Tuorein sisältö

Harry Potter ja puoliverinen prinssi

Ensi-ilta: 17.07.2009
Genre: Draama, Fantasia, Trilleri
Ikäraja: 11
Jari Tapani Peltonen

16.07.2009 klo 16.35 | Luettu: 51984 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Harry Potter ja puoliverinen prinssi on niin vahva esitys, että ensimmäistä kertaa kirjat luettuani en ollut lainkaan kiusaantunut siitä, kuinka tarinaa on typistetty giljotiinillä. Näin ainakin siihen saakka, kunnes tajusin, ettei leffassa edes selitetä miksi sen nimi on Puoliverinen prinssi. Kuudetta vuotta opiskeleva velhopoikamme löytää taikajuomia käsittelevän kirjan, jonka edellinen omistaja käytti itsestään kyseistä nimimerkkiä. Toistan mitä J.K. Rowling sanoi kauan sitten: puoliverinen prinssi ei ole ainakaan Voldemort. Jos prinssin henkilöllisyys oli vaisuhko mysteeri kirjassa, elokuvassa yksityiskohta on niin mitätön, että jos elokuvan nimi olisi totuudenmukainen tyyliin Harry Potter ja tajunnanvirran tarjotin, moni ei mitään prinssiä edes muistaisi. Loppuhuipennuksessa on muutakin kritisoitavaa: sitä ei oikeastaan ole.

Kuitenkin täytyy sanoa, että ison yllätyksen järjestit, ohjaaja David Yates. Yates ohjasi Feeniksin killan ja sai vastuulleen loputkin elokuvat. Mielestäni osuvampi palkinto olisi ollut kalossin kuva takapuoleen. Feeniksin kilta on paikoin tylsä, paikoin kömpelö; muutamat repliikit ja asioiden esittelyt eivät tule luontevasti. Kilta ei ole huono elokuva varsinkaan raskassoutuisen lähdemateriaalin huomioiden, en vain tuntenut, että Yates sai aikaan mitään, mihin kuka tahansa Renny Harlin ei olisi kyennyt. Puoliverinen prinssi sen sijaan saattaa olla jos nyt ei paras, niin kypsin ja hallituin velhoista tehty elokuva koskaan eli ikinä. Aiemmista osista löytyy tuikkusäteitä ja valopalloja ja hirviöitä. Tässä osassa rakastetut hahmot puhuvat toisilleen kiireettömästi ja tunteellisina.

Alkuperäinen rehtori Dumbledore, Richard Harris, kuoli Salaisuuksien kammion jälkeen. Arvostan kahta ensimmäistä leffaa jänninä lasten seikkailuina, enkä voi sietää sitä, kuinka Dumbledoresta tuli kolmannen filmin myötä kylmä, kolkko ja jokseenkin persoonaton. Vasta Puoliverisessä prinssissä uudelle Dumbledorelle annetaan riittävästi tekemistä, jotta Sir Michael Gambon saa ylipäätänsä tilaisuuden todistaa osaavansa jotakin. Dumbledore tapaa Harryn ennen lukuvuotta tahtoessaan esitellä julkkisoppilaan turhamaiselle professori Kuhnusarviolle, joksi ei voisi kuvitella muita kuin Jim Broadbentin. Dumbledore uskoo Kuhnusarvion salaavan tärkeää Voldemortiin liittyvää muistoa, joten hän käyttää Harrya agenttinaan. Varsinainen tarina on tämä, vaikka paljon muutakin on meneillään. Kiusaajapoika Draco Malfoy itkee elämäänsä, sillä Voldemort on antanut hänelle tehtävän. Tom Feltonin elitistisen arjalainen olemus on sekä pelottava että sääliä herättävä. Kouluammuskelut tulevat väkisinkin mieleen.

Ajat ovat pimeät ja Tylypahkassa tuntuisi olevan meneillään se sellainen mielentila, että hitto, jos kuolemme kohta, minä en ainakaan neitsyenä lähde. Ehkei sentään, mutta huomattava osa elokuvasta keskittyy Harryn, Hermionen ja Ronin rakkaussotkuihin. Daniel Radcliffe, Emma Watson ja Rupert Grint ovat kehittyneet näyttelijöinä ja kukin tekee jotain uutta palkkansa eteen. Draama toimii, komedia toimii, lähes jokainen kohtaus napauttaa oikeaa hermosäiettä. Kun tällainen sarja synkistyy ja lähenee loppuaan, tunteelliset kohtaukset kuuluvat asiaan. Yksi elokuvan rehellisimmistä ja herkimmistä kohtauksista ei kuitenkaan liity mitenkään dramaattisiin juonenkäänteisiin, vaan Harryn ja Hermionen arkisiin sydänsuruihin. Puoliverinen prinssi on ensimmäinen elokuva sitten kakkosen, jossa kirjan sielu heijastuu kankaalle - ja tällä kertaa kirja on huomattavasti parempi. Sarjassa on usein sorruttu pinoamaan kohtauksia peräkkäin satunnaisperiaatteella ja yhtä usein painopiste on ollut pelkässä tarinassa, ja siksi on erityisen suuri nautinto, kuinka luontevasti Puoliverinen prinssi virtaa eteenpäin synkistelyn ja hömpän välillä ja muutenkin.

Puoliverinen prinssi ei varsinaisesti ole itsenäinen seikkailu, tai edes seikkailu. Niin kirja kuin elokuvakin keskittyvät pohjustamaan päätösosaa Kuoleman varjelukset, jossa sattuu ja tapahtuu. Puoliverisen prinssin jättiläisbudjetti ei näy kunnianhimoisessa paukkumisessa, vaan lähinnä näyttelijälahjakkuuksien määrässä ja tarpeellisten tehosteiden ja lavasteiden asianmukaisessa toteutuksessa. Luolaan sijoittuva lyhyt loppuhuipennuksen korvike on vakuuttava, mutta en ylistäisi monella sanalla visuaalista toteutusta, vaan Harryn ja Dumbledoren vuorovaikutusta.

Jos uusi Star Trek on ammattikoulun kovin jannu, uusi Terminator potkittiin pihalle peruskoulusta ja uusi Transformers asuu erityisessä asuntolassa, Puoliverinen prinssi ansaitsi stipendin yliopistoon. Jos Yates pitää luomistaan standardeista kiinni ja muistelee hieman miten nättejä tehosteita Feeniksin killan lopussa nähtiin, kaksiosainen Kuoleman varjelukset tulee olemaan ylvästä kuin itseoppineisuus; tai selkeämmin ilmaisten melkoista ilotulitusta silmille ja selkäytimelle. Sääli vain, miten moni asia (Dobby!) on pilattu peruuttamattomasti kiehtovan tyylikkäissä, mutta auttamattoman ontoissa osissa 3-5.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< JCVD... Milk... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (26 viestiä)

GEN_esis

Rekisteröitynyt 15.11.2008

16.07.2009 klo 17.24

Kai tämäkin pitää sitten katsastaa.
lainaa
Vesiapina

Rekisteröitynyt 10.04.2007

16.07.2009 klo 17.35

Onkos pelistäkin tulossa arvostelu? :)
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

16.07.2009 klo 18.15

Maanantaina kattomaan.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

16.07.2009 klo 19.04 1 tykkää tästä

Oho. Katsoin kyllä pari päivää sitten trailerin ja olin yllättynyt, kuinka hyvältä se vaikutti edellisiin verrattuna, mutta kai on pakko uskoa, että tämähän saattaa olla oikeasti todella hyvä Potter -leffa.

Kaikissa aikaisemmissa elokuvissa olen minäkin sortunut lähinnä valittelemaan sitä, miten elokuvat kahlaa yksittäisiä kohtauksia kirjoista läpi todella kovaa tahtia ja mielestäni ehdottomasti mainitsemisen arvoisia kirjojen kohtia jätetään pois typerämmän hömpän ja ohjaajien omien keksintöjen tieltä. Tuntuu, että jokainen leffa olisi kaivannut vähintään tunnin lisää materiaalia ja ehkä hieman aikuisemman otteen, tai ainakin minä olen yrittänyt kuvitella kirjojen tapahtumat suhteellisen vakavina ja synkkinä lähes alusta alkaen... vaikka aika leppoisa tarinahan tämä.

Mutta mutta, katsomaan on joka tapauksessa mentävä, olisi JariPee antanut sitten 0,5 tai 5 tähteä. Jostain syystä Potterin maailma ja elokuvien lavastukset vetävät täysillä puoleensa, vaikka elokuvina ensimmäinen mieleen tuleva sana on "raiskaus".
lainaa
Mazai-

Rekisteröitynyt 25.07.2007

16.07.2009 klo 19.53

Oho, 4 tähteä. En ehkä noin paljoa olisi odottanut. Huomenna kuitenkin menossa katsomaan. Lipunkin juuri hommasin tämän luettuani.
lainaa
Dix-Tracys

Rekisteröitynyt 22.04.2007

16.07.2009 klo 20.21

Saat virtuaalisesti turpaan, jos leffa onkin paska ;P

Noh, muutenkin ajattelin käydä katsastamassa. Tähän asti kolmas elokuva oli paras ja skidinä sarja oli erittäin in, joten velvollisuudesta käyn lävitse vaikka viimeiset kirjat oli silsahkoa.
lainaa
Ripulikikkeli

16.07.2009 klo 21.33

GEN_esis kirjoitti:
Kai tämäkin pitää sitten katsastaa.


You know you want to.
lainaa
aaaatu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.07.2009 klo 22.08

GEN_esis kirjoitti:
Kai tämäkin pitää sitten katsastaa.

Pitää pitää. Ihan vaikka pelkän Hermionen takia. 8)
lainaa
haisku

Rekisteröitynyt 14.10.2008

16.07.2009 klo 22.09

Tänään tuli sitten ennakkonäytöksessä käytyä. Elokuva on tosiaan aikuistunut sitten ensimmäisten osien, mikä ei ole lainkaan huono juttu. Huumori oli pääosin ihan hyvää ja näyttelijät vetivät roolinsa hyvin (Emma Watson.. mm...).

Lopusta jäi tosiaan se kovin kliimaksi puuttumaan ja muutenkin leffa oli vähän ponneton. Mutta jos tämä oli vasta pohjustus, odottelen viimeisiä osia hyvin mielin.
lainaa
iMach1ne

Rekisteröitynyt 23.06.2008

17.07.2009 klo 01.09

Pelottava Malfoy ja avainsanat; Hitler ja koulammuskelu.
Ennen kesän loppua täytyy käydä katsomassa. Must resist warez...
lainaa
zergbur

Rekisteröitynyt 07.08.2007

17.07.2009 klo 10.06

aaaatu kirjoitti:
GEN_esis kirjoitti:
Kai tämäkin pitää sitten katsastaa.

Pitää pitää. Ihan vaikka pelkän Hermionen takia. 8)

Kotona katottaessa voit fapata sentään rauhassa.
lainaa
Kat

17.07.2009 klo 15.01

Hyvin kirjoitettu arvostelu ja olen jokseenkin samaa mieltä.
lainaa
Bamboocha

Rekisteröitynyt 17.09.2007

17.07.2009 klo 18.01

4 tähteä? Odotin jotain 1,5 tai max 3 tähteä. Noh, kai se sitten on pakko kattoa ku Peltonenki tyksiny.
E: Kävin tänään ensi-illassa ja agreen kyl Peltosen kaa.
lainaa
weedos

18.07.2009 klo 05.37

käytiin tänää kattoo, aika teini love leffa enimmäksee oli.
lainaa
Maindi

Rekisteröitynyt 04.01.2008

18.07.2009 klo 22.18

Ei kyllä ollu mistään kotosin tämä leffa oli aikalailla junnaavaa ja hidasta hommaa, kun vertaa aiempiin... pettymys
lainaa
Tapza

18.07.2009 klo 23.55

Todellinen yllätys, vain ja ainoastaan positiivisessa mielessä. Leffa on huomattavasti enemmän ns. "tavallisten elokuvien" kaltainen siinä mielessä, että tempo on paljon hitaampi, taikuus ei ole räikeää vaan itse asiassa melko vähäistä ja hienovaraista, ja muutenkin kokonaisuus on huomattavasti vakavampi, aikuismaisempi ja dramaattisempi kuin yksikään aiemmista sarjan leffoista.

Elokuva oli hyvä. Uskokaa pois, kukaan ei ole siitä yllättyneempi kuin minä. Harppaus vitososasta (mielestäni toistaiseksi huonoin HP-leffa) on käsittämätön, ottaen huomioon ettei ohjaajakaan ole vaihtunut. Kannattaa kyllä tsekata, jos Potteri yhtään kiinnostaa, tuntuisi ainakin minusta typerältä jättää juuri tämä osa välistä jos muut on käynyt katsomassa, kyseessä kun on selvästi ainakin kaksi viimeisintä täysin rökittävä teos.

Tähtiä antaisin itse sellaiset kolme ja puoli.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

20.07.2009 klo 22.13

Vou. Olihan se kyllä loistava. Paljon parempi ku aiemmpi, Feeniksin kilta. Ehkä tähän mennessä paras Potter-elokuva... Aika tasoissa Azkabanin vangin kanssa.

4/5
lainaa
Descoot

23.07.2009 klo 21.41

Aika hyvin skippasivat pari tärkeää kohtaa kirjasta. Tämä ärsytti suunnattomasti. Loppu oli todella vaisu eikä edes ********** hautajaisia näytetty. Haluan todella nähdä miten ohjaaja saa selitettyä sarjan kaksiosaisessa lopussa asiat, jotka tässä jätettiin kertomatta.
lainaa
Jebu

25.07.2009 klo 23.16

Kävin katsastamassa leffan oli täyttä kuraa 1/5 romanttinen draama tuli mieleen . ja odotin jotain muuta. Huonosti on kirja tulkittu leffaksi.
lainaa
Tane

Rekisteröitynyt 26.06.2007

26.07.2009 klo 11.47

Eihän tää leffa ollu edes uskollinen kirjalle. Kaikki kirjat olen lukenut ja aikamoinen fani, mutta omasta mielestäni huonoin Harry Potter leffa tähän astisista.
lainaa
Blöh

26.07.2009 klo 14.28

>>Execta: ei tosiaan ollut.
& Samaa mieltä Maindin kanssa.

Leffa oli täys paska verrattuna niihin mitä oon nähny (eka ja toka). Oli tosi synkkä ja sekava. Sitä odotti aina, että missähän vaiheessa se leffa alkaa kunnolla, mutta sitä ei ikinä tullut. Sitä samaa paskaa alusta loppuun.

Synkkyys saatto johtua siitä, että katoin telesync version siitä, koska olen internet-rikollinen :(.
lainaa
pikkuarska

Rekisteröitynyt 20.03.2008

27.07.2009 klo 18.58

Teatterissa tuli samanlainen tunne kuin edellisessä lepakkoäijässä: tarinaa oli paljon & tietynlainen realisminkaltainen vähäeleisyys yllätti. Potteria seuratessa tosin ymmärsi enemmän tarinasta, koska olin lukenut kirjan vuosia aiemmin. Mielestäni puolhurmerinssi on potterileffoista tähän menneessä paras (aiemmat ei liiemmalti innostanu).
lainaa
Wilsu

Rekisteröitynyt 11.04.2007

27.07.2009 klo 22.42

Puoliverinen prinssi oli kirjana ehdottomasti sarjan huonoin, mutta leffan kanssa asia onkin päinvastoin. Tähän mennessä ilmestyneistä paras.

Tykkäsin siitä, miten tällä kertaa elokuvassa puhellaan rauhassa eikä haudata kaikkea armottoman tehostetykityksen alle. Jotain kirjojen lämpimästä ja positiivisesta fiiliksestä saatiin vangittua valkokankaalle.

Tyhmää muuten valittaa siitä, että jätetään joitain kirjan tapahtumia pois. Parempi tehdä nimenomaan elokuvaa kuin jonkunlaista kamera-ajoa kirjan sivujen lävitse.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

29.07.2009 klo 01.06

Kävin viimein katsomassa elokuvan, eikä se nyt ihan huono ollut. Neljän tähden arvoinen sen sijaan ei, pakko olla eri mieltä Peltosen kanssa. Edelleen hienoisesti ärsytti väärien kohdien dramaattisuuden nostattaminen ja käsikirjoittajien omat, täysin turhat "kekseliäät" lisäykset.

...vaan oli elokuva silti ihan kiva ja itsekin pidän sitä sarjan parhaimmistona. Sitä paitsi jaksoihan leffan jo katsoa silkasta silmän ilosta, olen vääräuskoinen eikä kyseessä ole Emma Watson, vaan Bonnie Wright. :P
lainaa
Speksi

01.08.2009 klo 13.29

Ei huono, mutta ei tämä nyt hyväkään ollut. Niin moni asia jäi leffassa vähäiselle pohjustukselle, että päällimmäisenä mieleen jäi hyvin ohut kokonaisuus. Voldemort joukkoineen ei tuntunut yhtä vaaralliselta ja uhkaavalta kuin kirjoissa, josta seurasi ettei Potterin ponnistelut hirveästi koskettanut. Parhaiten elokuvassa toimi kolmikon arkiset ongelmat joista välittyi lämmin ja aito tuntu.
lainaa
Fan

01.07.2010 klo 14.20

Aika jännä, kun kaikki on aina samaa mieltä näissä arvosteluissa sun kanssas, Peltola.. :p
Ei siinä, oon kova Harry Potter-fani, mutta petyin vähäsen ite Puoliveriseen prinssiin. Se on typistetty, jätetty kohtauksia pois, muunneltu niitä. Mutta ei siinä. Kyllä se on ihan hyvä. Mutta ainoastaan _sun_ arvostelun perusteella en ehkä menisi.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova