Jason Momoa ja Dave Bautista ne toisistaan tykkää. Useamman projektin jälkeen he höpisivät, että klassinen kimppaleffa pitäisi tehdä, ja on kiva uskoa, että he ensin vain ajattelivat ääneen. Leffan alussa Momoa vaikuttaa taas siltä, ettei kenelläkään Hollywoodissa ole yhtä hauskaa, kun hänen renttukyttänsä pieksee yakuzaa puolialasti. Bautistan fetissi on aito näytteleminen, joten hän aidosti näyttelee yhtä kovaa sonnia kuin hän oli ennen kuin hänestä päästettiin ilmat. He eivät ole väärässä siinä, että perusleffa syntyy näin väkisinkin, mutta katsoisin mieluummin uuden yrityksen kuin jatko-osan.

Herrat näyttelevät havaijilaisia velipuolia. Erilliset äidit ovat osa riitaisaa taustatarinaa. Etäiseksi jääneen isän kuolema tuo heidät yhteen, koska ukko oli salajuoneen sekaantunut yksityisetsivä. Alku on lupaava, kun Momoan renttuilut edustavat vauhkoa toimintakomediaa samalla kun muu otetaan sen verran vakavasti, että leffa muistuttaa enemmän Tappavaa asetta kuin sen parodioita. Ansiot eivät juuri kehity. Leffalta uupuu visio "ikään kuin" kaksi tähteä tekisi omaa juttuaan uskoen muun sutviintuvan.

Momoa vetää raksit ruutuihin, kun kyttä on rambo ja hulivili. Bautistan sotilashahmo on teoriassa pois mukavuusalueeltaan, kun rikosta pitää tutkia. Itsevarmuuden osoituksena solttu alireagoi pariin asiaan kuten veljen sekoiluun. Aistin tässä sellaista kutinaa, että solttu tarkkailee tilannetta tyynesti, kunnes hän alkaa myllyttää tavalla, joka alleviivaa hänen olevan sotilas - veljen ollessa "pelkkä superkyttä". Sitä ei tapahdu. Kumpikin myllyttää liioitellusti mutta samaan sävyyn. Leffalla on vaikeuksia rakentaa ja laukaista jännitteitä luonnollisilla tavoilla. Leffa kovasti selittelee jännitteitään, ja karisma tekee siitä siedettävää, mutta sopii pohtia jälkikäteen, moniko lupaus vietiin maaliin.

Saumat näkyvät. Leffan nimi on romuryhmä, koska on varaa kahteen ajoneuvoja ja vauhtia (mutta myös heikkoja tehosteita) sisältävään toimintakohtaukseen, joista kummankin voisi tarinan puolesta korvata repliikillä tai ehkä vain leikata pois. Helikopterihyökkäyksen jälkeen sitä pitää hetki pohtia, tappoivatko sankarit juuri sivullisia makeillessaan huvikseen. Sivuhahmoja ei ole liikaa, mutta useampi kaipaisi ylimääräisen funktion olemassaolonsa perustellakseen. Kun vielä huomioidaan, että Momoan hahmo on kasuaalisti rasistinen läskifoobikko, mitä kukaan ei kommentoi, ymmärrän viittaavani vision puutteella itsetietoisuuden ongelmiin.

Leffa on muodollisesti pätevä mutta vähemmän kuin osastensa summa. Tahdot ne romukohtaukset ja viranomaisen ulisemaan, mutta ulina saisi olla kliseisempääkin eli klassinen kestovitsi. Hommat jäävät helposti puolitiehen, kun leffa perustuu leffaan, joka perustui leffaan, joka perustui leffaan, jolla oli visio. Havaijilaisuuden korostaminen on Momoalle tärkeää, ja teoriassa havaijilaiset vastaan yakuza saattaa olla vastaava idea kuin saamelaiset vastaan Al-Qaida, mutta kun ideoille ei omistauduta, ulkopuoliselle jää kuva, että yakuza "tunnetusti" hallitsee Havaijin alamaailmaa. Leffassa on Dragon Ball Z -viittaus, mutta ei siksi, että havaijilaiset ja japanilaiset käyvät pyhää sotaa Kamehameha-sanasta, vaan koska Momoa kuvailisi saamelaisia naima-Aslakeiksi ja Al-Qaidaa Aladdineiksi.