Tuorein sisältö

Beast in Black: Dark Connection

Jesse Kärkkäinen

13.01.2022 klo 22.15 | Luettu: 4994 kertaa | Teksti: Jesse Kärkkäinen

Kotimainen Beast in Black on kahdella ensimmäisellä levyllään jättänyt nälkäiseksi. Debyyttialbumi Berserker sekä kakkoskiekko From Hell With Love ovat luvanneet paljon, mutta yhtyeen melodista metallia ei ole onnistuttu muovaamaan huippuhetkiensä veroisiksi levykokonaisuuksiksi. Albumeita vaivannut epätasaisuus on harmi, sillä yhtyeen energinen, tarttuva ja tanssittava metallitykitys on varsinkin livekäytössä osoittanut voimansa. Ei ihme, että yhtyeen tie on vienyt enenevissä määrin kansainvälisille keikkalavoille.

Kolmannella levyllään Beast in Black ei vieläkään onnistu valjastamaan energiaansa täydelliseksi albumiksi. Tällä kertaa ongelmaksi ei kuitenkaan muodostu kiekon epätasaisuus. Dark Connection on tietyllä tapaa tekijöidensä tasapainoisin kokonaisuus, jolta ei koe tarvetta skipata montaakaan kappaletta. Mutta vaikka levyn pyöräyttää mielellään lävitse kerran jo toisenkin, kaipaisi sekaan reilusti enemmän korvakarkkia tarjoavia huippuhetkiä.

Ongelman saattoi aistia videomuotoon päätyneen biisikolmikon muodossa. Moonlight Rendezvous on ihan kiva perusralli, mutta vetoa on hankala nähdä yhtyeen settilistassa aiempien hittibiisien rinnalla. Hardcore-velttoilu taas tuntuu päätyneen videomuotoon puhtaasti siitä syystä, että paljaan pinnan avulla saadaan kalasteltua huomiota ja näyttökertoja. Kappale kun ei itsessään ole erityisen mielenkiintoinen. Kolmikon ainoa oikeasti iskevä biisi on One Night in Tokyo, joka hieman tekemällä tehdystä fiiliksestään huolimatta luikertelee korvaan niin tehokkaasti, ettei tuo ole sieltä vielä tänäkään päivänä lähtenyt.

Onneksi Dark Connection pitää sisällään useampiakin vetoja, jotka ovat huomattavasti parempia kuin videomuotoon päätyneet kipaleet. Hyviä esimerkkejä ovat Blade Runner sekä Highway to Mars, jotka nostavat hymyn huulille ja saavat tanssijalan sekä housunpuntin vipattamaan. Tämä onkin yksi tekijä, jonka ansiosta Dark Connection toimii. Levy levyltä Beast in Black on lisännyt ilmaisuunsa tanssimusiikin tarttuvuutta ja nyt tätä lähestymiskulmaa hyödynnetään vieläkin enemmän. Vaikka tämä tapahtuu metallisemman ilmaisun kustannuksella, on syntikkakieputuksilla ja rytmikkäällä jumputuksella kuorrutettu lopputulos kautta linjan viihdyttävä. Tämä yhdistettynä turboahdettuun soundimaailmaan ja taidokkaaseen ilmaisuun varmistavat, että kokonaisuuden kuuntelee lävitse enemmän kuin mielellään, vaikka koukkauksia hittivetojen maailmaan jää kaipaamaan.

Beast in Black esittää asiansa vakuuttavalla tavalla, mutta pikkuhiljaa bändin katalogi alkaa kaipaamaan sitä todellista täysosumaa. Nyt vyöllä on jo useita keikkakäyttöön soveltuvia ässäbiisejä sekä uusimman kiekon myötä myös konseptiltaan sekä tyyliltään tasapainoinen albumikokonaisuus. Vielä kun seuraavalla levyllä nämä elementit saadaan koottua samaan pakettiin, on yhtyeen paikka kotimaisen metallimusiikin suuruuksien joukossa taattu.

V2.fi | Jesse Kärkkäinen
< King Richard: Willia... The House... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova