Tuorein sisältö

Prinsessa Kaguyan taru

Ensi-ilta: 24.10.2014
Genre: Animaatio, Draama, Fantasia
Ikäraja: Ei tiedossa
Jari Tapani Peltonen

23.10.2014 klo 21.00 | Luettu: 3091 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Bambunversosta löytyy keiju. Keiju muuttuu veikeäksi vauveliksi, joka kasvaa pyrähdyksittäin. Iäkäs bambunpieksijä on haltioissaan. Hän pieksee esiin myös rikkauksia, joten hän on varma, että yliluonnollinen ottotytär ansaitsee kuninkaallista kohtelua. Voi poloista katsojaa, joka päätteli jo, että lapsi olisi mieluummin lapsi. Spektaakkeli unohtaa fantasian, mutta onnistuu venymään yli kaksituntiseksi kertoessaan lähinnä siitä, kuinka tylsää prinsessalla on kartanossa. Studio Ghiblin ystävät epäilevät Tapaniaan; tapahtumat sijoittuvat tässä vanhaan Japaniaan.

Animaatiosatujen tulkitseminen on intohimoni, joten en kehtaisi väittää teosta ontoksi. Entisaikaan naiset esineellistettiin pimahtanein keinoin, ja jos suot ajatuksen nykytilanteelle, leffan pinnallisin taso toimii. Ottoisä on kokenut ihmeen, joka suo hänelle arkista onnea, mutta hän virittää itsensä uskomaan, että tärkeintä elämässä ovat yhteiskunnan arvot. Tämä on yleispätevää ihmisluonnon nälvimistä, joka kytkeytyy feministiseen teemaan. Lisäksi tulkitsen, että leffa toimii... kuvauksena japanilaisen kulttuurin rappiosta?

Kaguya on turhauttavan passiivinen ollakseen elokuvahahmo. Hän osaa tehdä hiljaista vastarintaa, mutta isälleen hän ei auo, vaikka äijä on kuin Nalle Puhin tyhmempi isoveli, joka janoaa hunajan sijaan kunniaa ja joka tietenkin posottaa japanilaisella huutoaksentilla (hattoro hirohito kamikazee!). Hiljaistakin vastarintaa Kaguya katuu. Periaatteessa hän on liian kohtelias tekemään itsemurhan. Asenneilmapiiri muistuttaa Japanin paljon puhutuista ongelmista, kuten "menetetystä uskosta tulevaisuuteen", josta Ghibli on muuten mainio esimerkki. Studion merkittävimmät sedät ovat lähes 80-vuotiaita ja viimeaikaisten huhujen mukaan studio on lyömässä lapun luukulle. Papat ovat askarrelleet, paskarrelleet yhä kömpelömpiä surumielisiä ja nostalgisia elokuviaan panostamatta kummoisesti tulevaisuuden mestareihin. Prinssi Goro, Hayao Miyazakin poika, lienee studion selkein toivo, eikä keisari Hayao pitänyt häntäkään soveliaana aluksi.

Onnistuneesti vähäeleisen filmin Kukkulan tyttö, sataman poika perusteella Goro on paremmassa vedossa kuin faija (Tuuli nousee) tai studion toinen kulmakivi Isao Takahata (Prinsessa Kaguyan taru). Vastustan ikärasismia, mutta kun 78-vuotias taiteilija, joka on liikuttanut minua (Tulikärpästen hauta) syyllistyy uskomattomaan jaaritteluun höystettynä satunnaisella huulen pärisyttämisellä, minä olen herra ikä-Hitler. Kaguyaa ei ole palkitsevaa tulkita simppeleistä syistä. Olennaisin sisältö on koettu ensimmäinen puolen tunnin aikana. Toisekseen leffa näyttää kiltisti sanottuna lasten kuvakirjalta tai rumasti sanottuna liikkuvalta - lue: jökkivältä - konseptitaiteelta.

Tietyt animaatioklassikot tarvitsevat 30 sekuntia tehdäkseen vaikutuksen persoonallisuutta pursuavalla hahmolla, jollaisiin tykkään liittää yliajateltuja mielisairausteorioita. Myös Kaguyan töherryssuttutyylillä on ansionsa. Jos kyseessä olisi yhden ihmisen piirtämä lyhytelokuva, taputtaisin. Hattuni nousee eläväisille, hellyyttäville luonnostelmille, kuten kuperkeikkaa tekevälle vauvalle. Kun suttu sotkeentuu entisestään Kaguyan juostessa murtuneena, tunnetila välittyy ja tässäpä oli täten leffan visionäärinen huipentuma. Hahmot jäävät onnettoman yksiulotteisiksi. Tyyli on vain temppu.

Leffa perustuu kansantaruun. Sellaiset usein asettavat haasteen modernille tulkitsijalle: kerropa sama tarina, mutta ilman keskiaikaisille junteille suunnattua toistoa. Juu en, lupaa Takahata. Kuten ottoisä ensin teki, aatelisetkin virittäytyvät uskomaan, että Kaguya on ihme, vaikkeivät he ole tyttöä nähneet. On se niin hullua, etteivät ihmiset ole käytännönläheisiä, ajattelimme tunti sitten. Kun lipevät kosijat vertaavat piiloutunutta Kaguyaa kuvitteellisiin asioihin, Kaguya lupaa kätensä sille, joka tuo hänelle sellaisen asian. Tajusitko, että hän ovela? Jos et, niin leffapa sen selittää. Nyt asiakokonaisuus tuli täydellisen selväksi - mutta pääsemme vielä näkemään, kuinka kosijat koettavat huijata sisällöttömissä kohtauksissa, joiden viihdearvo riippuu siitä, jaksatko yhä hymyillä mm. pilakuvatyyliselle ylpeälle ja vinkuvalle läskille.

Jos Lilja 4-ever sijoittuisi muinaiseen Mesopotamiaan ja se olisi toteutettu paskojen pilakuvien keinoin, jotta raiskaajien hassunhauska tyhmyys keventäisi kurjuuden maksimointiyritystä, niin siinäpä olisi mestariteos, joka haastaa tämän mestariteoksen.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< He ovat paenneet... Slipknot - 5: The G... >

Keskustelut (1 viestiä)

kraa_kraa

26.10.2014 klo 14.29 1 tykkää tästä

Olisitko antanut yhtä negatiivisen arvion elokuvalle jos se olisi toteutettu 3D animaationa? Onko piirrosanimaatio tullut tiensä päähän?

Kirjoita kommentti

38504

Muita tekstejä tältä kirjoittajalta

V2.fi:n joulukisa - Voittaja joka päivä!
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova