Hihittely muille ilman perusteluja on penskojen puuhaa. Aito ihmisvihaaja tietää nauttivansa enemmän ajateltuaan asioita. Useita kertoja olen esittänyt tämän siten, että vapaa-ajattelija osaa eläytyä manausleffoihin. On ilmiöitä, joita tavallinen ihminen ei osaa selittää, sillä itsekään en osaisi, ja ehkä parhaat manausleffat kertovat totuuden siitä, miltä ilmiöt tuntuvat. Mutta. Saaga on käynyt vanhaksi, kun sen ominaispiirteitä on märehditty yli 10 vuotta. Sarja kertoo tosielämän huijareista heidän omilla ehdoillaan. Yhtä hyvin joku leffa voisi kertoa tilanteesta, jossa kaapparit ampuvat reittilennolle eksyneen papin, mutta sitten yksityiskoneella huristeleva tv-pappi sankarillisesti purkaa tilanteen silkalla karismallaan.

"Pahin keissi ikinä pakottaa sankarit eläkkeelle". Tai: "nyt tämä on henkilökohtaista".

En tiedä, onko mikään tässä osassa totta (enkä aio opiskella asiaa), mutta jos oletetaan että on, niin seuraavat asiat vaikuttavat realistisilta. Warrenit päättivät lopettaa paranormaalit tutkimukset, koska mies oli niin huonossa hapessa, että hän pelkäsi saavansa sydänkohtauksen lasagnesta. Kun yksi kummitusjuttu pääsi uutisiin, heidän oli pakko työntää nenänsä siihenkin. Loppu.

Se ei yllätä ketään, mitä leffa tällä tositarinalla tekee. Uutta on vain se, että leffa väittää tapauksen kytkeytyvän Warrenien varhaisiin kokemuksiin ja heidän tyttäreensä. Möröt kiusaavat toista perhettä. Warrenit saavat visioita, kunnes heidän on syöksyttävä hätiin. Loppu.

Hyvää on yhä tietty arkirealismi; tietty nostalgiseen ajankuvaan kevyesti nojautuva elämän maku. On helppo ottaa uusien hahmojen hätä vakavasti. Uskoin Warrenien härskiintyneen silmissäni, mutta luonteva perusdraama riisui osan näistäkin jännitteistä. Sen mainitsen, että kun tavallinen kiltti unelmavävy nöyristeli herra lasagnen edessä, koin huijarin nuoleskelun vaivaannuttavaksi.

Aion ostaa Crooked Man -figuurin Jar Jar Binksini viereen, koska kakkososassa vilahtava Crooked Man on kaikkien aikojen typerimpiä yksityiskohtia tositapahtumiin perustuvissa elokuvissa. Jännitän aina, josko uutuus nokittaa. Se on normaali tapa nauttia ylipitkästä kauhusarjasta. Kaikki kuitenkin on laimeaa toistoa Crooked Man -kohtausta teknisesti vastaava ylilyönti mukaanlaskien. Näitä ei ohjaa enää James Wan. 10 vuotta sitten hänen otteissaan oli tuoreutta, ehkä.

Olen esittänyt monta versiota tästäkin ajatuksesta, koska tarkoitan tätä: heti kun on mahdollista, katson tällaisen ovenpaukutus- ja maljakonpudotustrillerin sellaisena versiona, jossa tekoäly lisää näkymättömän uhan paikalle vaikka Masi Pallopään. Siltä nämä tuntuvat vihjailuvaiheessa, että Masi vähän huudattaa kansaa ladatakseen kännykkänsä. Sitten ehkä nähdään ruma hymy, joo. Juuri ennen leffaa katsoin Se-tv-sarjaa, joka tekee kaiken paremmin: hahmoilla on persoonallisuudetkin, jotka mörkö huomioi viritellessään kepposia kiintiömäisesti.

Lopussa on taas se tappelu, jossa Pallopää pistää kämpän remonttiin ulisten "mutsinne imee kukkoa hemmetissä". Sankarit yrittävät pitää taulut seinilllä, huutaen toisilleen "sinnitelkää" ja Masille "Expecto Patronum Alea Iacta Est D20". Kun se loppui, säpsähdin ja tajusin tuijottaneeni kahvikuppiani puolisen minuuttia.