Antti Paalanen rakensi UMK-kevään myötä itsestään tunnistettavan brändin. Mörisevä ääni, kulmikkaat silmälasit, villinä rehottava kuontalo sekä muhkea parta ovat ominaisuuksia, jotka jokainen suomalainen nykyisellään tunnistaa. Takatukka-kappaleen myötä kokeneesta harmonikansoittajasta ja monessa mukana olleesta muusikosta muodostui koko kansan hilpeä setä, joka esittää musiikkia veikeästi pilke silmäkulmassa.

"Haitarimarinadi" ruokkii kevään aikana muovautunutta mielikuvaa. Värikäs kansikuva, johon Paalasen tunnuspiirteet on karikatyyrimaisesti ikuistettu, korostaa muusikon hassuttelevampaa puolta. Puhumattakaan albumin nimestä, joka on suoraan repäisty Takatukka-kappaleen sanoituksista. Ennakko-odotukset pyöräytetään kuitenkin nopeasti päälaelleen, sillä sävykäs albumi on yllättävän monitahoinen julkaisu. Nuorille faneille yllätys on negatiivinen, varttuneempi väki puolestaan saattaa löytää musiikista enemmänkin tarttumapintaa.

Musiikin runko rakentuu harmonikan varaan, jota monessa kohtaa tukee rytmikkäästi tamppaava biitti. Yllättäen Takatukka- ja Aerobikki -vetojen kaltaista hupailua annostellaan säästeliäästi, sillä tunnelmat seilaavat laidasta laitaan. Välillä ilakoidaan ja juhlitaan, toisaalla taas istutaan järven rannalla kesäyön kauneutta ihmetellen. Samoin myös musiikin runsaus vaihtelee merkittävästi. Paikoitellen valokeilassa ovat ainoastaan harmonikka ja rouhea kurkkulaulu, toisaalla äänimaisemaa uskalletaan kasvattaa massiivisiin mittoihin. Parhaana esimerkkinä jälkimmäisestä toimii Kirsikankukka-kappaleen loppupuolen paisuttelu, joka on hengästyttävän upeasti toteutettu.

Useista hienoista kappaleista huolimatta albumin runsaus herättää riitasointuja, sillä musiikki ei pelaa saumattomasti yhteen. Kun samalta kiekolta löytyvät selkeästi nuoremmalle väestölle suunnattu Takatukka, varttuneempaa kuulijakuntaa huvittava Ihan vaan käymään sekä yksinkertaisen kaunis Laulu luonnolle, on erilaisia sävyjä liikaa. Suurin ongelma on se, ettei albumia oikein voi suositella kenellekään. Perinteisen haitarimusiikin ystäville seassa on liikaa tilpehööriä, Takatukasta hullaantuneille lapsifaneille meininki on taas ison osan ajasta liiankin vakavamielistä. Etukäteen syntyneitä odotuksia ei lunasteta, jonka myötä kuulija tuntee itsensä petetyksi. Haitarimarinadi antaa ymmärtää olevansa jotain muuta, kuin mitä se lopulta on.