Tuorein sisältö

Wanted

Ensi-ilta: 27.06.2008
Genre: Toiminta
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

28.06.2008 klo 14.30 | Luettu: 24181 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

The Matrix ja Fight Club uppoavat samaan yleisöön, huomasi joku. Wanted kloonaa ensiksi mainittua visuaalisia kikkoja ja tarinan rakennetta myöten ja munasolu lienee jälkimmäisen. Kummastakaan teoksesta ei ole varastettu mitään, minkä vuoksi ne ovat kulttielokuvia, vaan pinnallisimmista asioista pinnallisimmat. Ainoa kunnollinen juonenkäänne on peräisin eräästä kolmannesta klassikosta, jonka jälkeen kyseistä käännettä ei ole voitu käyttää kuin vitsinä. Ja muistaako joku (tiedän että muistaa), kuinka alaston Angelina Jolie käveli keimaillein selkä kameraan päin Tomb Raiderissa? Täsmälleen sama kohtaus löytyy Wantedista. Arvostelun voisi kirjoittaa vaikka lisää esimerkkejä luetellen.

Wesley Gibson (James McAvoy) on kuin Neo tai se Edward Nortonin nimetön hahmo: tylsään työhönsä ja halpaan kravattiinsa kyllästynyt mitäänsanomattomuus. Yhtäkkiä hän tempautuu mukaan rasittavan sekaviin, tietokoneanimaatiolla avustettuihin paukuttelukohtauksiin. Hänen isänsä, mestarillinen pyssymies on kuollut, joten palkkamurhaajien veljeskunnan on ihan pakko saada vetelä nörttiluuseri riveihinsä täydennykseksi. Logiikkaa on turha ihmetellä, onhan Wesley tietenkin the one, seppä jo syntyessään. Hän onnistuu ampumaan kärpäseltä siivet ensi yrittämällä, ja jatkossa luonnistuu jopa luotien lennättäminen kaarevalla liikeradalla. "Jos et tietäisi, että luodit lentävät suoraan, mitä tekisit?" kysyy Morgan Freemanin tulkitsema isoherra, niin kuin The Matrixissa lausuttiin "ei ole lusikkaa". Vaikkei Wanted sijoitu virtuaalitodellisuuteen ja vaikka sen ainoa maaginen elementti on binäärikoodia suoltavat kangaspuut (mitä s...n v...?!?!), luodit lentävät samalla lailla kuin Eddie Valiantin kudit puolta uskottavammassa jännitysnäytelmässä Kuka Viritti Ansan, Roger Rabbit.

Wesley tuntee viimeinkin elävänsä - sillä hän liittyi juuri Fight Clubiin! Uudet kaverit vetävät Wesleytä turpiin sellaiset 20 minuuttia, minkä aikana ehtii pohtia salista lähtemistä. Kiduttamisessa on tietenkin se ajatus, että heppu karaistuu. Sen kun vielä ymmärtäisin, miksi koulutus koostuu lähinnä "karaistamisesta" ja siitä, että Wesleyn käsketään onnistua mahdottomissa ase- ja akrobatiatempuissa ensi yrityksellä. Koulutus tähtää siihen, että Wesley kykenee kostamaan isänsä kuoleman. Koko elokuvan pointti taas on siinä – tämä alleviivataan paksulla tussilla -, että nahjuksien kannattaa ottaa elämä omiin käsiinsä: haukkua ikävät ihmiset työpaikallaan ja vetää turpiin naistaan puikottavia kavereitaan, yeah ugh örgh! Leffan kirjoittajalta jäi huomaamatta se, ettei Wesley missään vaiheessa ajattele itsenäisesti, vaan toimii yhtälailla alussa kuin lopussakin niin kuin käsketään, tai niin kuin joku on ehdottanut – mikä lienee sanakirjamääritelmä luuserille.

Tosielämän uutisotsikot palailivat ikävästi mieleeni. Toivoisin voivani vääntää pointtini rautalangasta, mutta juonenkäänteitä on jätettävä paljastamatta leffa-arvostelun ideaa kunnioittaen. Sanotaan siis vain niin, että Wanted on tyylipuhtaasti tarina 2000-luvun valkoihoisesta nörttimiehestä, joka ei osaa hallita elämäänsä ja jolla lopulta naksahtaa siten, että hän menee työpaikalle/koululle aseen kanssa ja alkaa tappaa porukkaa - ylistetty olkoon hän. Wanted on niin syvällisellä tasolla sairas elokuva, että saman tekeminen tarkoituksella olisi vaativaa. Murhaajamme murhaavat vain pahoja tyyppejä – mutta he murhaavat pahikset jo ennen kuin pahat asiat tapahtuvat, niiden pirun maagisten kangaspuidensa käskeminä. Ns. sankarimme myös aiheuttaa kymmenien ellei satojen viattomien kuoleman oman itsekkään tavoitteensa täyttääkseen, mitä elokuva ei pysähdy moralisoimaan sekunniksikaan. Leukani loksahti kiinni rintalastaan kotimatkalla, kun tajusin senkin, että tämä saatanallinen psykopätkä on suunnattu nimenomaan ahdistuneille konsolinörteille. PC:llä pelaavat tuskin samaistuvat pyssysankariin, jonka luodit löytävät kohteensa automaattisesti!

Glorious nation of Kazakhstanin lahja maailmalle, Timur Bekmambetov saattaa vielä jonain päivänä ohjata niin komeaa toimintaa, että aivot on pakko jättää narikkaan. Tällä hetkellä äijä tekee selväksi sen, mitä elokuvallista arvoa on sellaisilla viihdepläjäyksillä kuin Bad Boys II ja Shoot 'Em Up. Bekmambetov yrittää kovasti, vuoroin hidastamalla toimintaa ja vuoroin heiluttamalla kameraa, mikä toimii kyllä joskus, mutta useimmiten vain hermostuttaa. Kummoisia tarinankerrontataitoja Boratin kaverilla ei ole, mikä selvisi jo visuaalisesti kiintoisammasta Night Watchista. Toimintakohtausten välillä nähdään yhtä paljon montaaseja kuin oikeitakin kohtauksia, vähän niin kuin Rockyissa III-IV. Jolien tallella olevan karisman ja perseen ohella elokuvan ainoa valoisa puoli on nouseva kyky McAvoy, joka ei tajua olevansa idioottileffassa, vaan vetää roolinsa suurella intohimolla kaikkia kasvolihaksia käyttäen – ja ennen kaikkea uskottavasti. McAvoyn uran tähden leffan ei soisi floppaavan kovin pahasti.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< XL5 - X... Narnian Tarinat: Pri... >

Keskustelut (19 viestiä)

FeltHed

Rekisteröitynyt 13.02.2008

28.06.2008 klo 19.18

Jo traileri näyttää niin typerältä ja onnettomalta. Onneksi olkoon että olen samalla linjalla kuin Peltonen. Tarinahan on jo liian klisee.
Jugger

Rekisteröitynyt 17.04.2008

28.06.2008 klo 19.31

Olen hyvin varma että itse pidän tästä leffasta kovastikkin. Jos tykkää muutenki toiminnasta niin ei tämä vaikuta yhtään paskemmalta.
Stactic

28.06.2008 klo 23.04

ite kävin kattomassa kyseisen leffan ja mielestäni oli loistava! Efektejä oli käytetty paljon, mutta ei liikaa, mikä on ongelmana useassa nykyajan leffassa...

Mielestäni tämä oli yksiparhaista elokuvista pitkään aikaan! 4½/5
Jugger

Rekisteröitynyt 17.04.2008

29.06.2008 klo 22.34

Nyt täytyy tehdä semmonen johtopäätös jotta. Elokuvat joita jp haukkuu ovat omasta mielestä hyviä! Elokuvat joita minä haukkuisin jp kehuisi. Ei voi mitään :) Oli todella hyvä toiminta pläjäys tämä Wanted.
Mikko

30.06.2008 klo 18.23

Kyllä vain minuunkin tämä kolahti, enkä ole ihan satunnais leffaharrastaja. Yleensä pitää kutinsa että jos leffa saa 4-5 tähteä, en itse pidä siitä. Kahden-kolmen tähden rainoja saatan pitää mestariteoksina. Kai sitä katsoo niin eri asioita kuin kriitikko...
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.07.2008 klo 14.22 2 tykkää tästä

Jugger kirjoitti:
Nyt täytyy tehdä semmonen johtopäätös jotta. Elokuvat joita jp haukkuu ovat omasta mielestä hyviä! Elokuvat joita minä haukkuisin jp kehuisi. Ei voi mitään :) Oli todella hyvä toiminta pläjäys tämä Wanted.


Tuo voi olla hyvinkin mainio johtopäätös (paitsi jos eriävät mielipiteeni hermostuttavat). Itsekin luen joidenkin kriitikkojen tekstiä sillä periaatteella, että teen juuri päinvastoin kun hemmo suosittelee. Kriitikkoihin ei voi luottaa, ennen kuin heidät oppii tuntemaan.
LoL

01.07.2008 klo 20.05

Stactic kirjoitti:
ite kävin kattomassa kyseisen leffan ja mielestäni oli loistava! Efektejä oli käytetty paljon, mutta ei liikaa, mikä on ongelmana useassa nykyajan leffassa...

Mielestäni tämä oli yksiparhaista elokuvista pitkään aikaan! 4½/5


Niimpä itse kävin katsomassa eilen ja näytti kyllä hyvältä .
Bigtoop

Rekisteröitynyt 04.01.2008

01.07.2008 klo 23.58

[quote]
Niimpä itse kävin katsomassa eilen ja näytti kyllä hyvältä .[/quote]

"Näytti hyvältä" voisi ehkä olla oikea toteamus, kun et kehtaa katsoa oikeaa pornoa.
John

03.07.2008 klo 17.50

HS Nyt antaa neljä tähteä:

Leffa on nyt nähty ja on todettava, että Nytiin on voinut aina luottaa :)

http://nyt.hs.fi/elokuva/artikkeli/1135237476730
GanymeDes

Rekisteröitynyt 23.04.2007

05.07.2008 klo 01.35

Tämän arvostelun perusteella pakko nähdä itse.
roni

05.07.2008 klo 02.39

Taas arvasin, että yksi tähti tulee, ennen kuin edes avasin koko arvostelua. On se kumma juttu, että tämä deja vu-ilmiö toistuu jokaisen Jarin arvostelun kohdalla.
Salvation

Rekisteröitynyt 25.06.2008

05.07.2008 klo 15.07

Oli aika surkea leffa,kannattaa säästää rahat
Abbath

Rekisteröitynyt 02.06.2008

11.07.2008 klo 11.32

Itse taas luotan Jari-Peehen, tuntuu olevan useimmiten samoilla linjoilla kanssani. Jari, olet sankarikriitikkoni!

Itse elokuva on arvostelun (ja kuvan!) perusteella valitettavasti juuri sitä, mitä pelkäsinkin. Jätän väliin. Tuntuu oikeastaan, että minusta on kuoriutumassa jonkinasteinen leffanörtti, kun uudet Hollywoodin megarainat kiinnostaa aina vaan vähemmän ja ennemmin tulee katsottua vaikkapa 80-luvun roskaelokuvia. Ne sentään on useimmiten huonoudessaan loistokkaita, toisin kuin nämä (liiankin) hyvin tuotetut, mutta sisällöltään naurettavat efektipläjäykset. Harvoin näistä edes sitä huumoria repii, eikä auta vaikka aivot kuinka nurkkaan sulloisi.
Viuhkamiina

Rekisteröitynyt 25.04.2007

15.07.2008 klo 21.12

Tykkäsin, maku asioitahan nää elokuvat on mutta muo ei haittaa vaikka kuinka lainattaisiin muista leffoista. Kunhan itse elokuva tuntuu ittestä hyvälle. Mun mielestä tää oli just aivot-narikkaan tavaraa. 10 pojoo kuitenkin J-P:n arvostelusta, siinä mielessä että se on hauskaa luettavaa =)
Hampuus1

11.01.2009 klo 20.47

Oli tosi loistava ;)
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

18.03.2009 klo 03.37

Huh huh.. ylipitkä Coca Cola Zero-mainos. Eniten ehkä otti päähän leffan tekijän ajatukset(kuulin päässäni) miten jotkin toimintakohtaukset olisivat "awsum! cool!, oh yes, sexy baby jeah!".
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

18.03.2009 klo 03.40

Niin ja samaa mieltä kanssasi Jari Pee, sairas ja pelottava todella on. Luin Hesarin arvostelun, mietin onko arvostelijalle tehty lobotomia vai muuten vain henkisesti yksiulotteinen. Muutama tähti taisi tulla siitä kun auto lentää toisen auton yli ja kameraa seuraa luotia- niin ja se Jolien perse.
Jonezi

Rekisteröitynyt 23.04.2007

01.04.2009 klo 16.10

Mielestäni ihan viihdyttävä pätkä.
Ei tätä pidä ottaa tosissaan, aivot heitetään narikkaan elokuvan alussa ja nautitaan.
kriitikko

03.06.2009 klo 13.26

Nää peltolan arvostelut on niin hulvatonta luettavaa kyllä, eikä nyt siis tarkoiteta positiivisessa mielessä.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova