Jarkko Martikainen: Toivo

J.A. Kaunisto

11.11.2009 klo 14.42 | Luettu: 5248 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

YUP-mies Jarkko Martikainen tunnetaan etevänä sanaseppona ja käyräkielenä. Miehen edellinen soolojärkäle Rakkaus tarttui asiaa sarvista ja hampaista onnistuen lopulta miellyttävästi. Toivo elää melkeinpä pelkästään lyriikkaosaston ansioilla. Levy on kuin runomittaan sovitettu äänikirja, jossa musiikki toimii vain taustavaikuttajana. Toivo on syvällinen, yleismaailmallinen, pohdiskeleva, toteava ja ajatuksia ruokkiva järkäle, joka musiikkituotteena jää kuitenkin yksittäisiä osiaan heikommaksi. Jarkon ääni on tuttua lievästi kettuilevaa luentaa, ehkäpä laulajan vaihto olisi kantanut hedelmää. Mietitään vaikka Loiria, miestä vaihtamalla lopputulos voisi nousta klassikkotasolle...

Albumi kuulostaa kovin luonnosmaiselta, kuin olohuoneessa demotetulta. Lyriikat ottavat helposti niskaotteen. Martikainen vieraannuttaa kuulijan kauemmas itsestään, joten omakohtaista tilitystä ei ole luvassa. Kyseinen seikka vaikeuttaa samaistumista ja sanat eivät kosketa samalla tavalla, kuin tiukasti vereslihalle revitty ihmishahmo. Kiekon ensimmäinen siivu on kuitenkin pelkkää parhautta. Syvältä kauhova Polte Päästä Paratiisiin kertaa taivaspaikan lunastuksen toivosta ja uskosta - kuitenkin positiivisessa ilmanalassa. Loppusijoituspaikka ei paljoa jää edellisestä, akustinen ote hallitsee ja Martikaisen luenta laittaa ajatuksia kupoliin. Toivon Kappaleita on ripeämpi mutta lyriikat menettävät parhaan terän. Vaikka pääosin sanoissa on voimaa ja terävyyttä - luotaavia ajatuksia meistä ja muista, albumin kuuntelu käy raskaaksi biisien hampaattoman ulkomuodon ja mielikuvituksettoman tuotannon johdosta. Materiaali toimii paremmin pelkkänä tekstinä.

Pakko kuitenkin hehkuttaa vaikka Voiko Aika Olla Ystävä (Hän, joka hetkiään säästi: mihin piiloon ne talletettiin? Hän, joka hankki laatuaikaa, häntä petettiin. Hän, joka lahjojaan kävi laskemaan, sai mielestään liian vähän. Vaikka saikin kaiken aikansa ja ajastaan ystävän. Sai silti niin vähän, kun sai vain ystävän) ja Kauniita Sieluja - biisien vahvuutta. Martikainen laittaa sanoja järjestykseen, joista löytyy vahva merkitys ja osanotto. Vaikuttavaa.

Toivo kantaa lyriikan muodossa. Harvoin vokaalit ja konsonantit lyövät säveliä silmille 10-0. Kuulijassa pitää olla ripaus runosielua, jotta albumista pystyy nauttimaan täysillä. Tosikot ja insinöörit pysykööt muiden levyjen parissa.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Paranormal Activity... 2012... >

Keskustelut (1 viestiä)

Toni

27.01.2010 klo 00.32

Tässä oli kyllä pätevä arvostelu johon voi samaistua...

Kirjoita kommentti

90128

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova