Tuorein sisältö

Bruce Dickinson: The Mandrake Project

Jesse Kärkkäinen

24.03.2024 klo 22.37 | Luettu: 1753 kertaa | Teksti: Jesse Kärkkäinen

Bruce Dickinson ei päästä fanejaan helpolla. Hevimaailman ikonisimman kultakurkun uusinta sooloalbumia on saatu odottaa lähes 20 vuoden ajan ja nyt kun tämä viimein on nähnyt päivänvalon, ovat fiilikset vaihtuneet innostuksesta pettymykseksi. Vuosikaudet valmisteltu "The Mandrake Project" kun ei ole erityisen hyvä albumi.

Odotukset olivat ymmärrettävästi korkealla. Pitkää taukoa edeltäneillä soolokiekoilla laulajamaestro ja tämän luotettu tutkapari, kitarasankari sekä säveltäjävelho Roy Z iskivät toistuvasti kultasuoneen. Erityisesti "Accident of Birth" sekä "The Chemical Wedding" ovat pesunkestäviä heviklassikoita, eikä tahti pahemmin hyytynyt vuoden 2005 pitkäsoitolla "Tyranny of Souls". Monenlaiset ajatukset risteilivätkin mielessä, kun uudesta levystä alkoi liikkua tietoja. Tokihan samanlaista kamaa olisi nyt luvassa, eikös vain? Onhan uutuusalbumia hauduteltu rauhassa jo useamman vuosikymmenen ajan, joten näiden seppien käsittelyssä lopputuloksen olisi pakko olla parhaiden ideoiden väkevöitynyt seos, johon on uutettu tiukkaan muotoon tekijöidensä kaikki osaaminen ja musiikillinen nerous. Pakkohan näin on olla?

Tämä ei kuitenkaan ole asianlaita, sillä The Mandrake Project jää kauaksi tehokaksikon parhaimmista levyistä. Musiikki on harmittavan mitäänsanomatonta, jonka lisäksi kokonaisuus tuntuu omituisella tavalla linjattomalta. Selkeä visio ja vahva suorittaminen loistavat poissaolollaan.

Jo etukäteen julkaistut kappaleet enteilivät, ettei parhaimpien soololevyjen tasolle nousta. Vaikka tiiviin kuuntelun myötä Afterglow of Ragnarok sekä Rain on the Graves kipusivat pienimuotoisista pettymyksistä varsin päteviksi ja tehokuuntelua kestäviksi raidoiksi, ei näitäkään vetoja voi verrata aiempien levyjen huippubiiseihin. Samaa tasoa The Mandrake Project tarjoaa koko kestonsa ajan. Esimerkiksi Fingers in the Wounds, Many Doors to Hell tai Resurrection Men ovat sinkkuvetojen tapaan perushyviä hevikappaleita, mutta eivät mitään sen enempää. Muiltakin osin levyn annin kyllä pyörittelee lävitse, mutta harmillisen vähän tästä muistijälkiä jää.

Keskinkertaisuuden vielä jollain tasolla kestäisi, tyylitajun pettämistä ei. Erityisesti surkuhupaisat musiikkivideot sekä muutamat levyllä olevat kappaleet alleviivaavat ikävällä tavalla sitä tosiseikkaa, ettei tekijäpoppoolla tunnu olevan homma hallussa. Biisipuolella varsinkin Eternity Has Failed herättää kysymyksiä. Kipale on miltei sama esitys kuin Iron Maidenin "The Book of Souls" -albumilta löytyvä, lähes identtisellä nimellä siunattu kappale. Mikä tämän tarkoitus on? Jäikö Maiden-versiossa jokin kaihertamaan laulajasuuruutta vai onko tämä nauhoitettu jo ennen tätä? Miksi biisi pitää julkaista uudestaan hieman erilaisena versiona? Oli miten oli, tässäkin muodossa varsin toimiva kappale tuntuu tarpeettomalta ja alleviivaa albumiin liittyvää ristiriitaisuutta.

The Mandrake Project on julkaisu, joka vaatii paljon vaivaa toimiakseen. Tehokuuntelun myötä se kasvaa totaalisesta katastrofista "ihan kiva" -tason hevikiekoksi. Tästä on paljolti kiittäminen levyn kantavana voimana toimivaa Dickinsonia, joka tulkinnallaan naaraa monet vedot ylös tasapaksuuden suosta. Tämä ei kuitenkaan riitä nostamaan albumikokonaisuutta keskinkertaisuuden yläpuolelle. Hyvistä hetkistään huolimatta The Mandrake Project on karvas pettymys.


V2.fi | Jesse Kärkkäinen
< Dicks: The Musical... Napoleon... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova