Tuorein sisältö

Resident Evil: The Final Chapter

Ensi-ilta: 19.06.2017
Genre: Kauhu, Sci-fi, Toiminta
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

21.06.2017 klo 17.30 | Luettu: 9050 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Arvostelematta jäänyt edellinen Evil sijoittui omiin lavasteisiinsa: studioon, jossa on singolla ampuvia venäläisiä zombeja ja nuijivia jättejä vain koska. Rymistellessään ja vanhaan viitatessaan leffa vaikutti encorelta. Milla Jovovich heräsi kahden nenäliinan välistä kunnialla taas, vaikka viime kerrasta on niin kauan, että foto kovalevylläni on 545x440. Ensimmäisessä osassa kuollut Michelle Rodriguez kuoli kahdesti ja vannoi palaavansa. Tuttu tekoäly usutti konnia sankareiden perään, mutta aurinkolasipäinen kumiukko paljastui kiltiksi. Tarina siis eteni? Millan hahmo, eli muistinsa ja supervoimien saamiseen ja menettämiseen erikoistunut Alice, leikki Ellen Ripleytä hoitaessaan studiosta ulos uusimman klooninsa tyttären. Hahmo siis kehittyi? Lopuksi Valkoisessa talossa majaileva kumiukko antoi Alicelle supervoimat takaisin ja ilmoitti, että nyt alkaa ihmiskunnan viimeinen taistelu. Ulkopuolella oli kenties miljoona PlayStation 3 -mörköä.

The Final Chapter unohtaa kaiken tuon. Tekoäly on kiltti ja kumiukko paha. Alicella ei ole supervoimia; unohda myös sivuhahmot ja konsolieeppisyys. Budjetista on silpaistu kolmannes, joten sarjan pääpiru Paul WC Anka Anderson joutuu kehittämään hitusen tarinaa ja lähestymään toimintaa eri asenteella. 3D-kameroilla kuvatuissa edeltäjissä hahmot kääntyivät 90-asteen kulmissa ja lentelivät kiiltokuvamaisesti. Anderson käyttää nyt säästeliäämmin värejä ja antaa pienen kameransa heilua. Sekä patsastelua että impressionistista tärinää on helppo kritisoida, jos et tykkää, mutta väittääkseni Andersonilla on silmää: hänen visionsa ovat onttoja, mutta toteutus on terävää ja energistä silloin, kun sillä on väliä. Kun rauniokaupungin puunaamat taistelivat pyrotekniikalla zombielaumoja vastaan, tahdoin pinnistää kylmät väreet liikkeelle, mutta olin tyhjentää suoleni ensin.

Aluksi Alice kiihkoilee yksin. Hänen on palattava ykkösestä tuttuun laboratorioon, koska kaiken kumoava ihmelääke oli siellä koko ajan. Totuus maailmanlopusta valkenee. Lähes kaikki on ristiriidassa huterien muistojeni kanssa, joten oletan kaiken olevan vinossa. Niin tai näin, edellinen osa on niin imbesilli, että kiinnitin enemmän huomiota sisäisen logiikan häivähdyksiin kuin sen puutteeseen. Kumiukkoa surkeampaa hahmoa saa etsiä, mutta tarinaa oli viimeksi niin vähän, että hänen selityksensä istuivat tyyliin ja hymyilyttivät. Muuttunutta tyyliä puolestaan tukee henkiin herätetty herra käheä Iain Glen, joka on kehittänyt karismaansa Game of Thronesissa. Hän ja Alice vihaavat toisiaan uskottavasti. Yllätyin kuin puukkoa munuaiseen odottava slummiope yllättyy aidosta ainekirjoituksesta.

Jos Anderson olisi nuori, hän vaikuttaisi kehityskelpoiselta. Toisinaan hän ajattelee liikaa ohjaajana ajateltuaan liian vähän kirjoittajana, mutta tällä kertaa taikatimantilla aivopesty cosplay-missi ei kyttää S/M-Millaa maailman punaiseksi filtteröivillä sateenvarjosilmillään leffan käyttäessä konseptitaidetta siirtyminä. Maailma on likainen. Kehnot animaatiohirviöt pidetään varjoissa. Luvattu sota unohtui, mutta mittakaava on soveliaan suuri. Vaikkei Alicen matkaan tarttuvaa tykinruokaa syvennetä, leffa profiloituu turvallisen kliseiseksi selviytymiskauhuksi. Loppuvaiheen selittelyt musertavat illuusion katu-uskottavuudesta, mutta selittely päättelee saagan, joten leffa on yhä johdonmukaisempaa elokuvataidetta kuin uusi The Mummy. Kunnioituksesta Millaa kohtaan tämä oli nähtävä ja on kiva, ettei fanilta riistetä itsekunnioituksen rippeitä.

Zombiet pitäisi kieltää, mutta edes tämä sarja ei pääty aidosti, sillä uusi versio on tekeillä. Moni toivoo, että se tekee pelisarjalle kunniaa, mutta en ole varma, millainen tuo uskollisempi versio olisi. Jos pelasit ensimmäistä, kun se oli uusi, tai kun se oli kaunein peli ikinä GameCubella, on selvää, ettei Anderson ole taltioinut sen mystisyyttä, mutta nähdäkseni iso osa mystisyydestä johtui siitä, ettei ollut varmaa, onko ahdistavan kankeasti ohjautuva peli mahdollista läpäistä. "Samantapaisen" tunteen Anderson on tarjonnut, eikä pelimaailman keskimääräinen idioottimaisuus takuulla tule yllätyksenä, jos otat kapulan kouraan ensimmäistä kertaa nämä leffat nähtyäsi.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< All Eyez on Me... Michael Monroe - The... >

Keskustelut (5 viestiä)

Wonderman

22.06.2017 klo 08.53 2 tykkää tästä

Girlpoweria taas joka tuutista.
fehowfv

22.06.2017 klo 10.12 3 tykkää tästä

Milla on sellaista poweria että antaa tulla vaan. Seuraavaksi Bondiksi, Matrixin remakeen Neoksi ja seuraavaan jo aika oikeaan Alieniin
HyvätYstävät

25.06.2017 klo 03.15 4 tykkää tästä

Odotin tätä arvostelua kuin väistyvä presidentti puristaa yhteen persposkiaan huomattuaan, että eturauhasen kunnon tarkistus unohtui tehdä, tai ehkä se meni huomaamatta pienessä hönössä samalla kun radiosta soi Kotiteollisuus-yhtyeen laulu "Niin ihana on kotimaamme". Koskaan ei voi olla varma.

Mutta nyt se on täällä. Eturauhanen puristaa ja puristuu kuin viimeistä päivää. Olenko elossa vai oliko se vain elossa olemisen kuvajainen? Kuin villihanhien paluumuutto kohti sitä jotain, ei tämäkään ole muuta kuin pelkkä kommentti keskinkertaisuuden erämaassa. Saako lukija selvää vai ei? Aika näyttää. Tänne peräpohjolaan se näyttää valoisalta. Mutta yöllä pimeämmältä. Entä se eturauhanen, eikö kukaan ajattele nesteitä tuottavia rauhasia? Poistuin elokuvateatterista ilman suurta tunnetta. Ensi vuosi, kuka siitä välittää. Onhan meillä tämä vuosi.
jemjem

27.06.2017 klo 16.57

En nyt ymmärrä. The Final Chapter on julkaistu aikapäiviä sitten.

Sekoitetaanko tämä nyt siihen Resident Evil: Vendetta elokuvaan? ? ?
MMM

20.04.2018 klo 21.10

Elokuvan leikkaaja pitäisi nostaa palleista kattoon. Leikkaukset on ultra nopeita, ja siksi vain ADHD-nuoriso tykkää tästä. Minä en pystynyt tämän takia katsomaan elokuvaa loppuun asti.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova