Tuorein sisältö

Menetetty maa

Ensi-ilta: 15.02.2008
Genre: Draama, Rikos, Trilleri, Western
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

16.02.2008 klo 02.12 | Luettu: 58882 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Joku muukin kuin meikäläinen on kyllästynyt samalla kaavalla tuotettuihin tarinoihin, tai ainakaan en muuta syytä keksi, miksi Menetetty maa on yksi vuoden 2007 kehutuimmista elokuvista. Visuaalisessa mielessä ja muutenkin kyseessä on länkkäri, vaikka tapahtumat sijoittuvat 1980-luvulle. Tarina on tuttu: tavallinen duunari löytää rikollisten rahat ja saa peräänsä rosvoja, poliiseja ja yhden tosi pahan desperadon. Erästä pollaria tulkitsee Tommy Lee Jones, vanha mies. Elokuvan teema on alkuperäistä nimeä No Country for Old Men mukaillen se, etteivät vanhat patut oikein tajua, mihin maailma on menossa, kun ihmiset lahtaavat toisiaan mielivaltaisesti. Kaavasta poiketaan tarkalleen siten, että eräässä vaiheessa elokuvaa tarina muuttuu toissijaiseksi ja teema pääasiaksi. Kikka itsessään on veikeä, vaikkei se mihinkään johdakaan.

Menetetty maa on hämmentävän keskinkertainen tuote ollakseen Ethan ja Joel Coenin käsialaa. Veljekset osaavat tehdä tyylikkäitä ja viihdyttäviä elokuvia jopa tylsistä puunaamoista (Mies joka ei ollut siellä) ja he osaavat tehdä moneen makuun vetoavia omaperäisiä rahanjahtausfilmejä (Fargo). Menetettyä maata ei Coenien elokuvaksi muusta tunnista, kuin silloin tällöin purskahtelevasta mustasta huumorista. Muutamat kohtaukset on suunniteltu näkemyksellä ja kuvattu varsin tyylikkäästi, mutta ei sen erikoisemmin, kuin mihin kuka tahansa osaava ohjaaja tarvittaessa venyy. Vaikuttavimmat, lähinnä väkivaltaiset kohtaukset ovat vaikuttavia siksi, että pakaroiden alkaessa vetää kuolioon intensiivisyydestä tulee ihmiselle ravintoa.

Päällimmäiseksi mieleen jää ajatus, että Coenin veljekset ovat alkaneet röyhkeiksi. Ainoastaan ohjaaja, joka pitää itseään suurena taiteilijana ja on saavuttanut jotain urallaan, voi antaa kameran viipyä näin kauan kuivissa autiomaisemissa ja näyttelijöiden ilmeettömissä kasvoissa ilman selkeää pointtia. Niin sanottua tekotaiteellisuutta karsastaville Menetetty maa on hehkuva helvetti.

Tarinassa ei ole sen enempää kuvailtavaa, kuin jo tiivistin. Laatunäyttelijät pelastavat osittain kuivat hahmot. Parasta työtä tekee karu Josh Brolin tilaisuuteen tarttuvana perähikiän poikana, joka ei mieti tekosiaan kovin pitkälle, mutta on valmis nokittamaan, kun panoksia nostetaan. Javier Bardemin paljon kiitelty suoritus psykopaattina on yliarvostettu. Bardem lähinnä on hassun näköinen. Ei hänessä sinänsä vikaa ole, hän näyttelee yhdellä ilmeellä kuten on pyydetty. Sarjamurhaajan koko persoonallisuus on siinä, että hän tappaa huvikseen ja hänellä on aseena ilmapainepyssy, joka päästelee ääntä kuin tieteislelu. Elokuva yrittää vihjailla, että hahmolla on omalaatuinen moraali ja ajatusmaailma, mutta joo, niin on Batmanin arkkivihollisella Kaksinaamallakin, joka myös jauhaa paskaa ja myös ratkoo ihmiskohtaloita kolikolla. Coen-veljekset ovat tunnettuja kärjistetyn sarjakuvamaisista hahmoistaan, ja tässähän ongelmaa onkin: coenmaiset hahmot ovat kotonaan vain coenmaisissa maailmoissa.

Sanomansa Menetetty maa vääntää rautalangasta. Tässä mennään metsään muustakin kuin ilmeisimmästä syystä. Tommy Lee Jonesin paperista lukeminen aiheuttaa myötähäpeää varsinkin, jos on nähnyt vähälle huomiolle jääneen In the Valley of Elahin (josta Jones on tänä vuonna Oscar-ehdokkaana). Elokuvien yhteneväisyydet ovat ilmiselviä ja täten lekaa Menetetyn maan polvilumpioille: kaiken mitä Jones sanoo Menetetyssä maassa monotonisella äänellä, hän näyttelee silmillään ja kasvonilmeillään In the Valley of Elahissa tunteisiin vetoavalla tavalla. Toinen heppu, jonka Coenit ovat pyytäneet mukaan ihan vain itseään näyttelemään, on Woody Harrelson - jonka hahmo on ainoa heppu, joka edes yrittää pysäyttää peikon näköisen, kilometrien päähän omituisena erottuvan murhamiehen.

Menetetty maa on suuren suuri pettymys. Mikäli tuikitavallista tusinaohjaajaa pyydettäisiin leikkaamaan tästä materiaalista puolentoista tunnin kaavamainen trilleri, lopputulos luultavasti olisi parempi.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Risto Räppääjä... National Treasure: S... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (24 viestiä)

Mason

17.02.2008 klo 02.50 2 tykkää tästä

Harvinaisen paska arvostelu. Mutta näihin totuttiin jo Peliplaneetan puolella.
lainaa
Joro

17.02.2008 klo 13.42 3 tykkää tästä

Loistava leffahan tämä oli. Itse kartan tekotaiteellisuutta kuin ruttoa, muitta tässä elokuvassa sitä ei ole. Maisemissa ja kasvoissa viipyilevät kuvat nimittäin eivät ole tekotaiteellisuutta vaan juuri sitä taidetta itseään ja vieläpä erittäin toimivaa ja perusteltua. Leffa saa viisi tähteä, leffa-arvostelu nolla.
lainaa
Liisa

17.02.2008 klo 15.12 2 tykkää tästä

Hieno leffa, enpä muuten täällä etsiskelisi muiden mielipiteitä siitä. Peltonenkin oppii varmaan vielä. Ei uudeksi Maskulaksi pääse pelkästään murska-arvosteluja kirjoittamalla.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.02.2008 klo 16.19 3 tykkää tästä

Asiallisten kommentoijien kanssa olen valmis keskustelemaan (elokuvasta kuin elokuvasta). Vilpitön negatiivinen palaute on aina tervetullutta, ja erityisesti tällaisissa tapauksissa, kun sitä on juuri kirjoittanut valtavirran mielipiteistä poikkeavan kritiikin.

Arvostelun tai arvostelijan toteaminen huonoksi, lapselliseksi, kokemattomaksi, pinnalliseksi tai miksi tahansa yhdellä tai kahdella lauseella ei saa aikaan tätä viestiä kummempaa reaktiota, eikä täten myöskään vaikuta arvostelujen tasoon jatkossa.
lainaa
Jarski

18.02.2008 klo 11.18 1 tykkää tästä

No olipas arvostelu! Tosiaan kyseessähän on helkutin hieno elokuva, yksi parhaista ehkäpä mitä olen nähnyt. Nyt tuntuu, että olet vähän hakemalla hakenut vikoja tästä, vaikka ne eivät oikeasti edes ole mitään vikoja. Aika jännä kun lähes joka paikassa leffa on saanut 5 tai 4 tähteä, mutta sitten tuli vastaan tämä vastarannankiiskiarvostelu... Ja aivan kuten yllä Liisa sanoo: Ei uudeksi Maskulaksi pääse pelkästään murska-arvosteluja kirjoittamalla... Voi voi... Noh, kyllä ainakin näin kehnon ja epäammattimaisen arvostelun kirjoittamalla ainakin saat ihmiset lukemaan arvostelusi jos et muuta.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.02.2008 klo 15.53 1 tykkää tästä

Jarski kirjoitti:
No olipas arvostelu! Nyt tuntuu, että olet vähän hakemalla hakenut vikoja tästä, vaikka ne eivät oikeasti edes ole mitään vikoja.


Täsmälleen tästä minustakin tuntuu käänteisesti ajatellen. Luin kaikki netissä julkaistut suomalaiset arvostelut ja totta tosiaan tekisi mieli mennä kirjoittelemaan niiden keskusteluihin, että "tuntui, kuin olisit etsimällä etsinyt jotain kehuttavaa, kun tämä on muuallakin viisi tähteä saanut".

Coenin veljesten elokuvaa kehuisin todella mielelläni, jos olisi mitään aihetta. Aiemmin Coenit eivät ole minua pettäneet muulloin kun liian kaupallisiksi alkaessaan.

Menetetty Maa sisältää kivoja kohtauksia ja vähän hauskaa ja fiksua dialogia, eikä sitä katsoessa tylsisty erityisen pahasti - siitä 2,5 tähteä. Jos joku ei hyväksy, etten kaikkien lajityyppien elokuvia intohimoisesti koko ikäni harrastettunikaan rehellisesti sanoen tajua mikä tässä pätkässä on hyvää - en kuvallisesti, enkä syvemmillä tasoilla - sille ei voi mitään. En kirjoita yleistä mielipidettä mukailevia tekstejä, vaikka kuinka pyytäisitte.
lainaa
Julli

18.02.2008 klo 16.47

No, oli arvostelu mikä tahansa on pääasia se mille elokuva itsestä tuntuu. Minun on pakko sanoa että pidin elokuvasta paljon, vaikka loppuikin mielestäni typerästi. Toinen tykkää, toinen ei... helppoa vai mitä? Olemmehan vain ihmisiä!
lainaa
Kungfutse

Moderaattori

Rekisteröitynyt 04.04.2007

18.02.2008 klo 17.06 2 tykkää tästä

En ole ole elokuvaa nähnyt, mutta hämmästyksellä täytyy lukea joidenkin kävijöiden kommentteja, joiden mielestä "no mutta kun tämä on muualla saanut hyviä arvosteluja" on jokin peruste tai lähtökohta kirjoittaa positiivinen arvostelu elokuvasta.

Pelien, elokuvien, musiikin yms. arvostelelu on aina subjektiivinen, yhden ihmisen mielipide, eikä sitä pidä lukea kuin piru raamattua. Kaikki kunnia Jari-Pee:lle, että uskaltaa kirjoittaa valtavirrasta poikkeavan arvostelun vaikka helpompaa varmasti olisi ollut mennä siitä mistä on aita on matalin ja kehua leffaa, koska kaikki muutkin niin tekevät.
lainaa
Lare

18.02.2008 klo 18.08 3 tykkää tästä

Jari-Peen arvosteluja on ollut mukava lukea värikkään kielenkäytön ja hyvien perustelujen vuoksi. Niin tätäkin, vaikka olen ehkä ensimmäistä kertaa hänen kanssaan eri mieltä.

Mielestäni Menetetty Maa pärjää tunnelmansa avulla todella pitkälle. En tiedä johtuuko se minusta, mutta karut aavikkomaisemat viehättävät kovasti. Merkityksettömistä kasvokuvista en nyt osaa sanoa juuta enkä jaata. Minua ne eivät häirinneet, eivätkä siten edes kiinnittäneet huomiota.

Javier Bardem näytteli ehkä muutamalla ilmeellä, mutta olihan se ilmestys ihan saatanan pelottava. Tommy Lee Jones taas pelastaa roolinsa aina karismalla, vaikka ei hän tässä mielestäni huono ollut. Muutenkin näyttelijät pärjäsivät mielestäni hyvin.

Elokuvan juoni oli mielestäni varsin hyvä. Tuohan oli kuin vanhan ajan lännenelokuva tuotuna vuoteen 1980. En tiedä pyrittiinkö siinä edes muuhun. Länkkäreistähän nuo kasvo - ja aavikkokuvat periytyy, nyt kun tarkemmin miettii. Juoni kantaa mielestäni loppuun asti, siis siihen asti mihin juoni loppuu. Viimeinen osa on mielestäni epilogi, jonka tarkoituksena on vain vahvistaa elokuvan teemoja. Taisit sen todetakin arvostelussasi. Epilogi oli mielestäni aika irrallinen, tosin sen WTF-tunteen takia.

