Voiko rotujen välinen suhde toimia? Erään mietteen mukaan "ongelma on kaikille niin ilmeinen, ettei sitä tarvitse ääneen sanoa, mutta jos kaksi hienoa, pigmenttiongelmaista ihmistä sattuu rakastumaan, todellinen vääryys olisi se, jos he eivät saisi toisiaan". Se on elokuvasta Arvaa kuka tulee päivälliselle, joka voitti Oscarin käsikirjoituksella. Leffa on 60-luvun standardeilla korostetun sivistynyt ja hyväntahtoinen: vaikka appivanhemmilla on kasvun varaa, se esitetään selvänä, että älykäs herrasväki näkee inhimillisen totuuden. Tunnelataus ei ole heikentynyt ainakaan ilmeisillä tavoilla, koska koomisesti vanhentuneet piirteet luovat kuvan kulttuurista, jossa leffa tehtiin.

Uusi versio Guess Who on harmiton, jos haluat "saman" karting-autoilulla ja valkoisen kikkelin kehumisella. Epävirallinen kolmas versio You People esittää kaiken kamalana, mikä on noin 80% tarkoituksellista. Muutamat hauskat ja herttaiset hetket pehmentävät, joten yritin löytää oveluuden, ja alusta loppuun kärsiminen oli puoliksi kiehtovaa. "Leffahan pistää ajattelemaan", jos et niele palopuheita, mutta lopetus on niin laimea, että satu onnellisesti antaa niskalaukauksen itselleen.

Morsiamen isä Eddie Murphy on jäykkä, poliittinen, kärkäs muslimi, joka ei tahdo vävyksi valkoista, tatuoitua rantapummia, joka sössöttää sekavia. Tahtoisitko itse, siinäpä on kysymys leffan jälkeenkin. Harmaan sävyt ehkä kosahtaisivat, jos Murphy olisi viihdyttävä.

Jonah Hill vain näyttää pummilta partoineen, liimaletteineen ja hyväntekeväisyyskorista kerättyine asusteineen. Hahmo inhoaa toimistoduunia, mutta rakastaa ammattimaista podcastiaan. Mukavuusalueiden ulkopuolella hän takeltelee autistisesti. Näitä setiä on seuraamissani lelupodcasteissa ja peileissä. Löyhän käsitykseni mukaan yhden aidon sedän emäntäkin harrastaa lelujen keräilyä paikkaillakseen uskonnollisen lapsuuden puutteita. Siinä löyhässä käsityksessä on enemmän romanttista tarinaa kuin tässä teoksessa.

Päättele itse, yritänkö pakottaa Hillin tuntemaani muottiin, mutta koin hahmon vaihtavan persoonallisuutta toistuvasti. Podcast kertoo... tyylistä? Mustien tyylistä? Ymmärrän paremmin leluja kuin sitä, että uhoräppiin narisevasti nörtähtänyt Hill keskustelee tumman kaverin kanssa melkeinpä rotusodasta. Sydänkävyn ammatti on... tyyli. Osuvaa? Nainen luulee Hilliä murhaajaksi, mutta mykkä montaasi kertoo heidän rakastuvan. Harvakseltaan nolo söpöily palvelee. Kohtaukset (2 kpl), joissa Hill selkeimmin ylittää ja alittaa appiukon odotukset, maalailevat Hillistä rentoa perusjätkää, jolla on paljon kavereita, koska tietenkin.

Sulhasen äiti Julia Louis-Dreyfus on juutalainen seurapiirikana, joka vilpittömästi intoilee miniästä mutta myös omasta asenteestaan. Sohvan väliin hiljalleen katoava puoliso Fox Mulder on nuutuneemmin samaa. "Et voi ymmärtää vähemmistön näkökulmaa", mutta on siinä jotakin universaalia, jos et jaksa kuunnella puolituttujen passiivisaggressiivisia möläytyksiä itsestäsi. Se kana kuitenkin yrittää. Kun häntä äkäisesti käsketään ajattelemaan morsianta yksilönä, vastareaktioni oli se, että morsian on hyvä ja kehittää persoonallisuuden.

Ärsyttävintä on se, miten usein perustason hyväntahtoisuus lähimmäistä kohtaan (eli 60-luvun klassikon perusidea) loistaa poissaolollaan. Kana-anopin tapauksessa yrittäminen melkein demonisoidaan, ja sivuhahmojen sylkiessä myrkkyä tiedät, ettei heidän sovitukselleen löydy aikaa. Tilanne on Yhdysvalloissa mikä on, mutta ilmapiiriä ei puhdisteta ainakaan siten, että lopputekstien lähestyessä jännitteet katoavat kuin pieru Saharaan.