Hacksaw Ridge - aseeton sotilas

Ensi-ilta: 18.11.2016
Genre: Draama, Sota
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

17.11.2016 klo 18.00 | Luettu: 6109 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Sotimaan innolla lähtevä aseistakieltäytyjä Desmond Doss ei ole täyskaheli, mutta naiiviutta on havaittavissa. Japanin isku Pearl Harboriin harmittaa, mutta uskonnollinen poika ei tapa, vaan tahtoo lääkintämieheksi. Tietääkseni monet sotilaat eivät tähtää vihollisia, vaikkeivät he asiaa mainosta. Doss ei edes koske kivääriin, vaikka sotaoikeudella uhkailtaisiin. Silti hän on Yhdysvaltain korkeimmalla sotilasansiomitalilla palkittu historiallinen henkilö. Hän pelasti noin 75 henkeä yhdessä taistelussa (hän vähätteli lukua, mutta tovereiden mukaan se oli lähempänä sataa) ja koki kovia. Ohjaaja Mel Gibson voisi potkia Dossia kuin Jeesusta viime vuosikymmenellä, mutta Gibson itseasiassa kaunistelee kokonaisuutta, jotta leffa olisi uskottavampi (niin hän on sanonut) ja varmasti myös tarinan myönteisiä puolia korostaakseen.

Hacksaw Ridge saattaa silti olla melodramaattisin ja asenteellisin elokuva, joka isolle kankaalle tänä vuonna saadaan. Kukaan ei juhli vakaumuksellisuutta niin intohimoisesti ja irvokkaan kauniisti veri- ja suolipilvillä kuin Gibson, joka ilman taiteen ja juoppohulluuden suomia purkautumismahdollisuuksia ruoskisi itseään kehitysmaan herätysliikkeessä. Arkisen draaman ohjaajana hän on hieman ruosteessa, jos hän oli terässä koskaan: Kasvoton mies on hillitty saavutus, Braveheart on legendamainen ja The Passion of the Christ ja Apocalypto ovat visuaalisia töitä, jotka toimivat arameaksi ja mayaksi ilman tekstitystä. Tässä tapauksessa Andrew Garfieldin näyttelemän Dossin nainen ja isäsuhde on mainittava, jotta tarinalla olisi pohja. Garfieldin karisma ja historian paino pelastavat paljon, kun Gibson lampsii keskinkertaisuuden suossa.

Gibson on äijä. Hän piristyy heti, kun Dossin "inttiaika" alkaa. Esimies karjuu ja jätkät naljailevat toisilleen, mutta näkeehän sen, että veljeshenkeä on syntymässä ja hurtti huumori pitää miehet miehinä. Doss joutuu hylkäämään sotiluuden tämänkin puolen. Simputtavia aseveljiä ja esimiehiä ei kuitenkaan demonisoida. Miehet ovat apinoita, mutta apinoidenkin periaatteet ovat sodassa melko tärkeitä. Myöhemmässä tuho-oopperassa eeppisintä on se, kun ylvään pasifistiset hetket ja perinteisistä sotaelokuvista tutut sankariteot sotkeutuvat: ristiriita on suunnaton ja niin sen pitää olla. Tervetuloa maapallolle.

Doss ei ole guru. Hän ei opasta muita. Hän ei tulkitse Raamattua siihen tyyliin, että "Ilmestyskirja viittaa noihin, joten tapetaan ne", eikä hän ole kiinnostunut käskyn "älä tapa" loogisesta tulkinnasta, jonka mukaan se tarkoittaa "älä murhaa". Ihminen ei voi ymmärtää universumia. Sen Doss päätteli oikein, että hoivatyö pitää lääkintämiehen täystyöllistettynä, kun muut posahtelevat spaghetiksi. Hän teki parhaansa. Se on ihme - jos jokin voi olla -, että Doss selvisi hengissä sooloillessaan itsepäisesti. Leffan hengellisistä tyylikeinoista huolimatta kukaan ei jää ihmettelemään, mikseivät jenkit ja japsit laske aseita ja halaa. Vaikka Mooses halkaisi meren, faaraon sotajoukot seurasivat; vaikka Jeesus paransi ylipapin palvelijan korvan, hänet vangittiin. Hyvät teot ja yhden miehen vakaumus ovat pikkuasioita, mutta jos ne eivät maailmaa lopulta pelasta, niin ei pelastaisi taivaalla ohjeita jakeleva Jumalan pääkään.

Gibson kuvaa taistelua provosoivan pitkään. Sen aikana hän on mestari. Gibson ei pelkää, että kärkevin materiaali tulkitaan mustaksi huumoriksi tai huonoksi mauksi. Juuri siksi kaikki epätoivoisissa tilanteissa esiintyvät inhimilliset tunteet ovat läsnä: järkytyin, ahdistuin, turruin, huvituin, hämmennyin, juhlin ja surin hahmojen ehdoilla. Kun rosoisuus muuttuu ansioksi, alkupuolen luonnostelmallisuus on anteeksi annettu, jos ei unohdettu. Tämä on "kolmituntinen sotaklassikko", josta puuttuu 40 minuuttia (osittain budjettisyistä). Ehkä alkukin hurmaisi vanhanaikaisella tyylillään, jos asiat saisivat enemmän aikaa: emäntää jahtaavan Garfieldin hymy on hurmaava ja nolous tarkoituksellista, mutta kiire on kova. Vastapainoksi mainitsen, että Hacksaw Ridge on täyteläinen verrattuna saman sodan eri puolia kuvaaviin draamoihin The Imitation Game ja Murtumaton. Nekään eivät ole kehnoja, mutta ne mm. esittävät merkityksellisimmät vaiheensa tekstinä. Myös Murtumaton olisi ollut täydellinen - kristillinen ja helvetillinen - aihe Gibsonille.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Accountant... Testament - Brother... >

Keskustelut (4 viestiä)

Exe

18.11.2016 klo 11.28 7 tykkää tästä

Oho. Yllätyin sekä arvosanasta että siitä, että arvostelu oli kerrankin selkeää luettavaa.
vhodsivioh

18.11.2016 klo 19.28 2 tykkää tästä

Oli myös kovin lyhyt. Eikä yhtään vitsiä juutalaistouhuistakaan. Tahtoo vanhan Peltosen tai menee v2 boikottiin adblockit päälle ja vielä kusen tietokoneeni päälle
hati

18.11.2016 klo 20.09 5 tykkää tästä


Oli kyllä ihan kuin oikean kriitikon kirjoittama arvio. Ei kulli, paska yms sanastoa että saadaisiin jonnet hihittelemään. Haluaakohan Peltonen töihin johonkin arvostetumpaan paikkaan?
asd

19.11.2016 klo 18.17 2 tykkää tästä

Sotakohtaukset oli erittäin realistisesti toteutettu ja elokuvan parasta antia.

Kirjoita kommentti

26099

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova