Tuorein sisältö

Stranger Things - 1. kausi

Ensi-ilta: 15.07.2016
Genre: Draama, Sci-fi, Trilleri, TV-sarja
Ikäraja: Ei tiedossa
Jari Tapani Peltonen

25.09.2016 klo 16.30 | Luettu: 10472 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Tuhat laivaa lähti liikkeelle, koska Troijan prinssi kidnappasi Helenan. Serla on kaatanut jo puoli hehtaaria metsää, koska minä rakastan Winona Ryderiä. Ajattelin katsoa hänen tähdittämänsä tieteismysteerin myöhemmin, mutta moraalinen krapula on kasvanut, sillä Netflixin Stranger Things on kesän ylistetyimpiä tv-sarjoja. Maksoin Lost Soulsista ja pidän Mr. Deedsistä, enkä muka kommentoi Noni-paran paluuta?

Stranger Things herättää henkiin 80-luvun (joka ei kuollut). Hirviötehosteita lukuunottamatta toteutus on nostalgialeffan Super 8 tasolla, joskin hahmot ovat kuusi tuntia syvällisempiä. Nuori poika katoaa, sillä hallituksen puunaamat ovat mokanneet. Mm. The Thing ja Poltergeist mainitaan ja pian luvassa onkin välähdyksiä pekonimössöfriikeistä ja paranormaaleista ilmiöistä. Kadonneen pojan kaverit tapaavat tytön, joka on tärähtänyt telekineetikko, joten myös herttaisen E.T.-henkinen piiloleikki saadaan käyntiin. Esikuvien tasolle ei nousta, mutta jännä lista käydään läpi jouhevasti ja nostalgiakääkät marinoidaan ennalta hyväksytyllä sisällöllä. Teinitkin ymmärtävät viittaukset, sillä ne ovat tuttuja muista kierrätyksistä.

Kivaa, jos lapsi vertaa telekineetikkoa X-Meneihin, mutta jos mörkö on varastanut tempun Freddy Kruegerilta, onko tämä viittaus vai plagiointia? Se tuskin on viittaus Winonan uran ainoaan alastonkohtaukseen, kun hän viettää jakson seinään kirjoitetun tekstin vieressä, mutta pitikö muistojen kanssa fiilistellä vai ei? Parodia tämä ei ole. Näyttelijät ovat vilpittömiä ja asioihin suhtaudutaan spielbergmäisellä vakavuudella, jos taustalla soiva syntikkamusa toikin mieleeni Turbo Kidin kärjistetyt kujeet. Liikaa viittauksia tekevällä tarinalla on vaikeuksia ottaa vastuuta: viittaukset inttävät, että sadut ovat vain satua. Mielikuvitukseni aktivoitui sen verran, että pohdin, voisiko tämä olla The Matrixin tai Cabin in the Woodsin tyylinen tarina, mutta aivosolua ei ole tarkoitus käyttää.

Kuvastossa on komeasti tekstuuria ja kontrastia: on finni, savukiekuroita ja mörköjen siemeniä sataa taivaalta äänienkin ollessa hallitun uhkaavia. Kannattiko verkkokalvoille syöpyvät klassikot siis mainita? Sarja esittelee telkkarissa parempia tehosteita kuin mihin se kykenee. Hahmokaartillakin nostetaan hattua kulttikamalle tyyliin Arkajalat: on mainittava hampaaton, kiharrettu pyörykkäpenska ja röyhelöillä koristeltu tanttateini. Vetovastuu on 3D-tulostetuilla alfoilla ja onnekkaasti myös Winonalla.

Hän näyttelee kadonneen pojan äitiä. Rooliin tarvittiin nimenomaan herkempi ja vähemmän hauska Woody Allen. Tosielämän Winona on yhä neuroottinen, höpsö ja siro keijutyttö, joka "osaa haihduttaa" iän tuoman arvovallan. Mutta on hän näyttelijäkin. Hahmo on yksinhuoltaja, jolla on itsetunto-ongelmia. Nuorimmaisen kadottua alkaa haihtua järkikin. Suoritus on niin persoonallinen, että siinä on koomisia sävyjä, mutta ennen muuta se on lumoavan sielukas. Winona liikkuu vaivattomasti tunnetilasta toiseen: tämä yksi hahmo on aidosti matkalla. En yllättyisi, jos jämäköiden nuorten kykyjen joukosta löytyisi tulevaisuuden tähtiä, mutta Winona pisti paremmaksi jo 80-luvulla. Näin hyvää roolia hän ei ole saanut aikoihin.

Katsoja pidetään asioiden edellä ja hahmojen yläpuolella. Selkein (pikku) moka on se, kun sarja viittaa historiaansa pikaisilla takaumilla, vaikkeivät ne tue läsnä olevien heppujen näkökulmia. Parille kauhukuvalle nyökyttelin, mutta pidin tätä saippuasarjana, enkä imuvoimaisena trillerinä. Sarja voitaisiin typistää iskevämmäksi leffaksi, jossa Winonan mielenterveys on mysteeri, sheriffi tutkii juonia ja lapset tutustuvat outolintuun. Käänteisesti ajateltuna: 6 tunnin "lisääminen" "leffaan" on saavutus. Jopa teinien osuus on ihan kiva, vaikka se toistaa muita juonia pultatakseen mukaan tuttua kamaa stereotyyppisille naisille, joita en tiedosta tavanneeni: kaksi arveluttavaa elvistä on tyrkyllä ja kumpikin on kesytettävissä!

Grease ja Svengijengi '62 tehtiin muuten 70-luvulla. Ehkei retrovirus ole yleistyvä moderni tauti, vaan luontainen suolistobakteeri, jonka on tarkoitus edetä aivoihin, kun ihminen on istunut perseellään 30-vuotta: kaikki on nähty, joten sama uudestaan. Tunnen vaikutukset jo, mutta kehityn vähän hitaasti, joten näin puhdas nostalgia herättää sekä helliä tunteita että kyynisiä vastareaktioita.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Magnificent Seve... Ghost - Popestar... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova