Nalle Puhista tehtiin tappaja. Pian tv-sarja tekee hänestä Risto Reippaan huumeharhan. Häväistyksellisyys huvittaa ja huoltaa todellisuudentajua, mutta jos yhä nautimme saduista, ideaalinen aikuisten versio turmelee söpöeläimet brutaalisti söpöydestä tinkimättä sanoakseen jotakin. Guardians of the Galaxy Vol. 3 kertoo melodramaattisilla takaumilla, kuinka Rocket-pesukarhua ja muita reppanoita silvottiin, muokattiin metalliosilla ja manipuloitiin geenitasolla. Nyt kiehuu: tosielämän turkistarhaaja ja kajalia Pupu Tupunan ripsiin sutiva tuotekehittelijä voivat haistaa paskan!

Rocket siis uneksii menneisyydestään. Mitä muuta? Kavereille jää aikaa hohhailla, kun he suorittavat asiaan liittyviä tehtäviä. 4,5/5.

Tämä ei ole trilogia. Ykkösen jälkeen tahdoinkin tv-sarjan, koska rento uusperhe avaruusoopperassa toi mieleen vanhan rakkauteni Farscapen. Nyt kun ohjaaja James Gunnin osuus on paketissa, saaga muistuttaa ideaalista Farscape-putkea: alku pohjustaa parempaa, on pari klassista jaksoa ja äkillisen lopun (tässä tapauksessa Gunnin potkujen) jälkeen tehty aito loppu jättää katkeransuloisiin fiiliksiin. "Hohhailu" on tärkeää, koska tahdot uskoa friikkien elävän yhdessä. Kolmosessa Nebula, aikamatka-Gamora ja tiimin perustama Knowhere-yhteisö ehtivät vakiintua. On osuvia hetkiä, jotka vievät teemoja päätökseen - mutta tämä ei ole trilogia.

High Evolutionary on Rocketin luonut tiedemies. Hyvänä päivänä hän menee ihmisenä kuten hallitusneuvotteluja parhaillaan käyvät poliitikkomme: hän tavoittelee ihanneyhteiskuntaa. Keinoja ei voi hyväksyä. Turhautuessaan heppu paljastuu narisevaksi psykopaattinilkiksi, mikä jo piisaa. Iljettävä kelmi on yksi Marvelin osumista.

Laimean Ant-Man 3:n jälkeen huomionarvoista on se, että leffa ei (ainakaan usein) väitä olevansa mitään, mitä se ei ole aidosti juuri nyt. Galaksi ei posahda. Roisto on hirviö luomuksilleen, joista on helppo välittää. Sankarien on kohdattava hänet auttaakseen Rocketia. Roisto tahtoo Rocketin syistä, joista osuvin on se, että isi kiehuu narsistista raivoa, kun lapsi on itsenäistynyt tavoilla, joita isi ei hallitse. Roistolla on Doom-pelin kyberdemonien henkisiä kyberturreja ja muita resursseja, joten galaksin posahtamiselta leffa näyttää. Piristävästi Star-Lord maalailee kuvaa normipäivästä: sisulla pärjätään taas.

Teoriassa mm. elävä avaruusasema edustaa Ant-Man 3:n tyyliä, mutta ero on valtava, koska Gunn osaa ohjata. En aistinut vihreää kangasta. Gunn näkee jo sielussaan, missä hahmot ovat, joten he ovat siellä. Varhaisten liikuttavien hetkien jälkeen aloin pillittää satunnaisellekin osaamiselle, kuten taiteen on tarkoitus toimia. Groot venyy ja paukkuu! 3D-versio muistaa joskus olevansa 3D-versio! Empaattinen likka toteaa kaverinsa olevan tyhmä...! Huippua.

Heikoin repliikki on se, kun isänsä silpoma Nebula ilmoittaa ilman perusteluja, että Rocketin silpominen on pahempaa. Tämä ei ole kriittistä, mutta tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka sekaan mahtuisi vielä vähintään yksi painava, elokuvamainen, tehokkaaksi tiivistetty sivujuoni. Nebula on äksy täti, joka kesyyntyy hyvällä rytmillä, mutta jostakin syystä hän irtisanoutuu teemasta, jonka tärkeimpiin pelureihin hän voisi kuulua.

Golden Boy, born to love and live for joy. Kultakansan Adam Warlockille löytyy funktio, muttei ollut vaivan väärtiä mainostaa häntä Vol. 2:n lopputekstikohtauksessa, joista Marvel saisi jo luopua. Tällaiset epäkohdan puolikkaat unohtuivat varhain, kun hauskat, herkät & energiset tunnelmat alkoivat syöpyä luiden ytimiin. Toivoin Gunnin ilmestyvän ruudulle pahoittelemaan, että hän innostui liikaa ja teki vahingossa 10 tunnin tuotantokauden, joka katsotaan nyt. Leffa on lähempänä sivistynyttä avioeroa kuin trilogian päätöstä, mutta leffa tykittää & pärisee.