Tuorein sisältö

Pokémon Detective Pikachu

Ensi-ilta: 10.05.2019
Genre: Fantasia, Komedia
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

08.05.2019 klo 20.30 | Luettu: 16151 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Eläinkunnan tilalla on taikovia taskuhirviöitä; on taskuvenusaur, regirocktasku, stakatakatasku ja satoja muita. Ihmiset tapaavat adoptoida yhden lemmikiksi, tai ehkä pokémon on Universumien tomu -trilogian tyylinen sielun jatke, sillä pokémon otetaan mukaan töihinkin ammatista riippumatta. Kun sielunveljeyttä kommentoidaan toisella sivulauseella, leffa tavoittaa animemaisen hengen siinä mielessä, että tuumin käsikirjoituksen olevan japania ja jonkin kadonneen käännöksessä. Sitä voidaan pitää ominaisuutena ja noin muuten tehosteleffa tarjoaa tehosteleffojen kohtaukset. Myyntivaltteja ovat Ryan Reynoldsin huumorintajulla varustettu pikachu (ääninäyttelijä Reynolds luultavasti sai improvisoida, keltaisen sähkörotan tuntuessa häneltä) ja bongaamisen mahdollisuudet. 150 miljoonan dollarin budjetilla pääsee ripottelemaan maisemiin reilusti muovi- ja pehmoleluja, mikä Pokémon Go'sta päätellen myy.

Nuori toimistorotta Tim (ihminen) saa tietää etäiseksi jääneen isänsä kuolleen. Isä oli yksityisetsivä. Jäämistöä penkoessaan Tim törmää pikachuun, jonka puhetta hän yllättäen ymmärtää: muut pokémonit kommunikoivat Touretten syndroomalla. Pikachu on menettänyt muistinsa, mutta etsivän vaistoja löytyy ja hän ylipuhuu Timin mukaan ratkomaan mysteeriä, joka saattoi käydä isän kohtaloksi. Suurkaupunkia pidetään malliesimerkkinä ihmisten ja pokémonien yhteiselosta, mutta kulissien takana tehdään hämäriä kokeita ja on mahdollisesti peruskaupunkilaisia, jotka eivät pokémoneista piittaa. Lyhyesti: leffa on köyhän miehen Kuka viritti ansan, Roger Rabbit?

Vastaavasti kuin Roger Rabbit on aikuisten Aku Ankka, leffa on aikuisten Pokémon. Erästä pokémonia kuulustellessaan Tim ja pikachu uhkaavat polttaa sen elävältä! Kuulusteltava on Nintendo 64 -pelistä tempaistu, jos paremmalla resoluutiolla siunattu räikeän lapsekas miimikko ja uhkailukin on vain mimiikkaa: karkeasti sanoen hetki vastaa kypsyydeltään Roger Rabbitin käsileikkivitsiä. Pikachulla on muutamia pikkutuhmia juttuja, mutta tarkoitus on saada yli-ikäinen fani tuntemaan olonsa kotoisaksi, eikä mullistaa nuoren fanin maailmankuvaa. Pikachu ei ole Deadpool. Rogerin tasoinen huvitus hän ehkä on, mutta eipä Roger leffansa tärkein elementti ole ja Tim on kaukana Eddie Valiantista. Painavan ihmiskohtalon uupuessa pohdin, pitäisikö leffan olla reilusti Batman & Robin -henkinen. Avuksi tulevan toimittajatytön näyttelijä vetää lievästi yli hetkittäin, mikä on söpöä ja sopivaa, kun neuroottinen ankka huutaa vieressä.

Hologrammitakaumat, japanilainen voimalataus, keijupölytys ja muu potaska eivät rakenna autenttista film noir -henkeä, rohkenen väittää. Vaikken arvannut jokaista käännettä, juoni on tekosyy kiertoajelulle, johon kuuluu areenataisteluja ja merkitykseltään hämäräksi jäävä maanjäristysspektaakkeli. Rytmi kärsii bonusfantasioista, eikä näitä tööttiuniversumeja tarvitsisi selittää taustavideoilla, joissa Sonic muistuttaa lisäelämien rajoituksista (Räyhä-Ralf), tai palomiehet kertovat palomiespokémonien sammuttavan paloja. Jos tarjoilija on Röllin pää, joka sanoo "RÖLLINPÄÄ", se on OK. Nyt tarinaa.

Fanituotehan tämä on. On kohtalaisesti vauhtia ja hupia, mutta kannattaa olla kiinnostuneempi aiheesta kuin pelkästä viihtymisestä. Olen pelannut Pokémoneja, koska siitä on maksettu, ja piirretyt ovat jättäneet selvät muistijäljet: suoritin "asevelvollisuuden" kauan sitten katsomalla Mewtwon vastaiskun munkki suussa, joten reagoin mainintaan siitä mystisestä superörkistä tyyliin "no nii", enkä tyyliin "mitä helvettiä nyt". Se on jo melkoisen sisäänpäinlämpiävää, kun pokémonien rajoitetusta hyökkäysvalikoimasta puhutaan.

Pikachu on laji. Vaikka etsivä-pikachu on tuttu Nintendo 3DS -pelistä, oletan Reynolds-etsivä-pikachun olevan kaikille uutta. Hänen matkansa toimii ihan hyvin ja täten leffa ei ole pelkkää nostalgista bongailua.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Tolkien... Welcome to Marwen... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (9 viestiä)

gregor

09.05.2019 klo 03.11 3 tykkää tästä

olis voinut kyllä olla joku arvostelija jota edes vähän kiinnostaisi pokemonit
lainaa
Jep

09.05.2019 klo 06.11 1 tykkää tästä

gregor kirjoitti:
olis voinut kyllä olla joku arvostelija jota edes vähän kiinnostaisi pokemonit


Samaa mieltä, jäi kyllä semmonen maku että on melko väkisin kirjotettu.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

09.05.2019 klo 06.37 2 tykkää tästä

Kommentoijat voivat itse yrittää kirjoittaa jotain kiinnostavaa jostain jonka aiheena on pokemonit. Varmaan hyvinkin vaikeaa.
lainaa
bcosjfnfnjs

09.05.2019 klo 09.13 3 tykkää tästä

arvostelussahan otettiin heti kanta etta taa on aikuisille. jos jotakuta aikuista kiinnostaa pokemonit niin huhhuh. menee maks rogerin kaltaisena homppaleffana
lainaa
apetin

09.05.2019 klo 12.57 2 tykkää tästä

bcosjfnfnjs kirjoitti:
arvostelussahan otettiin heti kanta etta taa on aikuisille. jos jotakuta aikuista kiinnostaa pokemonit niin huhhuh. menee maks rogerin kaltaisena homppaleffana


Jos pelaajakantaa katsot, niin aika pirun montaa miljoonaa aikuistakin kiinnostaa....
lainaa
jfodjdhfjsj

09.05.2019 klo 17.23 1 tykkää tästä

pokemon gon juttu on pihalla juoksentelu selfieiden otto deittiseuran haku trollaus riippuvuusraplays yms
gameboypelit sun muut oikeat pokemontuotteet ovat liki kaikki lapsien ei silti oli my little ponyllakin miljoona aikuismiesfania
lainaa
annapesäämulonraichu

10.05.2019 klo 07.08 5 tykkää tästä

jfodjdhfjsj kirjoitti:
pokemon gon juttu on pihalla juoksentelu selfieiden otto deittiseuran haku trollaus riippuvuusraplays yms
gameboypelit sun muut oikeat pokemontuotteet ovat liki kaikki lapsien ei silti oli my little ponyllakin miljoona aikuismiesfania

Sellaset psykoosit sieltä
lainaa
Leffafan

10.05.2019 klo 13.36 1 tykkää tästä

LateHuominen kirjoitti:
Kommentoijat voivat itse yrittää kirjoittaa jotain kiinnostavaa jostain jonka aiheena on pokemonit. Varmaan hyvinkin vaikeaa.


Yhtä helppoa kuin Lucasfilmin, Marvelin tai DC leffojen arvostelut. Eli popkorniviihdykettä, jotka takovat tajuttomia summia
lainaa
Ylpeä

12.05.2019 klo 00.10 2 tykkää tästä

Peltosen arvosteluksi tämä oli todella hyvä kirjoitus: jätettiin turhat, typerät ja lapselliset alapääjutut pois.

Hyvä JT, hyvä V2! Tätä lisää!
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova