Metallikentän kirkkaimpiin parrasvaloihin nousua tekevä Orbit Culture pyyhälsi edellisellä "Descent"-kiekollaan metsään. Vahvasti keikkalavoilla esiintynyt, muutamia tiukkoja levytyksiä julkaissut ja nipun loistavia kappaleita urallaan luonut melodeath-jyrä ei onnistunut hyödyntämään vahvaa momentumia, jota se oli rakentanut vuosikausien ajan.

Vaan parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nyt Ruotsin metalliylpeys tekee sen tempun, jota siltä jo edellisellä kiekolla odotettiin. Yhtyeen viides studioalbumi "Death Above Life" ruhjoo ja runnoo niin vakuuttavasti, että aiemman hutiloinnin voi helposti antaa anteeksi.

Todettakoon alkuun, ettei kyseessä ole täydellinen levy. Puutteet ovat kuitenkin pieniä. Soundipuoli on edelleen paisunut ja tukkoinen, jonka myötä mahtipontinen tykitys puuroutuu pahimmillaan hyvinkin pahasti. Tämä on harmi, sillä raskaan ilmaisun moninaiset kerrokset ansaitsisivat tulla paremmin esille. Erityisesti jykevän kitarapuolen soisi kuuluvan selkeämmin. Lisäksi yhtyeellä on edelleen ikävä taipumus venyttää kipaleita rahtusen liikaa. Muutaman minuutin saksimalla laatuhetket pääsisivät paremmin oikeuksiinsa. “Vähemmän on enemmän” -ajattelulle olisi paikoitellen tarvetta.

Murheet eivät siltikään pahemmin paina, kun Orbit Culture päästetään irti. Death Above Life on aivan perkeleen kova metallilevy, joka nappaa kuulijan henkiseen niskalenkkiin ensimmäisestä kitarariffistä lähtien eikä hellitä otettaan vasta kun kymmenen kappaletta käsittävä reissu on paketissa. Tänä aikana yhtye pieksää kuulijaa vastalauseita kuuntelematta. Eikä näitä pahemmin tarvitse edes esittää, sillä reilu 50-minuuttinen musiikkimatka on suurelta osin silkkaa nautintoa. Bändin käsittelyssä raskas ilmaisu löytää hienosti muotonsa eri painotuksia hyödyntäen: tarjolla on kaikkea raskaasta ruhjonnasta nopeatempoiseen tykittelyyn, jotka poikkeusetta kuorrutetaan tarttuvilla melodioilla, maistuvilla sooloilla sekä mukana hoilattavilla kertosäkeillä. Tämä on todellista laatumetallia isolla L-kirjaimella.

Death Above Life pysyy ihailtavalla tavalla kasassa ja biisikattauksesta löytyy ässävetoja runsain mitoin. Vaikka jokainen kappale ei aivan huipputasolla pyöri, on kaikissa biiseissä sen verran herkullisia irtoelementtejä, ettei homma hyydy hetkeksikään. Selkeimmät timantit ovat helppo nimetä: intensiivisesti raateleva Bloodhound, mukana laulettava Inside the Waves ja jylhä The Tales of War ovat älyttömän kovia vetoja. Ja kun loppulevyltä löytyy tiukasti säksättävä nimikkobiisi, vaativasti takova Neural Collapse sekä albumin päättävä, sen ainoana selkeänä hengähdyshetkenä toimiva The Path I Walk, ei muutaman tasapaksumman vedon mukanaolo aiheuta suurempaa mielipahaa.

Orbit Culture tekee uutukaisellaan melkoisen tempun. Omat kiinnostuskäyräni yhtyettä kohtaan olivat painuneet pakkasen puolelle edellisen keskinkertaiseksi jääneen täyspitkän jälkeen, mutta nyt Ruotsista kajahtaa sellainen sotahuuto, ettei se jätä ainuttakaan raskaan musiikin ystävää kylmäksi. Päinvastoin, Orbit Culturen uusi albumi on se tason metallipläjäys, että se pakottaa kuulijan pakonomaisesti laulamaan, moshaamaan ja riehumaan mukana. Tässä pyörityksessä kuulijan fysiikka joutuu välillä niin koville, että Death Above Lifen kylkiäisenä toivoisi jaettavan lahjakortteja niskahierontaan.