Vähän ajatuksenvirtana tuli omat perusteluni elokuvan hyvyydelle, mutta toivottavasti ymmärrätte edes osan. Jari-Peelle tsemppiä jatkossakin ja pidä linjasi. Eriävät mielipiteet herättävät keskustelua ja pitävät mielen virkeänä.
lainaa
firece

Rekisteröitynyt 13.10.2007

21.02.2008 klo 12.26 3 tykkää tästä

Oleko oikeasti ainoa joka on kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Mielestäni elokuva ei ole mitenkään keskivertoa parempi. "Jänninmät" kohtauksetkin löytyivät jo mainoksista trailerista. En kyllä elokuvaa kohden mitään suuria odotuksia laittanut, eikä muutenkaan ole minun tyyppiäni. Pisteiksi olisin antanut 3/5.
lainaa
maarit

24.02.2008 klo 11.34 3 tykkää tästä

JP Peltosen kannattaisi ehkä tutustua myös kirjaan ennenkuin kirjoittaa tämän kaltaista arvostelua. Peltonen ei mielestäni ole ymmärtänyt yhtään mitään elokuvan hienoudesta!
Kaikki näyttelevät upeasti.He ovat ohjaajan tavotteiden mukaisesti löytäneet elokuvan (kirjan) suuren teeman olemassaolon merkittömyydeestä, elämän sattumanvaraisuudesta ja kohtaloista johon ihminen ikäänkuin "heitetään". Esimerkkinä nämä Vietnamin sodassa olleet miehet, joista tuli saalistajia ja saaliita, tappajia!
Elokuvan tärkein teema on RAHA. Raha rulettaa, raha saa ihmiset toimimaan.Upea loppukohtaus jossa "uusi sukupolvi", lapset ovat valmiita antamaan sarjamurhaajalle paidanILMAISEKSI. Pojat saavat setelin, ja siitä hetkestä, kuin taiasta, pojat rupeavatavat kinastelemaan rahasta, kummalle se kuuluu..He ovat muuttuneet, lapsuuden viattomuuden aika on ohi.
Tommy lee Jonesin näyttelemä sheriffi on uskomattoman hienosti näytelty henkilökuva ihmisestä joka "on antanut perkiksi", on väsynyt vanhan ja uuden maailman välissä, ja on huomannut, että väkivallalle ja rikoksille, moraalittomuudelle hän (oikeus,lait) ei voi mitään.
Jonesin lakonisuus ja "tekemättömyys" on hienosti oivallettua näyttelijäntyötä.Javier Bardem näyttelee eksistentialistisen peruskysymyksen hineosti. Hän on "sieluton" kuin kolikko jolla hän arpoo elämän ja kuoleman.Bardiem tavoittaa elävänä kuolleen ihmisen piirteet kaikin tavoin. Elokuva on hieno ja saa pohtimaan monenlaisia elmän peruskysymyskia ja aiakakutta jossa elämme,- mitä meidän maailmassa tapahtuu!?
Coenin veljekset (ja kirjalilija)ovat kirjoittaneet elokuvaan tärkeitä kysymyksiä moraalista, etiikasta, oikeudenmukaisuudesta, ihmisen arvosta!Se onkin hienoa että vielä on tällaisia elokuvan tekijöitä, joita elämän peruskysymykset mietityttää ja tekeminen ei ole muuttunut vain viihteeksi!
Pidin oikein paljon Jukka petäjän kirja-arvostelusta Hesarissa.Se on ainoa oikeanlainen arvio kirjan( ja elokuvan) sisällöstä. Tämän Peltosen kannattaisi hiukan sivistää ja kasvattaa itseään kulttuurin parissa,ennekuin on referenssiä kirjoittaa!!
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

24.02.2008 klo 18.19 5 tykkää tästä

maarit kirjoitti:
Peltonen ei mielestäni ole ymmärtänyt yhtään mitään elokuvan hienoudesta!


Eikä vain mielestäsi, vaan ei ole - ensimmäisenä olen tämän myöntämässä. Teemat ja symboliikka joita kuvailit tekstissäsi ovat hyvin pitkälti sitä, minkä elokuvasta tunnistin. En kuitenkaan ymmärrä, mitä hienoa missään siinä on, en kuinka se voi puhutella ketään.

In the Valley of Elah. Ihan tosissaan. Kuten arvostelussa mainitsin. En tahdo pilata ihmisten elokuvakokemusta paljastamalla mitään. Mutta piru vie. In the Valley of Elah on Menetetty Maa. Teemoiltaan, tarkoitan. Katsokaa Tommy Lee Jonesin naamaa In the Valley of Elahissa, kun todellisen maailman, meidän maailmamme, tämän maailman jossa elämme, todellista, realistista julmuutta ja välinpitämättömyyttä kanssaihmisiä kohtaan hierotaan niitä vasten. Katsokaa sitten pari viikkoa myöhemmin, kuinka Menetetyn Maan Jones näyttelee itseään lausumassa, "etten mä tajua kuinka joku voi tahtoa tappaa", tarkoittaen sitä Kaksinaama Harvey Dentin latinoversiota, joka voittaa parin tunnin päästä Oscarin parhaasta kampauksesta.

Minä lupaan sivistää itseäni lukemalla alkuperäisen kirjan, jos Menetetyn Maan fanit lupaavat lukea yhtä paljon aidoista psykopaateista ja maailman pahuudesta kuin minä olen lukenut. Menetetyn Maan esittämä todellisuus ei ole pelottava ja kammottava, saati sitten taiteellisesti kärjistetty, vaan tyypillinen Hollywoodin kaunisteltu, viihteellinen versio siitä. Jos Menetetty Maa saa jonkun miettimään maailman pahuutta, se on erittäin hyvä juttu. Jos Kauniit ja Rohkeat saa jonkun miettimään maailman pahuutta, se on erittäin hyvä juttu.
lainaa
Zimbushka

Rekisteröitynyt 14.07.2007

28.02.2008 klo 23.08 1 tykkää tästä

Täytyy olla yhtä mieltä Peltosen kanssa. Leffa oli aivan HIRRVEÄN tylsä. En tykännyt tippaakaan.
lainaa
leffa-eki

01.03.2008 klo 23.42 1 tykkää tästä

Ei hyvä. Ei todellakaan hyvä. 4 tai 5 tähteä tälle olisi jo aivan liikaa.

Aivan kuin mikä tahansa hollywoodin tusinatrilleri: hyvis vetää salkku täynnä rahaa pitkin maita ja mantuja, herra pahasetä seuraa perässä ase laulaen. Jännitystä ei ole tippaakaan ja toimintakin kohtuu vaisua. Jos tällä leffalla jokin syvempi merkitys on, niin ihan sama. Ei kiinnosta kaivaa paskakasasta suklaata.
lainaa
mitvit

02.03.2008 klo 17.08

Jaksaa yllättää, miten joillekin muljahtaa hernepalko syvälle sieraimeen, kun esitetäänkin poikkeavaa (ja varsin napakkaa) kritiikkiä vallitsevaa "Menetetty Maa -konsensusta" vastaan. Elokuvan tekotaiteellisten ja teennäisten moraalimietintöjen sijaan olisin enemmänkin huolissani siitä, jos ei saa tuoda mielipidettään julki kaikkien ylistämästä Oscar-voittajasta.

Elokuvasta sen verran, että jos siitä pitää etsimällä etsiä pointtia ja miettiä kainalot märkinä merkitysten merkityksellistämistä ja niiden perusteluja, niin kaipa sen voi noinkin ajatella.
lainaa
Mr-Aivo

Rekisteröitynyt 11.04.2007

06.03.2008 klo 19.04

Leffa oli mielestäni ihan perus hyvä. Sen jaksoi katsoa suht. kiinnostuneena loppuun asti, jotkut dialogit alkoivat kylläkin haukotuttaa.. Alku antoi odottaa enemmän toimintaa, mutta jossain vaiheessa alettiin filosofoimaan elämää oikeen olan takaa. Juuri toi elämän pohtiminen oli revitty vähän pakonomaisen tuntuisesti tähän, yksittäisinä tapahtumina/puheena juonen välissä, ilmeisesti niiden piti olla kovinkin hätkähdyttäviä tähän tapaan. Varsinkin loppua kohti tuntui että kirjoittajat olivat halunneet muuttaa leffaa jotenkin pohtivaan suuntaan, eikä sitä oltu toteutettu oikein sulavasti tahi kiinnostavasti.

Psycon hahmo oli toteutettu mielestäni hyvin ja se oli yksi muutamasta hahmosta jotka aidosti ylläpitivät kiinnostusta. Sopivan sisäänpäin kääntynyt mutta silti oudolla tavalla huvittava.

(*3*) arvoinen trilleri, jota hiukan vaivasi kökösti toteutettu tekofilosofointi, kiinnostavien tapahtumien puute.

Kiitosta mustasta huumorista, kauniista kameran käytöstä sekä muutamasta melko unohtumattomasta ja syvällisestä repliikistä esim. lopussa ja muutenkin pitkin leffaa.
lainaa
pate

29.03.2008 klo 00.33

Siis niin todella paska leffa kuin vaan elokuva voi olla. Ei tämmöstä paskaa oikeasti ole olemassakaan. Olen siis nähnyt unta - herää jo saatana !
lainaa
pate

29.03.2008 klo 00.46

pate kirjoitti:
Siis niin todella paska leffa kuin vaan elokuva voi olla. Ei tämmöstä paskaa oikeasti ole olemassakaan. Olen siis nähnyt unta - herää jo saatana !

Lisäys edelliseen:
Jos oikeasti haluatte kannattaa/edistää tällaista tekotaiteellista p****a, niin vetäkää vaikka hame päällenne ja tanssikaa niityllä luoden oma performanssinne, niin ette tuota "viattomille" pettymyksiä" !
lainaa
Kukkuu

11.04.2008 klo 13.59

Aivan täyttä kuraahan tuo leffa oli. Vituttaa oikein kun piti maksaa 9€ lipusta jotta pääsee katsomaan.
lainaa
Tuomo

13.04.2008 klo 13.32

Menetetystä maasta saa irti paljon enemmän kuin mitä tähän mennessä lukemistani arvioista (mukaan lukien Hesarin mainio kirja-arvio) on tullut esiin. Itse mietin esimerkiksi yhteyksiä Bulgagovin romaaniin Saatana saapuu Moskovaan. Samoin Conradin novelliin Pimeyden sydän, johon Coppolan Ilmestyskirja Nyt perustuu. Tässä liikutaan monessakin mielessä rajaseudulla, ja luonnonmaisemien kuvaus on varsin perusteltua, ja uhkarohkean pitkitettyä, kun toimintaelokuvan genressä liikutaan. Wellesin Pahan kosketus tulee eittämättä mieleen.

Elokuva toimii erinomaisesti, piti otteessaan loppuun asti ja on herättänyt runsaasti keskustelua, mikä tässäkin on huomattu. Jos joku toinen elokuva pääsee parempaan, mikäs siinä.

Minusta tämä on Coenin veljesten elokuvien kärkeä, ja toisaalta jatkumoa Fargon teemoille ja luontokuvauksille. Ei mitään amerikkalaista keskivertotavaraa missään mielessä.

Minä piut paut piittaan siitä, mitä se tai tämä kriitikko kirjoitta. Niinpä minua ei säväytä tippaakaan jos joku haluaa erottua joukosta kritisoimalla elokuvaa. Se hänelle suotakoon. Elämähän opettaa joka tapauksessa.

lainaa
Nacho2008

28.11.2008 klo 08.28 1 tykkää tästä

Täysin samaa mielt Peltosen kanssa. Tekotaiteellista ja en todellakaan ymmärtänyt mitä hienoa Bardemin suorituksessa- saati koko elokuvassa- oli!

Pitihän leffa virkeänä ja oli viihdearvoltaan ihan ok, mutta yksi suurimmista pettymyksistä elokuvien saralla.
lainaa
Tane

Rekisteröitynyt 26.06.2007

27.07.2009 klo 06.32

Miten joku voi sanoa tätä leffaa hyväksi? Katsoin eilen kahden kaverin kaa, joista molemmat nukahti kesken leffan. Leffassa hieman liikaa epäolennaisia kohtauksia ja dialogeja, jotka lähinnä puuduttavat katsojan. Paska leffa
lainaa
asdd

25.09.2009 klo 23.39 2 tykkää tästä

Tane kirjoitti:
Miten joku voi sanoa tätä leffaa hyväksi? Katsoin eilen kahden kaverin kaa, joista molemmat nukahti kesken leffan. Leffassa hieman liikaa epäolennaisia kohtauksia ja dialogeja, jotka lähinnä puuduttavat katsojan. Paska leffa
98 % maailman ihmisistä on eri mieltä sinun kanssa. otin selvää.
lainaa
mattik

30.04.2013 klo 16.17

siis mihin katosi rahat? mihin katosi juoni? oli puoleenväliin ok, mutta sitten aiva päinpersettä loppu!! törkeä pettymys koko leffa!! harvoin tulee näin huonolle tuulelle elokuvan jälkee, varsinkin kun alku on luvannut hyvää. Jos et ole vielä katsonut, älä ihmeessä vaivaudu, dialogi sontaa, paska leffa.
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova