Tuorein sisältö

Milk

Ensi-ilta: 15.07.2009
Genre: Draama
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

20.07.2009 klo 17.00 | Luettu: 5106 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Nelikymppinen Harvey Milk (Sean Penn) on kaikkien jäykkisten painajainen. 70-luvun alussa mies ymmärtää, ettei hän ole saanut elämässään aikaan mitään. Keski-iän kriisi on hyvä aloittaa kasvattamalla parta ja alkamalla elää avoimena homoseksuaalina San Franciscossa, joka ei ole turvallinen kaupunki, vaikka sitä yhtenä Yhdysvaltain suvaitsevaisimmista pidetäänkin. Kun Jumalan fanit uhkaavat pistää Harveyn firman nurin, Harvey uhoaa homojen valtaavan pian kaupungin kortteli kerrallaan, aivan kuten poliisikonstaapeli Ukko-Juuso Matikainen ja pastori Rommipuro ovat meillä Suomessakin ennustaneet käyvän. Niinhän se sanonta kuuluu, että anna homolle pikkurilli, niin pian se vetää sinua anukseen.

Milk tosiaan haluaa enemmän. Mies kampanjoi päästäkseen kaupunginvaltuustoon ensimmäisenä avoimesti homoseksuaalina edustajana. Ensiyrittämällä tämä ei onnistu, mutta parta saa lähteä, joka vaaleissa kannatus kasvaa ja lopulta Milk totisesti on varteenotettava poliitikko, eikä vain profeetta omalla maallaan. Kahdella Oscarilla palkittu Milk on hyvässä ja pahassa perinteinen Hollywood-draama ihmisoikeustaistelijasta ja poliittisesta vaikuttajasta. Ikoni inhimillistetään onnistuneesti ja miehen urasta tarjotaan selväpiirteinen läpileikkaus. Asiat ovat ajankohtaisia näin 30 vuotta myöhemminkin Amerikassa ja muualla. Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia Yhdysvaltain perustuslain ja maan suosikkijannun Jeesuksen mukaan, mutta helpostihan tämän ympäri nykyäänkin kierretään puhumalla sairaudesta ja pedofiileistä ja lukemalla Raamattua valikoiden. Sitä argumenttia ei nykyään usein kuule, että jos homous hyväksytään, ihmiskunta kuolee sukupuuttoon, joten ehkä olemme kehittyneet sitten 70-luvun.

Milkillä ymmärtääkseni on päivänpolttavaa poliittista arvoa kotimaassaan, jossa homoavioliittojen sallijat ja kieltäjät painivat himokkaasti. Taiteellinen arvo on vähintäänkin kyseenalaistettava. Milk kuuluu tiukasti lajityyppiin elämänkertaelokuva. Ei ole epäilystäkään, etteikö elokuva kertoisi todellisesta henkilöstä, kun kohtauksia vain pinotaan peräkkäin. Merkitykselliset kohtaukset, ja kohtaukset, joissa merkityksellisille kohtauksille annetaan syvyyttä arkisemmalla draamalla, vuorottelevat varsin kaavamaisesti. Alkupuoliskolla Milkin yksityiselämän tärkein ulottuvuus on James Francon näyttelemä nuorempi mies. Penn ja Franco ovat sympaattisia yhdessä ja kokemus on helppo ankkuroida tähän tunnetasolla, mutta jossain vaiheessa asiat vain alkavat mennä eteenpäin kuin kyseessä olisi dokumentti.

Oscarin ansainnut Penn on yleensäkin mainio, vaikka sekä Mickey Rourke että Frank Langella tekivät muistettavammat roolit 2008. Harvey Milk on keski-ikäinen mies, joka on perusolemukseltaan sellainen tietynlainen, usein halveksittu... hippelisheijaa-hepsankeikka (en sano naisellinen, en sano homomainen). On näyttelijältä kiitettävä saavutus pitää tästä kiinni ja tehdä hahmosta moitteettoman uskottava poliitikko, jonka suosioon ja vaikutusvaltaan on helppo uskoa. Penn katoaa rooliin täysin. Milk on arkisempi hahmo loppupuolella kuin alussa, mikä on luontevaa kehitystä kuviot huomioiden. Francon ohella Emile Hirsch tukee jämäkästi sivuroolissa. Milkin kollegaa ja lopullista kohtaloa näyttelevä Josh Brolin osaa näytellä ainakin siinä mielessä, että hän todella tuntuu näyttelevän.

Milk on viihdyttävä kohtauskokoelma-elämänkerta-bouquet. Ohjaaja Gus Van Sant ei aina tunnu katsojan viihtyvyydestä välittävän, mutta tällä kertaa, kun tarkoitus on alleviivata, että homoseksuaalit ovat aivan normaaleja ihmisiä, Van Sant on parsinut kokoon helposti ymmärettävän, tasaisen humoristisen ja kuvallisesti vain kevyesti kikkailevan kokonaisuuden. Yksittäisissä pienissä kohtauksissa on paljon mistä pitää, mutta isot kohtaukset tuntuvat varsinaisilta huippukohdilta. Kun kansa marssii tai rähinöi, tai kun Milk puhuu hurraavalle yleisölle, elokuva saavuttaa hyvinkin väkeviä, liikuttavia tunnelmia. Taitaa kuitenkin olla liioittelua käyttää niin maukasta sanaa kuin bouquet, kun kokonaisuus ennemminkin on komia kukkapuska Kukkia & hautakiviä -firman heterolta.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Harry Potter ja puol... Pelimiehen painajain... >

Keskustelut (2 viestiä)

Chrisberg

21.07.2009 klo 13.58

Perushyvä draama josta en keksi mitään sanottavaa. Hyvä Penn, oikeutta homoille ja hiiteen ahdasmieliset apinat!
Dent

26.07.2009 klo 15.16

Chrisberg kirjoitti:
Perushyvä draama josta en keksi mitään sanottavaa. Hyvä Penn, oikeutta homoille ja hiiteen ahdasmieliset apinat!


Alleviivaisin sanaa PERUS, ja vieläpä oikein kovasti.

Elokuva on juuri niin tasapaksu kuin juonikuvio antaa olettaa. Ainoa asia, mikä tästä elokuvasta muka tekee niin järisyttävän, on päähenkilön homous. Puh-leeze, homous on niin ylimarkkinointua jo, eikä se ole ollut erikoista pitkään aikaan!

Kirjoita kommentti

25745

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova