Uusin John Wick on pakko nähdä - Prime Video -tilauksen viimeisenä päivänä (kun vaihtoehtojen väheneminen stressaa). Keanu Reevesiltä ja aiempien osien ohjaajalta Chad Stahelskilta katson mitä tahansa, mutta mieluummin mitä tahansa muuta. Myös ohjaaja Len Wiseman osaa kiihkoilla tositarkoituksella jo roiston esitellessään. Jos aloittaisimme puhtaalta pöydältä, olisimme "juupeli kun on potentiaalia" -vaiheessa, mutta nämä makeilut tietää ontoiksi.

Käsikirjoitus oli inspiroitunut Wick-leffoista, joten se sidottiin saagaan. Wick 3 alusti tätä, tämän sijoittuessa Wick 3:n ja 4:n väliin. Jos nielet sisäisen logiikan, maailmanrakennus on pääpiirtein hyvinkin ehyttä. Se on Wickin itsensä osuus, joka löyhkää uusintakuvauksilta, kun hän selvästi korvaa relevantimman hahmon. Yleensä ilahdun Reevesistä. Nyt kun Wick torpedoi simppelin, luontevan rytmin, vertasin Reevesin naamaakin olettamaani siitä, miltä 85-vuotiaan Chuck Norrisin luiseva perse näyttää.

Toiseksi turhin idea on baletti. Päähenkilö leikki ballerinaa ballerinakoristeen kanssa lapsena, kun hänen ninja-isänsä tapettiin, joten hän päätyi palkkamurhaajien ballerinaosastolle. Hän on siis palkkamurhaaja. Leffa on floppi, joten temppu ei onnistunut, mutta oletan tekijöiden toivoneen ballerinateeman tekevän tästä deittileffan samoille homeovestiittipareille, jotka eivät koe tulevansa manipuloiduiksi, jos leffa lupaa sekä häät että pyssyjä. Toiveeni oli se, että sankaritar sipsuttaisi toimintakohtauksissa absurdin hienostuneesti edes joskus, mutta kun leffa on balettiin viitannut, se näyttää kuinka kova mimmi treenaa judoa ja ammuskelua. Taistelukoreografiat ovat maukkaan ylitseampuvia olematta balettia.

Ja tarkemmin sanoen. Wick-leffojen keskeisin tyylivalinta on gun fu eli ammuskelu lähitaistelumaisesti. Eikö sen pitäisi olla selvää, että nyt luodaan uusi alatyyli bazookaletti? On takuulla helpompaa perustella, miksi baletti on vaihtoehtoinen tapa väistellä luoteja ja hakea asemaa kuin selittää, miksi baletti on kuin lähitaistelua, mutta: leffa päättää sekä sivuuttaa baletin että panostaa lähitaisteluun. On yhä reilusti ammuskelua ja kärkevä liekinheitinkohtaus, mutta alleviivattu jännite on se, että pieni ja pehmeä päähenkilö ottaa täyttä kontaktia koko ajan. Periaatteessa pidän siitä enemmän kuin turruttavan loputtomasta gun fu'sta, mutta "alkuperäinen naisten John Wick" Atomic Blonde teki sen paremmin - ja tahdon, tahdon bazookalettiä. Nyääh!

Pahikset kuuluvat "kulttiin", eli pahikset ovat pahempia kuin ne pahikset, jotka ovat sankareita, koska niin sanotaan. Wick-mytologiassa on aina tasan sen verran syvyyttä kuin sinänsä hyvissä näyttelijöissä. Ballerina Ana de Armas ei ole vakuuttava samalla tavalla kuin atomiblondi Charlize Theron, mutta ei ole välttämättä tarkoituskaan. Ylipitkästä vauhkoilusta leikkaisi varsin asiallisen 80 minuutin välipalan. Wickin kohtaukset lähtisivät ensimmäisinä; jo pelkän Wickin poistaminen pyöristäisi arvosanan ylöspäin.