The Kid Detective

Ensi-ilta: 25.01.2021
Genre: Komedia, Trilleri
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

26.01.2021 klo 21.00 | Luettu: 1599 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Tässäpä on oiva dekkari, sanon dekkarien vastustajana, mutta en ironisesti. Elämänsä pilannutta entistä lapsietsivää seuraava lakoninen komedia The Kid Detective tarjoaa johtolankoja ratkaisemisen väärteistä rikoksista kuten pitää. Lisäksi ihmisyyden kirjoon kuuluvasta teemasta sanotaan jotakin sen sijaan, että leffa vain yrittäisi turruttaa dekkarien suurkuluttajat synteettisellä murhapornolla ja/tai vääntää parodiaa. Se on selvää, että keski-ikäinen kriitikko arvostaa yhä enemmän tarinoita, joissa elämä meni päin puota; suhteellisen osuvien paskaleffojen arvostelu sinänsä kiinnostaa, mutta tavoitteena oli myös heilutella Finlandia-palkintoa.

Abe Applebaum oli lapsena kulmien nokkelin veitikka. Oli laaja työmuisti: "nuori Sherlock" muisti, mikä ikätovereita ajaa, ja toki ihmistuntemusta ja päättelykykyä esiintyi. Oi että olin itsekin ylpeä, kun väitin dementoituneen mummoni kämppäkaveria sekopääksi ja kämppis oikeasti houkutteli mummoni karkaamaan! Olen jo kertonut tuon (monesti). Nykyään myös Abe on sänkinen ja masentunut tyhjän pantti. Hän on yhä etsivä. Hän ei ole edes harkinnut muuta. Jos häntä pyydetään selvittämään, minne kissa karkasi tai onko setä homo, hän hoitaa homman ainakin joskus ja nettoaa pari kymppiä. Ulkopuolisille hän lihottaa legendaansa varsinaisesti valehtelematta.

Alamäki alkoi teini-iässä. Ura ei jäänyt pariin juttuun, vaan tälle pienen pitäjän söötille juhlakalulle järjestettiin toimistokin. Siinä oli legendaarinen keissi, kun Aben sihteeri kidnapattiin, mutta se ei ollutkaan lastenkirjan käänne ja tyttö jäi sille tielle. Abe ei noussut visioimalleen tasolle. Olenko minä maapallon älykkäin? Kukapa ei olisi sitä miettinyt. Kolmekymppisenä Abe saa tilaisuuden sovitukseen, kun teinityttö pyytää selvittämään poikaystävänsä murhan. Totanoin: pojan vanhemmille puhuminen tuntuisi kiusallisesti siltä, että Abe lupaa tuloksia, mutta noin muuten hänellä on pari rutiinia, joita kokeilla.

Seurasin niitä hymyillen, kunnes ainainen huumekortti veti rypyn rakkauteen. Kaikista näistä taruista ja pesusienimäisestä viinin imemisestä huolimatta en edelleenkään ymmärrä, miksi pitäisi sanoa "woo-hoo", "niinpä" tai mitään, kun huumeet keskeyttävät kerronnan. Pilleriä kokeileva Abe saa hitusen itseluottamusta, vaikka sekin on määrittelemättä, miten röyhkeä hän on normaalisti. Katsotaan kelloa. Se siitä. Parhaat puolet ovat onneksi näkemättä, sillä johtolankoja on pudoteltu sekä selkeästi että hienovaraisemmin - sivuhahmon pähkinäallergiasta karkkikaupan motiiveihin - ja lopussa valikoidut ideat loksahtavat yhteen tyydyttävän napakasti. Oletan sen olevan dekkarien ydinominaisuus, että osa asioista on hämäystä, vaikka alitajuisesti kaipailen täyteläisen ehyttä satulogiikkaa.

Alakuloisuudesta pidetään kiinni. Rahaakin se säästää, kun Aben pahimpia mokia ei kärjistetä edes näyttelijöiden reaktioilla, mutta pidättyväisyys tukee pohjavirettä. Emme ole ulkopuolisia, jotka röhöttävät Abelle tauotta, vaan huvittavinakin hetkinä aistimme, miten ne syövät miestä. Leffa aidosti kertoo epätoivoisesta yrityksestä tehdä sitä, mihin nuorempana uskoit. Mitään paljastamatta: leffa löytää tavan särkeä sydämen idean puitteissa.

Jos pidät teosta tylsänä, ehkä et ole mokaillut narsistina vielä kymmentäkään vuotta? Heitetään lonkalta, että mukana on 5 minuuttia liikaa hämäystä. Noin muuten leffa on onnistuminen rajauksen saralla, kun ns. tyhjäkäynti terävöittää sanomaa ja tekee tarinasta uskottavamman.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Valkoinen tiikeri... Psycho Goreman... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova