Tuorein sisältö

Hokkus Pokkus 2

Ensi-ilta: 30.09.2022
Genre: Kauhu, Komedia
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

08.10.2022 klo 23.45 | Luettu: 3658 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Valtavirran noitakomedioista Hokkus Pokkus (Hocus Pocus, 1993) on harvinaisen kamala enimmäkseen tarkoituksella. Noidat ovat kirpeän imeliä ihkutätejä kuin 90 sekunnin taustakeijut, mutta he ovat myös lapsentappajia ja pitkälti päähenkilöitä. Asiayhteydestä irrotettuna tätien flirtti on mietoa, mutta on erikoista, että he samalla haistelevat lapsia. Puolustan leffaa muistuttamalla, että jopa Freddy Krueger on joillekin "viaton" kulttisankari, joka symboloi kai luovuutta ja kapinaa, koska: muuten yksi kappaleistani ei toimi.

Jatko-osa alkaa hupsulla takaumalla, jossa nuoret näyttelijät ottavat töröhampaan, vinohuulen ja bimbon omikseen. Pahus; tahdoin väittää, että uusi versio olisi arvoton, kun taas jatko-osa ironisesti paranee myöhästyessään. Kun 1600-luvulla hirtetyt noidat heräsivät henkiin 1993, heillä oli hetki aikaa sinetöidä juoni. Kun he saavat uuden yrityksen, 90-luku on heille eilinen, mutta jostakin syystä Sarah Jessica Parkerin rintavako on peitetty ja Bette Midler ja Kathy Najimy joutuvat muikistelemaan enemmän vanhan efektin vuoksi.

Näyttelijät ovat siis motivoituneita kuin 60-luvun Apinoiden planeetan lateksinaamat?! Hmm. Kutsun sitä Uuno Turhapuro -efektiksi, kun härskeimmänkin sketsihahmon tulkitsija sulaa lopulta hahmokseen. Midler ja Najimy ovat mummoontuneet, luisevan Parkerin ollessa nyt oudoin täti meikkivalintoineen ja hahmon vähä-älyisyyden vuoksi.

Uudet nuoret yrittävät estää noitia. Studiopösön käsitys teineistä vaihtui sukupolvessa, joten suhteellista uskottavuutta tavoitellaan ennen typeryyden juhlimista. Miksi noidat taas laulavat ja viittaavat pop-kulttuuriin, jota he eivät tunne? Ketään ei kiinnosta.

Noidat ovat ikoneja ja pinnallista iloa irtoaa halloweenista. Muuta mainittavaa saa etsiä. Alunperin vinohuuli lensi pölynimurilla, joten tuumin, että hän voisi lentää nyt robotti-imurikiekolla kuin näytelty He-Man. Niin käy.

Mölinän väärtiltä tuntuu tämä: jos nämä noidat eivät ole kulttimaineessa draq queenien keskuudessa, aikamme draq queenit ovat amatöörejä, joiden kannattaa pistää pillit pussiin! Jatko-osa huomioi asian. Mukana on myös 2000-luvun Disneyn "homopareja on olemassa" -sekunti. Leffa on niin kitschiä, niin kitschiä, että uskoakseni sateenkaaritoimintaan kannattaisi panostaa enemmän, vai onko monikin fani katsonut heteronormatiivisen virtuaalilasiversion? Se kestää yli tunnin ja vahvistaa, etteivät noidat lopeta elinvoiman imemistä, vaikka he saisivat nuoruuden takaisin. Mielestäni se on viihdyttävämpi kuin kumpikaan perusleffoista, kunnes into äkisti lopahtaa.

Summailtuna energia on hiipunut kuten mm. tapauksessa Nuija ja tosinuija 1-2, mutta sillä on niukemmin merkitystä, kun "klassikko" on 70 minuuttia ylipitkä sketsi. Pelkäsin jatko-osan virittelevän psykoille synninpäästöä, mutta sellainen jää onnellisen epämääräiseksi. Se ei ole avaamisen jos ei valittamisenkaan arvoista, että uusilla teineillä on historiaa noitina. Katso Disney+ -palvelusta muuta ja himon iskiessä tämä, niin tarkoituksellinen törttöily näyttänee arvonsa.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Blonde... Electric Callboy - ... >

Keskustelut (1 viestiä)

Vesiapina

Rekisteröitynyt 10.04.2007

11.10.2022 klo 00.36 3 tykkää tästä

Eilen tuli katsottua ensimmäinen osa ja tänään heti perään tämä. Ei mikään mestariteos, mutta jotenkin tullut petyttyä suurimpaan osaan nykyleffoista viime aikoina. Tässä oli jotain semmosta fiilistä, että tulipa kerrankin silti viihdyttyä leffan parissa. :)
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova