Tuorein sisältö

Viisi legendaa

Ensi-ilta: 30.11.2012
Genre: Animaatio, Fantasia, Komedia, Lasten, Seikkailu
Ikäraja: 7
Jari Tapani Peltonen

30.11.2012 klo 12.00 | Luettu: 9835 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kun hyvä ihminen, pupu tai kolibri kupsahtaa, hän saattaa saada supervoimat Kuu-ukolta. Ehkei kuoleminen ole pakollista, mutta esimerkkitapauksessa kloppi hukkuu järveen. Vesi on jääkylmää. Siispä pojasta tulee Pakkasukko. Jos minä onnistun todistamaan sieluni kauneuden ennen kuin saan sydänkohtauksen, minusta tulee Taffelin Juustonaksumies, mutta ei harhauduta olennaisesta. Talvi tuskin on Pakkasukon vastuulla (koska hän kuoli silloin), mutta hän voi järjestää lapsille talven iloja. Häneen ei silti uskota. Tämä on ongelma näille olennoille, sillä heidän voimansa ja jopa olemassaolonsa riippuu uskosta... toisinaan. Pakkasukko kuten myös elokuvan roisto ovat olemassa ja voimakkaita, vaikka toinen on tuntematon ja toinen unohdettu. Se kuitenkin on kauheaa, jos lapset unohtavat pääsiäisen merkityksen eli Pääsiäispupun palvomisen. Sovitaan sitten niin.

Herrani. Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Herralla viittaan tietenkin Joulupukkiin, jolla on miekkoja, tatuointeja, jetiarmeija ja venäläinen aksentti. Joulupukki, Pääsiäispupu, Hammaskeiju ja Nukkumatti ovat neljä legendaa, jotka Kuu on värvännyt pilttejä suojelemaan. He toimittavat omia juttujaan ja kyttäävät paniikissa lasten uskoa kuvaavaa aparaattia. Elokuva on kiistatta uskonnollissävytteinen. Vuoden epäloogisimman filmin palkinnosta kisataan. Jos uskon puute on ongelma, ja ratkaisu on tieto, niin kenelle sanoma on suunnattu (hindujumalille?) ja mikä se on ("tulkaa leikkimään callecalle cutta cutta cutta hee hoo")? Syvällinen ajattelu on haastavaa sinänsä, sillä legendat vierailevat muun muassa Pääsiäispupun kulmilla, missä on tuhansia käveleviä kananmunia ja jättiläismäisiä käveleviä kivimunia ilman mitään selitystä.

Kutsun roistoa Möröksi, vaikka hänen nimensä on Pitch. Mörkö luo painajaisia, mikä vähentää uskoa. Mörkö oli viimeksi voimissaan pimeällä keskiajalla. Joko tekijät ovat hoksanneet että "pimeä keskiaika" (dark ages) kuulostaa tosi, tosi pimeältä ja jättäneet ajattelun tähän, tai sitten he ovat hieman tsirp tsirp ja titityy. Pimeä keskiaika on epämääräinen käsite, mutta sillä viitataan aikaan jona Eurooppa taantui henkisesti mm. koska kirkko pelotteli Helvetillä niin helvetisti. Mörkö on siis Saatana? Vai kirkonmies? Joulupukki ja Pääsiäispupu ovat erikoistuneet viemään kunnian Jeesukselta juhlapyhinä, mutta hekin tarvitsevat lisää itsekeskeisiä apufriikkejä pysäyttääkseen Mörön... Vai Saatanan? Vai kristinuskon? Olen sanonut usein aiemminkin, että Joulupukki on paholainen, joka yrittää ostaa lapsilta sielut. Eipä tämäkään leffa teoriaa kumoa.

Kuu sähköttää, että Pakkasukko on värvättävä jengiin. Mörkökin elättelee toiveita Pakkasukon viettelystä. Tarina on mustavalkoinen kunhan et ajattele. Henkilökohtaisesti tein tämän katastrofaalisen sotkun kanssa sovinnon rinnastamalla tämän Tähtien sotaan. Pakkasukko on periaatteessa Anakin Skywalker. Hän on naiivien ja epäpätevien taikakyttien uusi toivo. Pakkasukko tietenkään ei antaudu avoimelle pahuudelle eli Mörölle, mutta ehkä jatko-osassa paljastuu, että Kuu-ukko pelaa molemmilla puolilla... Se selittäisi kaiken.

Eräässä sekoilukohtauksessa pupu huutaa "hyvää pääsiäistä", pukki heti perään "hyvää joulua" ja keiju "käyttäkää hammaslankaa". Olisin kuollut nauruun, jos Jeesuskin olisi laskenut persmäkeä huutaen "rakastakaa lähimmäisiänne".

Jos pieni muutos aiheuttaisi kuoleman, elokuvassa toimii monikin asia. Viisi legendaa (Rise of the Guardians) kärsii ylivilkkaudesta, mutta ei siinä määrin kuin kamala Hotel Transylvania. Elokuva on melko loisteliasta roskaa. Tarinan säännöt muuttuvat koko ajan, useimmat ihme voimat ovat ihkujännää ilotulitusta, munat kävelevät ja Hammaskeiju ja pikkukeijut ällösöpöilevät. Lisäksi tämä on jälleen yksi DreamWorks-animaatio, jossa 3D-efektin käyttö on itsevarmaa, huomiotaherättävää ja juhlavan näyttävää.

Toisinaan logiikan puute viihdyttää. Sanon kuitenkin sen minkä tavallaan juuri sanoin Imaginaerumin arvostelussa. Jos tärkeät hetket olisi alustettu ja toteutettu taitavasti, elokuva voisi joko toimia oikein, tai nousta todelliseksi kulttifilmiksi, koska tunnelataus tehostaa tahatonta huumoriakin. Viisi legendaa ei ole kiinnostunut lapsihahmoista, eikä se onnistu pitämään lapsia esillä, joten kun lapsilla yritetään tehdä jotakin tunteellista ja merkittävää, elokuva kolisee ja rämisee onttouttaan. Millään ei ole merkitystä: tämä on ihme leffa ihme aaveista joihin pitäisi uskoa koska he niin sanovat. Vaikka Joulupukkia syvästi vihaankin, kehuin viimevuonna pukkileffaa Artturi Joulu, koska siinä saatiin tuntumaan todelliselta ongelmalta se, että yhden lapsen on saatava paketti jouluna eikä jälkikäteen. Ei se tarina vaan se toteutus.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Koskemattomat... Devil I Know - Devi... >

Keskustelut (6 viestiä)

perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

30.11.2012 klo 13.48 4 tykkää tästä

Mjiksi traileri olla puhutu talla tavala?? Ja mikä järjetön lauset trailerissa: meidän velvollisuutemme on varjella maailman lapsia, koska niin kauan kun he uskovat meihin me suojelemme heitä kaikin keinoin. Et näköjään jo tuossa päästään näihin uskontojen suosimiin kehäpäätelmiin.
lainaa
Maffe

Rekisteröitynyt 10.04.2010

30.11.2012 klo 15.47 2 tykkää tästä

perato kirjoitti:
Mjiksi traileri olla puhutu talla tavala?? Ja mikä järjetön lauset trailerissa: meidän velvollisuutemme on varjella maailman lapsia, koska niin kauan kun he uskovat meihin me suojelemme heitä kaikin keinoin. Et näköjään jo tuossa päästään näihin uskontojen suosimiin kehäpäätelmiin.

Kyseessä on lasten elokuva, joten ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

30.11.2012 klo 21.12

perato kirjoitti:
Mjiksi traileri olla puhutu talla tavala?? Ja mikä järjetön lauset trailerissa: meidän velvollisuutemme on varjella maailman lapsia, koska niin kauan kun he uskovat meihin me suojelemme heitä kaikin keinoin. Et näköjään jo tuossa päästään näihin uskontojen suosimiin kehäpäätelmiin.
Ratkaisu ongelmiisi: http://www.finnkino.fi/Event/299435/
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

03.12.2012 klo 23.27

perato kirjoitti:
Mjiksi traileri olla puhutu talla tavala?? Ja mikä järjetön lauset trailerissa: meidän velvollisuutemme on varjella maailman lapsia, koska niin kauan kun he uskovat meihin me suojelemme heitä kaikin keinoin. Et näköjään jo tuossa päästään näihin uskontojen suosimiin kehäpäätelmiin.

Paitsi, että kehäpäätelmät eivät sinänsä ole järjettömimiä, vaan pitävät paikkansa ja ovat jopa loogisia, niin kuin tämäkin tässä asianyhteydessä. Jos tota avataan vielä auki, niin tarkoittaa käytännössä samaa kuin niin kauan kun he ovat liitossa meidän kanssa olemme me myös liitossa heidän kanssa. Näätkö ei mitään epäloogista.
lainaa
aaaah

05.12.2012 klo 08.20 1 tykkää tästä

Hyvä leffa. Ehdottomasti parempi kuin esim Brave. 4/5 tähteä minulta.
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

05.12.2012 klo 17.48

alko vituttaa kun joulupukki kuulosti Igorilta
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova