Walesilainen Funeral For A Friend yrittää neljännellä albumillaan vakuuttaa emotionaalisen rockin ystävät bändin edelleen tallella olevasta iskukyvystä. Kokoonpanon edellinen rieska Tales Don't Tell Themselves yritti laajemman tarinan kerrontaa, nyt lupauksessa on paluuta kunnon metalliskeballa varustettuun huutoemoon. Todellisuus pamauttaa kuitenkin odotuksia vasten kasvoja. Bändi on reilusti emotionaalinen mutta rajumpi rock-särmä katoaa tukevan balladi-ja keskitempoisen tarjonnan jalkoihin. Jäljelle jää reilusti emotionaalista stadionrokkia ja purkkapunkista osoitteensa löytävää teinihypetystä. Albumin parhaissa siivuissa on kuitenkin osoite kohdallaan.

Kiekon avaava kolmikko Rules And Games, To Die Like Mouchette ja Kicking And Screaming osaavat hommansa kiitettävästi. Varsinkin Rules And Games on muotovalio bändin kevytemon joukossa -tarttuu vaikka huutoa puuttuu. You Can't See The Forest For The Wolves sisältää terävämäpää särökitaraa, tosin kertsi katoaa kovin korkeisiin mittasuhteisiin. Waterfront Dance Club osoittaa bändissä olevan vielä virtaa reilumpaan huutoemoiluun. Mutta mitä ihmettä levyllä tekevät Building ja Ghosts-tyyppiset ryhdittömät ruikutusviisut? Myös Beneath The Burning Tree-siivun aloittava totaalisen munaton kitaranytkyttely kaipaisi kukkoilevampaa asennetta.

Funeral For A Friendille on pakko jakaa kiitosta reilusta emotionaalisen puolen esilleotosta. Paramoren fanit tykkäävät bändin tuoreesta rieskasta. Mutta missä on rajumpi huutoemo ja Bullet For My Valentine-tyyppinen tukeva metalliskeba? Muutamat biisit kaatuvat turhaan hienosteluun. Kokonaisuus vaikuttaa varovaiselta ja sievistelevältä - reilumpaa skebapyöritystä ei tarvitse häpeillä. Albumista on kuitenkin helppo pitää. Välillä vain kaipaisi voimakkaampia tunteita kuin Funeral For A Friendilla on tarjolla. Jannujen pitäisi kaivaa esiin hieman pirunperkelettä ja ärräpäätä.