Tuorein sisältö

Jack Ryan: Shadow Recruit

Ensi-ilta: 24.01.2014
Genre: Toiminta, Trilleri
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

23.01.2014 klo 22.30 | Luettu: 4184 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Jack Ryanin viides filkka Shadow Recruit perustuu Tom Clancyn romaanien sijasta koomisen ympäripyöreisiin kliseisiin. Baldwiniltä, Fordilta ja Affleckilta roolin perinyt Chris Pine on nuori Ryan, joka tahtoo pelastaa Yhdysvallat koska Osama kaatoi pari tornia. Ryan on syntynyt setä Samulin omaksi James Bondiksi. Onnettomuuden vuoksi hän päätyy rauhallisiin peitehommiin Wall Streetille. Piristävää kyllä, pääjuoni ei liity arabeihin, vaan leffan mukaan kylmä sota jatkuu yhä. Ryssäfobiaa viljellään jopa avoimemmin kuin aikanaan kehdattiin, mutta tuskin se on itsetarkoitus. Modernin Venäjän konnuudet liittyvät maailmantalouden manipulointiin. Asiaa tutkiva kynäniska-Ryan ryhtyy tositilanteessa toimintasankariksi. Pine tuo rooliin haavoittuvaisuutta, joten voimme puhua sisäisestä uskottavuudesta.

Mistä osa-alueesta haluat kuulla lisää? Tavanomaisuudesta ja ajoittaisesta kompuroinnista huolimatta pidin sitä viihdyttävänä osana kokonaisuutta. Jos maailmanpelastusjännäri on pakko nähdä, elämys ei kaadu siihen.

Yhden (1) jutun vuoksi tykkäsin filmistä enemmän kuin useimmista samanlaisista. Ryanin tyttöystävää näyttelee Keira Knightley. En usko sen johtuvan pelkästään hänen ulkonäöstään eli keijufetissistäni, että näin suhteessa kipinää. Jack ei ole kertonut olevansa salainen agentti, mikä on vain lievästi törkeää, luulihan hän työn olevan turvallista. Kun seikkailu alkaa, Pinen kasvoilta näkee, ettei Jack pelkää ainoastaan henkensä puolesta, vaan hän pelkää menettävänsä elämänsä naisen jo valehtelun vuoksi. Knightleyn makuinen pirteä ja itsevarma lyyli sopii inhimillisen superagentin kainaloon ja tarinan konnankin nainen kohtaa. Keskinkertaisuus muuttui jännitykseksi, kun aloin välittää. Mieluummin välitän hahmoista kuin yritän ymmärtää miksi jouduin kokemaan esimerkiksi tyylikkään megaleffan Skyfall juonen.

Kenneth Branagh ohjaa ja näyttelee kelmiä, joka palvelee Venäjän johtoa. Äijä on fyysisesti sairas, kärttyinen, sadistinen, klassista musiikkia kuunteleva Bond-roisto - tämä tulee selväksi jo ennen kuin näemme hänen naamansa. Branagh on pohtinut, mikä miestä ajaa. Synkkä setä vaikuttaa nauttivan lähinnä vihollisten vaikerruksesta, mutta sen verran sielua on tallella, että häntäkin on mahdollista loukata. Tässä välissä tahtoisin verrata elokuvaa ylistettyyn Jason Bourne -trilogiaan, mutta ei onnistu, sillä en ainakaan muista, että olisin koskaan ajatellut ainoastakaan Bourne-roistosta yhtään mitään.

Ryanin esimies Kevin Costner ja kumppanit suorittavat käteviä agenttitemppuja. Ryan osaa räpeltää kompuuttereita, joiden ruuduilla näkyy tuttuja pyöriviä neonvärikaavioita, joita luodaan hallitusten käyttöön tarkoitetulla eeppisen salaisella Disco-Excelillä. Luonnostelmallisuus lipsuu kätevyydestä kömpelyyden puolelle, kun asiat luonnistuvat liian helposti. Nopea rytmi estää ajattelemasta liikaa, ja jos jotakin pitäisi kritisoida, niin ehkä venäläisten demonisoimista tai sitä, että elokuvan mukaan jenkkien sietääkin valvoa netinkäyttöämme. Leffalla on selkeä kriittinen piste, tai vaihe. Tarina rakentuu johdonmukaisesti sitä kohti ja sen jälkeen katsojan oletetaan olevan fiiliksissä, joten hösötys kiihtyy. Minä olin.

Lue arvostelun toinen kappale uudestaan, jos et tunne saaneesi mielipidettä varsinaisista toimintakohtauksista. Budjetti on Hollywoodin keskitasoa, joten leffaa on hyvä ajatella ensisijaisesti jännärinä. Jännärin tarvitsee jännittää, muu on bonusta, vaikka yleensä joudunkin etsimään arvoa pelkistä bonuksista kuten nyrkiniskun mahdollisesta tyylikkyydestä. Pine ja Knightley eivät ole ratkaisevasti erilaisia kuin muissa töissään, joten heille allergiset jännittävät vain näppylöitä.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Blue Jasmine... 12 Years a Slave... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova