Tuorein sisältö

tick, tick... BOOM!

Ensi-ilta: 19.11.2021
Genre: Draama, Musikaali
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

01.12.2021 klo 20.00 | Luettu: 2103 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Taiteesta kertova taide vakuuttaa kuin palkkojaan nostava eduskunta ja pyromaani palomiehenä; kukin teos vähentää elinaikaani kuukauden. Tylytänkö esimerkiksi Rent-musikaalia? Ehkä en. Se sijoittuu AIDS-pandemian varjoon. Sen luoja Jonathan Larson vietti boheemia kaupunkilaiselämää. Hän tunsi seksuaalivähemmistöjä ja huumesakkia, joihin pandemia vaikutti ja joita demonisoitiin, joten oli sanottavaa. Ei silloin funtsita, että siirränpä naapurin baskeripään piirteet tonttukylän tahvolle, kun kriitikko suosii yleispätevää symboliikkaa.

Larson tunnetaan toisestakin musikaalista. Tick, Tick kertoo Larsonista, joka yrittää säveltää musikaaleja AIDS-pandemian varjossa ennen Rentiä. Jos tämä olisi yllätys, puristaisin pääni irti, mutta tulen toisesta kulmasta. Vivo, In the Heights ja Encanto ovat tuoreita ja kiiteltyjä elokuvamusikaaleja, joissa kuullaan Lin-Manuel Mirandan musiikkia. Larson-tumputus on hänen esikoisohjauksensa. Jos hänellä on mielessä itse ohjattu magnum opus, on fiksua harjoitella tulkinnalla, joka ehkäpä kuolettaa insestin himot.

Andrew Garfield on hurmaava Larsonina. Leveälle hymylle on töitä, vaikka silmilläkin on kiire ilmaista surut ja neuroosit. Jo jätkän fledasta näkee, että päässä tikittää kunnes siellä räjähtää. Tuntematon, kolmenkympin kriisistä kärsivä Larson on työstänyt tieteismusikaalia, jota viimein harjoitellaan, vaikkei mikään ole varmaa. Naishahmon laulu uupuu, koska Larson ja tyttöystävä eivät jaa aallonpituutta. Leffan musiikki toimii ja elämä on laiffia - on hienoja hetkiä asiayhteydestä irrotettuna?

Asiayhteyskin toimii, jos tahdot. Kritisoin leffan olemassaoloa. Useimpien unelmat eivät toteudu, mutta unelmista avautuvat onnistujat. Ensimmäiset 500 kertaa inspiroivat ja seuraavat 50 000 ovat kettuilua. Esimerkki. Keskivaiheilla Larson kokeilee mainoshommia rahapulassa. Banaalit juntit ihastelevat sitä, kuinka hänellä on sana hallussa. Kohtaus on laadukas: Larson saa kritiikkiä pienestä harhaisesta ylimielisyydestään. Kohtaus on samaistuttava: se, että otin taas tällaisen leffan työmuistiini pariksi päiväksi, vaikka haaveilen enemmästä, luo nuppiini pientä harhaista ylimielisyyttä.

Larson kuoli traagisen nuorena. Jos Rent uudisti alaa ja miehellä oli scifikin mielessä, ei hän ole mikään itseriittoisuuden multihuipentuma. Mutta kun kaikki taiteilijoihin liittyvät vivahde-erot on jo nähty. Pointti voisi olla se, että mestarinkin kannattaa elää hetkessä, mutta nähty on sekin, ja Larsonin pitäisi puhua haudan takaa jälkiviisastellakseen.

Leffa tiedostaa Larsonin näkökulmaa laajemman asiakokonaisuuden, mutta lähinnä informoi meitä siitä. Draaman huippu on Larsonin luovuuden elävöittäminen impressionistisin keinoin. On normaalia kamaa, vanhaa kotivideomaista kuvaa, hitusen tehosteilla kärjistettyä fantasiaa (In the Heightsin tyyliin) ja sarkastisia monologeja ja lauluja lavalla.

Kun mainio satiirimainen pilipalilaulu ihmissuhteista leikattiin sekaisin pätevästi näytellyn keskustelun kanssa, koin kummankin saavutuksen arvon laskevan, koska osioita yhdistää teema muttei tunnetila. Tällainen on pientä. Psykoosini pysyi koossa: Miranda vain treenaa seuraavaa Hamiltonia varten.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Masters of the Unive... The Power of the Dog... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova