Tuorein sisältö

Daniel Isn't Real

Ensi-ilta: 16.11.2020
Genre: Kauhu, Trilleri
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

16.11.2020 klo 22.30 | Luettu: 737 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Parin vuoden välein katsomani Fight Club on jälkiviisastellen uniikki klassikko, mutta 21 vuotta sitten kysyin, eikö jakomieli-idealla voisi tehdä jotakin yllättävämpää. Olen kai kroonisesti pettynyt universumin monimuotoisuuteen. Trilleri Daniel Isn't Real pelaa jakomielikortin jo otsikossa, panostaa sisäiseen logiikkaan ja pyrkii eskaloitumaan hirviöillä, jotta katsoja samaistuu päähenkilön romahtavaan todellisuudentajuun. Leffa on näkemisen arvoinen, jos se siltä kuulostaa, muttei välttämättä lisäperusteluja vaativille. Näin nousee hattu: olisi sääli, jos yritteliäs teos jäisi tekijöidensä parhaaksi.

Luke on rikkinäisestä kodista ja suvussa on skitsofreniaa. Kun hän poikasena näkee hirveitä, mielikuvituskaveri Daniel ohjaa huomion takaisin lasten maailmaan. Daniel tekee Lukesta rohkeamman, mutta kun tästä tulee ongelma, Luke lähettää Danielin mielikuvitusvankilaan. Tuomio päättyy lopulta, kun psykiatri koettaa avata ahdistuneeksi nuoreksi mieheksi varttuneen Luken patoumia. Aikuinen Daniel on pollea siipimies, joka suosittelee intuitiivisia toimintatapoja niin vaaratilanteissa kuin naisseurassakin. Hän on kuin Brad Pittin hahmo Fight Clubissa. Jos on jo hyväksytty, ettei hän ole totta, voisiko tällaisen apuolennon kanssa elää? Ei; Danielin nälkä kasvaa aina.

Danielia tulkitsevan Patrick Schwarzeneggerin ilkikurisessa kukkoilussa on hauskasti teatterimaisuutta. Daniel ei ole niinkään "hemmoteltu rahastopentu" kuin aineeton alfa ihan ilman vertauksia. Jonkun Hollywood-Arskan (tai -Timin) nilkkipoika harkitsisi käytöstään näyttääkseen makealta muiden rahastonilkkien silmissä, mutta Danielin tarvitsee myydä ylemmyytensä vain isäntäolennolle. Lukea näyttelevä Miles Robbins saa muikistella myös, kun Luke alkaa lähestyä Danielin näkökulmaa. Robbinsin ylinäytteleminen osuvasti osoittaa, ettei Daniel toimi todellisuudessa.

Leffa on tulkinnanvarainen, jos olet vähän tyhmä. Anteeksi: virallisesti en tarkoita tuota. Monille kohtauksille on annettu vaihtoehtoinen selitys, mutta tässä salaliittoteorioiden täyttämässä maailmassamme se on yleisesti ärsyttävää, kun ihmiset unohtavat, kenellä on todistamisen vastuu. On vahvistettu, että Luke on epäluotettava kertoja ihmiselämää kommentoivalla tavalla. Niin sanotut vihjeet yliluonnollisesta totuudesta ovat siis arvokkaita kuin kännykkäsi pokémon-tutka, vai? Toki merkityksettömien tulkintojen tekeminen on tapa nauttia. Fight Clubin ensi-illassa suosin sitä itsekin.

Oli kiva muodostaa ajatus "tämä ei ole tulkinnanvaraista". Jos vaikkapa Luke-lapsen kyky lukita hirviö pois selitettäisiin jäynällä logiikalla, pitäisinkö leffaa tulkinnanvaraisena? Sama se. Nipotus on ajanvietettä ja siinä sivussa siunasin asioita. Teoriassa leffa nousisi uudelle tasolle, jos Luken kiintoisasta äitisuhteesta irtoaisi lisää sisältöä tai jos suhde taiteelliseen tyttöystävään kehittyisi kunnolliseksi elokuvaromanssiksi, mutta nykyisellään suhteet tukevat kuvaa mielestä, joka on vain hatarasti kiinni todellisuudessa ja jonka myönteinen kehitys on harhaa identiteetin sirpaloituessa.

Kun otsikko ilmoittaa sen, mikä on yleensä "yllätys", otan kärkeviä painajaiskuvia jälkimmäisellä puoliskolla mieluummin kuin en ota. Muu tyylittely on osuvampaa, enkä kokenut örkkien lisäävän jännitteitä, mutta ne pitivät homman pirteänä. Katsojan ajatukset eivät ole kaikki kaikessa, kun Luke itsekin miettii mikä Daniel on, mutta Luken sekoamisen pahin vaihe saattaa olla liian pitkä arvoonsa nähden, jos et syleile tulkintoja.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Artemis Fowl... Kaunotar ja Kulkuri... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova