Tuorein sisältö

Zohan - lupa saksia

Ensi-ilta: 22.08.2008
Genre: Komedia
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

20.08.2008 klo 19.45 | Luettu: 11844 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Arvosteluihin tulisi laittaa varoitustarroja mikäli arvostelija on henkisesti vajaa. Tässä se tulee: tykkään Adam Sandlerista. Olen maksanut omaa rahaa pysyäkseni kärryillä siitä, mitä tämä pieruja ja tarpeettoman sadistista väkivaltaa harrastava koomikko puuhastelee. Paria poikkeusta lukuunottamatta en pidä Sandlerin elokuvia hyvinä saati sitten hauskoina, mutta sympaattisia ne ovat, siis katsomisen arvoisia. Löin aikanaan Mitäs me spartalaisten arvostelun läskiksi vitsailemalla, että arvostan surkeita elokuvia, koska ne tekevät tyhmät ihmiset onnellisiksi – Sandlerista puhuessani vitsistä on vaarassa tulla totta. Sandlerilla on miljoonia faneja ja hänen elokuvissaan vilahtelevat aina samat tutut kasvot, joten hauskaa täytyy olla tekijöilläkin. Jotenkin tämän aistii.

Saatuani tämän sydämeltäni, joudun järkytyksekseni toteamaan, että Zohan – lupa saksia taisi tehdä minusta Sandlerin varsinaista yleisöä, sillä nauroin kovasti. Sandler ei ole yrittänytkään parantaa tapojaan: Zohan on jälleen yksi miehen oman Happy Madison -firman tuotanto (kuten Aina eka kerta, Klik ja Saatte suudella sulhasta), jossa on lämminhenkisen sanoman ohella läjäpäin lapsellista ja ilkeää alapäähän painottuvaa huumoria – joka siis on, ensimmäistä kertaa, hauskaa. Pirteää mekastamista maustavat Sandlerin harvemmin käyttämät hienovaraiset, jopa ymmärtämistä vaativat (!) tsoukit. Lienee sopivaa antaa kiitosta joskus kritisoimalleni Judd Apatowille (Paksuna, 40v ja neitsyt), joka on Sandlerin ohella yksi käsikirjoittajista. Perinteisiä vaivaannuttavan typeriä kohtauksia, joiden olemassaoloa voi vain ihmetellä, löytyy useampiakin, mutta hymy ehtii harvemmin hyytyä kokonaan. Vikaa ei ole niinkään kokonaisuudessa, kuin siinä, ettei löysiä kohtauksia ole ymmärretty jättää leikkauspöydälle.

Ystävämme Zohan Dvir (Sandler) on Israelin antiterroristiyksikön risupartainen, lihaksikas, naisiin menevä, juhlittu sankari. Kuten viimeistään piirroshahmot mieleen tuovista toimintakohtauksista selviää, Zohan ei ole vain tosimies, vaan myös teräsmies, jolle palestiinalaisterroristien kurittaminen on helppoa kuin punnertaminen ilman käsiä. Käy kuitenkin niin, että Zohan häviää erän kranaattipingistä arkkiviholliselleen Aaveelle (John Torturro, jonka ylinäyttely on taidetta). Zohania luullaan kuolleeksi, vaikka hän tosiasiassa vain karkaa Yhdysvaltoihin toteuttaakseen itseään hiusmuotoilijana. Jos ensimmäinen ajatuksesi on, että Israelin miehisin mies on kaappihomo, niin reaktiosi on sama kuin kaikilla elokuvan torveloilla kolmesta eri kulttuurista.

Tosiasiassa Zohan himoitsee kaikkia naisia ikään, painoon ja väriin katsomatta. Lempeän tyynymäiset munakarvat omistava parturi nousee mammojen suosikiksi olemalla paitsi vilpittömän intohimoinen kampaaja, myös gigolo henkeen ja vereen. Zohan saattaa parturoida tuhtia mummelia teatraalisen kaksimielisin elkein, ikään kuin käynnissä olisi himokas akti – minkä jälkeen hän panee mummoa oikeasti. Leffa leikkii hyvän ja huonon maun rajalla pitäen katsojan varpaillaan. Zohan on niin vilpitön kaikessa mitä hän tekee, että heppu on symppis, vaikka kaikessa pärjäävät irstaat supermiehet harvemmin sellaisia ovat. Jos Wedding Singer onkin yhä Sandlerin hauskin elokuva, on paksua aksenttia vääntävä kommandoparturi kevyesti hänen onnistunein hahmonsa. Zohan vain tahtoo tehdä kaikista silkkisen pehmeitä.

Parturibisnes on yksi monista sivujuonista. Paljon uskaliasta, tulenarkaa huumoria irtoaa israelilaisten ja palestiinalaisten tosielämän kriisistä, joka esitetään traagisena, järjettömänä ja huvittavan typeränä. Niin juutalaiset kuin arabitkin ovat yhtä rakastettavia hölmöläisiä, jotka voisivat olla kavereita, jos oikeasti tahtoisivat. Se on jo vaarassa liikuttaa, kun katutason jutkujen ja rättipäiden poliittinen riita tarkoittaa väittelyä siitä, kenellä poliitikolla on pantavimman näköinen muija. Varsinaisia konnia ovat yhdysvaltalaiset kapitalistisiat, jotka yrittävät häätää koko lähi-idän porukan ostoskeskuksen tieltä pistämällä näiden kimppuun lauman punaniskajuntteja, jotka vihaavat kaikkea ja fanittavat Mel Gibsonia.

Zohan – lupa saksia on tarinoista ja tunnelmista toisiin pomppiva sekasotku, mutta tämä on enimmäkseen hyvä asia, sillä elokuva tuntuu tuoreelta ja vilpittömältä kaiken kaavamaisen, tekohauskan hollywood-roskan (The Love Guru!) rinnalla. Sandlerin sentimentaalinen idioottihuumori ja Apatowin pikkunäppärät oivallukset toimivat paremmin yhdessä kuin erikseen. Zohan ei ole suurta taidetta, mutta saa toivomaan, että sellaista nähdään ensi vuonna, kun Apatow ohjaa Sandleria draamakomediassa Funny People.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Sharleen Spiteri - M... Arn - Pohjoinen Valt... >

Keskustelut (5 viestiä)

Fireap

Rekisteröitynyt 21.06.2008

20.08.2008 klo 20.52

Tämä oli aivan mahtava leffa, kuten "Meet the spartans". :) Suosittelen!
Carlambor

Rekisteröitynyt 10.04.2007

21.08.2008 klo 00.01

Oho, luulin että Peltonen olisi antanut tälle leffalle vain puolitoista tähteä.
Sandaali_

25.08.2008 klo 19.32

Fireap kirjoitti:
Tämä oli aivan mahtava leffa, kuten "Meet the spartans". :) Suosittelen!


Niin huono?
hhhjj

20.05.2009 klo 12.06

jeejeee gey meininki
hhjh

20.05.2009 klo 12.08

ana on homo

Kirjoita kommentti

89145

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova