Lilo & Stitch (2002) on viimeisiä täydellisiä piirroselokuvia. Pidän siitä enemmän kuin monista Studio Ghiblin klassikoista, koska hahmoilla on kasvot siinä, missä animehahmoilla on supisteleva reikä. Heti ensi-illan jälkeen (jolloin olin 21) 'ohana- eli perheaiheisista avainrepliikeistä tuli vakioesimerkkini siitä, miten taiteeseen on tarkoitus reagoida: liioittelematta en voi lausua niitä ääneen ilman että silmäni vuotavat. Se pätee yhä. Testasin.

Pääasiassa kamalien kierrätysten johdosta oletin tietäväni, mitä sisältöä vastaan uutuus iskee kuin lämpöhakuinen ohjus. En ollut väärässä, mutta pyöriteltyäni silmiä hyväksyin sen, kuinka leffa yrittää paikkailla tekemisiään uhrattuaan osan perhesanomasta "realistisen, samaistuttavan" itsekeskeisyyden alttarille. Kaunottaren ja Kulkurin kierrätyksen tavoin tämä keskibudjetin leffa oli alunperin tarkoitettu suoratoistoon, joten kyynisten kierrätysten standardeilla tämä on rento.

Toisinaan piirrettyä käytetään kuvakäsikirjoituksena. Sehän stressaa, jos olet tallentanut piirretyn päähäsi, kun poikkeamat tuntuvat virheiltä. Homma alkaa toimia omalla painollaan, koska avaruusperkele Stitch on aidosti oma hellyyttävä itsensä ja näytelty Lilo on luonteva ja söötti. Sekin auttaa, että Stitchin luoneen hullun tiedemiehen ja hepsankeikkamaisen galaktisen byrokraatin Ohukainen ja Paksukainen -rutiini on yhä vaivattoman huvittava, vaikka ja koska he ovat enimmän aikaa naamioituneet ihmisiksi.

Jälleen Stitch karkaa avaruusasemalta ja rysähtää Havaijille, joten ufoäijät yrittävät noutaa hänet takaisin. Nuoresta Lilosta huolehtii isosisko Nani, koska he ovat menettäneet vanhempansa. Lilolla ei ole ystäviä, mutta pian hänellä on sininen koira, joka pistää paikat remonttiin. Piirretyn version olen katsonut useammin kuin E.T.:n, mutta näyteltyä versiota voidaan kuvailla E.T:n räkä- ja pieruversioksi, mikä on ensisijaisesti kehu.

Nani on kierrätyksen heikoin lenkki. Näyttelijällä ei ole persoonallisuutta, ja hahmosta on tehty se invidualisti, koska miksi kertoa satuja persoonallisuuksien henkilökohtaisista totuuksista, kun voit harrastaa yleispäteviä lausuntoja siitä, mitä useimmat nuoret tekisivät täysin hyväksyttävästi vastaavassa tilanteessa. Asia tuskin vetää huomiota puoleensa, jos piirretty ei ole rakas. Siskostaan Nani välittää, kiva. Vastaavia reaktioita kerjää se, että leffa tekee tiedemiehestä hitusen aiempaa katalamman. Se suoraviivaistaa tarinaa täysin loogisesti, mutta piirretyn parikymmentä kertaa koettuasi saatat olla fiksoitunut sekunteihin, joiden mukaan tiedemiehen on tarkoitus olla osa perhettä.

Tehosteet ovat asiallisia, tuumin. Yhden kohtauksen lievät puutteet töksähtivät silmääni heti, joten lisäsin: aina kun se on tärkeää. Eläväinen Stitch vuorovaikuttaa näppärästi ympäristön ja Lilon kanssa. Vauhtipuolelta löytyy myös temppuilua portaaleilla. Piirretyn tavoin rajattu mittakaava on sisäistetty hyvin, joten pääparilla on aikaa löytää yhteinen sävel kaikilla tasoilla, jotka he jakavat: he ovat tuhmia, mutta eivät pahantahtoisia vaan yksinäisiä.

Nipotin ankarasti tavoista, joilla leffa uskoi tekevänsä huipennuksesta dramaattisemman, mutta alkuperäisen lopetuksen laimeammalle versiolle pillitin uskollisesti. Tämä on hyvä perhe-elokuva. Piirretyn toinen ohjaaja ja kirjoittaja ja Stitchin ääninäyttelijä Chris Sanders vastaa näytellyn version jatko-osan käsikirjoituksesta, joten tahdon nähdä sen, joten: tämä toimii.