".

Palataksemme autismiin (filosofiaani), mitä järkeä elämässä mielestäsi on? On mahdollista palvella aistejaan, vapauttaa dopamiinia aivopieruillakin ja se kaikki on vain eläimellistä onanointia. Olipa kerran rabbi, joka lapioi jokeen juutalaisten tuhkaa natsien osoittaessa pyssyillä. Joku Saul tuli urputtamaan, että poika on kuollut, autatko hautaamisessa. Ilmeestä päätellen lapioija sisäisti näkökulmani, tai osan siitä: se voi olla absurdia, mihin ihmiset jaksavat takertua. Jumalan mies voi takertua ajatukseen, että kosminen totuus on paljastumatta. Palkitsevinta elämässä voi olla elämästä nauttivien palveleminen. Mutta ehkei näitä lapioidessa ajatella.

Lapsellista se olisi, jos Saul löytäisi karismaattisen rabbin, joka hetken muristuaan piristyy ja ilmoittaa, että Saulin vakaumus pelasti hänet. Myönnän jotakin sellaista kaivanneeni. Saul kyllä saa hitusen ymmärrystä ja inhimillisyys pilkahtaa auttajien silmissä, mutta elokuva ei tahdo selitellä ja alleviivata. Tapahtumat, tunnelmat ja valmiit ajatuksemme historiasta ja muusta määrittelevät jäykät hahmot. Jopa se jää hämäräksi, yrittääkö Saul haudata biologisen poikansa, vai esim. "menneisyyden aaveet".

Luokittelen yleisluontoiset ajatukseni elokuvan vahvuudeksi ja heikkoudeksi. Jos leffa haluaa esittää keskitysleirin ennätyksellisen kuumeisena paikkana, se tahtoo, että pysyn siellä, enkä muistele leirikoulun kamaluutta teemojen junnatessa. Huomio pitäisi ankkuroida vahvalla hahmolla ja näkökulmalla. En kuvaile asiallista pääosanesittäjää Géza Röhrigiä muun toteutuksen tasoiseksi, sillä en ollut varma, onko hänen lepäävän ilmeensä luontainen, mieto, nilkkimäinen sarkasmin häivähdys tarkoituksellista. Kun kamera on kiinni päähenkilön naamassa, kaipaan vivahteikasta mestarinäyttelijää - ja tehokkaammin sydämeni olisi särkenyt myös helppotajuinen tollo tyyliin Emmerdalen James Hooton.

Visuaalisesti Son of Saul on holokaustidraama ravistelevimmasta päästä. On arvokasta saada se alitajuntaansa muun sekaan. Tyylikkäitä ovat kuitenkin myös Schindlerin lista ja 12 Years a Slave, jotka bonuksena ovat täyteläisiä draamoja, eivätkä tempputaidetta. Temppuvinkki: katso Son of Saul kuumana kesäpäivänä, mieluiten painostavalla ukkossäällä tai nahkahousuissa. Halvempaa kuin virtuaalitodellisuus. Piinaavan todellista.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Jason Bourne... Brymir - Slayer of ... >

Keskustelut (1 viestiä)

Guetta

Rekisteröitynyt 03.08.2011

21.08.2016 klo 19.29

Asettuu samalle tasolle Haneken Amourin kanssa, eli kurjuuden maksimoimista eli täyttä paskaa. Ehkä kyseessä sitten on vain Funny Gamesin kaltainen, jolloin pitääkin kärsiä ja elokuva vielä vittuilee että mitäs tulit katsomaan tätä. Juuh.

Kirjoita kommentti



Muita tekstejä tältä kirjoittajalta

V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova