Tuorein sisältö

The Favourite

Ensi-ilta: 08.02.2019
Genre: Draama, Komedia
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

07.02.2019 klo 23.15 | Luettu: 2196 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Mitä jäynää tapahtuu, kun Rachel Weisz (oi) ja Emma Stone (lääh) juonittelevat lesbokomediassa (hiih)? Kaikkea, mutta heidän välissään pysyy rupsahtanut sekava muori, jonka kinttu vaikuttaa valmiilta amputoitavaksi (no aijaa). Hän on Englannin kuningatar Anna. Weiszin näyttelemä Sarah on likimain sijaishallitsijan asemassa valvoessaan muun muassa sodan kulkua. Stone tulkitsee Sarahin etäistä serkkua Abigailia, joka on menettänyt asemansa kultalusikkapentuna. Vaikka Abigail hyväksyy serkun tarjoamat siivoushommat kirkkain silmin, hän uskoo ansaitsevansa parempaa. Kuningatar on vaatelias, joten Sarah delegoi seuralaisen hommat Abigailille keskittyäkseen olennaiseen. Serkuksista kumpikin on sen verran taitava nuoleskelija, että he päätyvät kisaamaan suosikin asemasta. Oscar-ehdokkuuksia napsahti 10.

Ohjaaja Yorgos Pappa Jumpsuttaja on esimerkki siitä, miksi iso idea ja omintakeinen toteutus eivät aina riitä. Tasapaksuuteen turtunut katsoja säpsähti, kun The Lobster ilmoitti, että sankareiden on pariuduttava, tai heidät muutetaan eläimiksi. Olennaista oli lakonisuus, joten se oli kärjistys, ettei edes eläimeksi muuttuminen säväytä, ja niinpä eeppistä, salaa nerokasta aivopierua odottanut kommentoi: (PIHhhh...) ihan kiva. The Favourite sen sijaan tyydyttää. Legopaketissa lukee pukudraama. Leiki näillä, Yorgos. Sekä harhainen että ovela aatelinen voi näyttää puuteroidulta peruukkipelleltä. Korsettitissit pumppaavat hengityksen tahtiin ikään kuin rintakehän läpi näkisi keuhkojen laajenevan ja supistuvan. On kartano täynnä taidetta ja kaiverruksia ja röyhelöpukuja ja on lupa valaista koko roska yksin tulen ja taivaan valolla. On uljaita säveliä ja vanhoilla soittimilla tuottaa karseaa korskettakin. Hyvä, Yorgos. Tyylittelysi on erinomaisen nautittavaa ja eritoten siinä mielessä luontevaa, ettei se tule näyttelijöiden tielle. "Saanko kalansilmälinssiä kokeilla?" Sen verran spedeilyä tämä kaipaakin.

Oscarit voi viskata Emmalle ja kuningatarta näyttelevälle Olivia Colmanille. Ehdokkaana on myös Weisz. Suoritus on vivahteikas ja pirullinen, mutta jämäkän määrätietoisuuden ympärille rakentuessaan se on hieman hillitymmin herkullinen kuin kilpasiskojen epävakaus. Hyvänä päivänä kuningatar voi vaihtaa Sarahin kanssa sanan tilanteiden pöhköydestä, mutta joskus tämä lapsivainaansa pupuilla korvannut muija hortoilee palatsissa tajuamatta mistään mitään. Abigail etenee elämässä (suosikkini) Emman hurmaavilla maneereilla, mutta elämä on riepotellut Abigailia. Pinnan alla herttainen halipulamenninkäinen onkin kyynikko, jonka pitää käynnissä selviytymisvaisto. Yksi elävöityvä yleisluontoinen teema on se, etteivät tyypit tiedä itsekään, mitä he haluavat. Ajoittain painostava musiikki ja sen sellainen kommentoi tällaisia jännitteitä, eikä niinkään hovijuonittelun vaikutuksia sotaan tai muuhun etäiseen humpuukiin.

Edustuksellisuus on Oscar-gaalan teema, mutten myönnä junteille lupaa luokitella tätä teosta laskelmoinniksi (muista voidaan keskustella). On aromikasta, kun kolme äkäpussia kiehnää vallan keskipisteessä samalla, kun meikattujen peruukkipäiden komitea yrittää päästä osalliseksi, mutta sukupuolilla ja suuntautumisilla on rajatusti väliä. Emännät ovat kokeilleet miehiä. Lesboilu on laajennettua naisten vuorovaikutusta. Halutessaan sitä voi miettiä, mitä kaikkea Sarah ajattelee ja tuntee, sillä jossain määrin hän ja kuningatar ovat kuin vanha naljaileva aviopari, vaikka valta luo välille kuilun. Abigail on pyrkyriseksuaali. Hänellä on ymmärtääkseni yleisluontoisia vaikeuksia nauttia elämästä (vaikka erään vapaa-ajan riennon voi tulkita innostavan elämänmakuiseksi tapahtumahetkellä). Hän voisi olla mummoa naurattava hovipoikakin, teoriassa. Historiaa hyvin vapaamuotoisesti tulkitseva tarina saattaa johtaa painokkaisiin mielipiteisiin, kun sodankin lopputulos on tavallaan kuningattaren hinkkauksesta kiinni, mutta eiköhän tämä lähinnä hömppää ole.

Ohjaajan ja pääosanaisten kemia näkyy huumorina, jota ei voi kirjoittaa. Hahmot vaikuttavat itse luoneen teennäisen kuplansa, joten juonet sen sisällä ovat uskottavia ja hupaisia. Kalansilmälinssillä ja hillitymmillä vääristymillä Yorgos tekee fyysisestä kuplasta eli koreasta tönöstä hahmon siinä mielessä, että hölmöilyä tarkkaillaan hetkittäin etäämmältäkin (kuin seinillä olisi silmät). Yorgos on vahvempi tunnelmoija kuin tarinankertoja ja elokuvan ainoa, isolta kuulostava, mutta harmiton heikkous on se, että Yorgosin on enimmät aromit skenaariosta lypsettyään keksittävä joku satunnainen taiteellinen alleviivaus, johon lopettaa; tyhjäkäyntiä on hitusen havaittavissa ennen kuin se luonnistuu. Traileri antaa hyvän kuvan oudoista tunnelmista, mutta trailerit ovat totuutta tiiviimpiä, joten painotan, ettei hillittyjen pukudraamojen ystävien tule säikähtää tööttäilyä. Klassisen, hjurmaavan pompöösimäisyyden ystäville tämä on taidolla räätälöity.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Velvet Buzzsaw... If Beale Street Coul... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

68775

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova