Mortal Kombat Legends: Scorpion's Revenge

Ensi-ilta: 12.04.2020
Genre: Animaatio, Fantasia, Toiminta
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

18.04.2020 klo 18.30 | Luettu: 2072 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


90-luvun Mortal Kombat -elokuvassa on korjattavaa, muttei muihin pelileffoihin verrattuna. Sen huomaa, kun animaatio Scorpion's Revenge kunnioittaa enemmän suosituinta hahmoa ja äärimmäistä väkivaltaa, mutta kertoo silti saman tarinan. Munkkien, solttujen ja narsistisen leffatähden on voitettava hirviöt karatessa, tai toinen ulottuvuus syö meidät. Zombieninja Scorpion tukee pahuutta, mutta nyt se huomioidaan, että perheensä menettänyttä miestä manipuloidaan. Scorpionin yhtäläisyydet Spawniin ovat selkeitä, eivätkä vain siksi, että 1992 debytoineet helvetinsikiöt saatiin tänä keväänä samaan peliin.

Spawnista pidän; Scorpionista en, koska hahmon suosio oli verkkoviivettä kamalampi asia nettipeleissä ennen tilanteen pehmenemistä. Leffa alkaa, kun murkut yrittävät syödä oikean skorpionin. Se on vertaus sankarin sisusta, mutta uusimman pelin tuntija muistaa, mitä kärpäsiä kirjaimellisesti vaginastaan ampuva hyönteispimu tekee Scorpionille, joten tulin heti (taiteellinen tauko...) onnelliseksi. Scorpion on keltainen. Siniset ninjat tappavat keltaiset, tai käytännössä: Scorpion hakkaa useimpien sinisten aivot ulos ja raajat silpuksi, mutta viimeinen lähettää hänet helvettiin. 90-luvun leffan jälkeen debytoinut velho Quan Chi (Pinhead ilman pinnejä) odottaa siellä.

Turnauksen kululle ei ole oikeaa tapaa. Peleille uskollista sekin on, kun "valitun" hahmon merkitys korostuu. Liu Kang on yhä jumalan valinta. Sonya Blade tahtoo Kano-ketkun kiikkiin ja Johnny Cage keventää. Goro ei ole ainoa hirviö ja se on selkeämpää, että Kanon mafialla yritetään kiertää turnauksen sääntöjä: nämä valinnat saisi toistaa ensi vuoden näytellyssä leffassa. Isoin ongelma on yhä se, että useampi henkilökohtainen taistelu pitäisi esittää siten, ettei turnauksesta tule alun ja lopun yhdistävä montaasi. Lyhyt piirretty ei hutiloinnin makua vältä, mutta Scorpionin matka ja Sonyan huoli kidnapatusta esimiehestä ovat hyviä tapoja rytmittää rutiinia.

Mutkikkaan saagan ihanteellinen näytelty leffaversio ei muistuttaisi sen enempää Sormusten herraa kuin Game of Thronesiakaan. Pelit ja piirretty yhdistävät sarkasmin melodraamaan. Vinoilu on paras tapa suoristaa mutkat. Hahmovetoisia käänteitä riittäisi useammalle leffalle, joten ne kun saataisiin tasapainoon ja toiminta olisi sitä mitä John Wickissä ja The Raidissa, noiden leffojen määrittelemä taso ylittyisi heittämällä. Piirretty tiivistää Scorpionin jutun. Peleissä moni muukin hahmo kokee kovia, kuten muuttuu kyborgiksi. Yksi hyvä esimerkki on se, että kaunottaren veitsikitainen klooni Mileena on sekä hävennyt kasvojaan että riehunut voimaantuneena: 20 minuutin sivujuonena siirtymä vaiheesta toiseen tukisi loisteliaasti brutaalia taistelukohtausta tai kahta. Merkityksellinen kaksintaistelu on jumalaisin asia toimintagenressä.

Scorpionin moiset ovat tyydyttäviä vauhdikkaan toteutuksen myötä, mutta maallikko saa huomauttaa, ettei monia ns. merkityksellisiä viittauksia ehditä avata. Verta ei säästellä. On teloituksia ja "röntgenkuvia" katkeavista luista ja repeävistä lihaksista. Jos en pitäisi hahmoista, en pitäisi tästäkään. Sonyan kuvauksesta nipotan hitusen, sillä vaikka hän on kovempi kuin vanhan leffan sunnuntaijoogaaja, hänen mainitaan treenanneen kulttuurissa, jossa naisia vähätellään. Tämän tasa-arvoa edistävän saagan pitäisi olla lomaa vähättelystä: Mortal Kombatissa kaikki Village Peoplen jäsenet voivat voittaa ylijumalan esimiehen kaksintaistelussa ja isoin kulli (5 kpl munanjohtimia) on ötökkämuijalla, joka siittää kaikki hengiltä. Tilaan lisää tätä ja vähemmän 100 kasvottoman ja kyvyttömän kelmin joukkoteurastuksia; kaikki vanhatkin jutut kelpaavat myös tällaisina piirrettyinä.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Timo Rautiainen & Tr... The Midnight Gospel ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova