Tuorein sisältö

Prinsessa ja sammakko

Ensi-ilta: 19.02.2010
Genre: Animaatio, Fantasia, Komedia, Lasten, Musikaali, Seikkailu
Ikäraja: 7
Jari Tapani Peltonen

17.02.2010 klo 21.30 | Luettu: 36923 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Prinsessa ja sammakko (The Princess and the Frog) on niin ihana, että saatat inspiroitua ja saada salmonellan ahdisteltuasi romanttisesti oikeaa sammakkoa (uutinen), ainakin jos olet meitä pikkutyttöjä. Kadotin juuri reilut kymmenen vuotta muistoja, palasin myöhäislapsuuteni varhaisiin vuosiin... Tuntuu kuin edellisestä Disneyn käsin näytellystä sinfoniafantasiasta olisi korkeintaan vuosi ja tässä on hitaan, varman evoluution seuraava askel; tuntuu, kuin Saatana ei olisikaan keksinyt tietokoneanimaatiota ja pilannut 40% elämästäni elokuvien kuluttajana.

Walt Disneyn perinteitä kunnioitetaan alkaen siitä, että elokuvan on tunnuttava tuoreelta, vaikka se on versio tunnetusta sadusta tietyllä kaavalla, johon kuuluu trumpettia soittavaa alligaattoria ja junttia tulikärpästä, kovaa kohellusta ja suuria tunteita. Sammakkoprinssi on tunnettu satu New Orleansin köyhissä kortteleissa 1920-luvulla. Ehkä myös muuan voodootohtori on sen kuullut, sillä hän loitsii sammakoksi jazzin syntysijoilla vierailevan huliviliprinssin Maldoniasta. Ainoastaan prinsessan pusu voi purkaa taian. Sankarittaremme Tiana on rahvasta, joten suukko vain levittää bakteeria ja hänkin alkaa kurnuttaa.

Ennen tätä omasta ravintolasta haaveileva Tiana on vuosia painanut pitkää päivää. Hänessä on paljon Tuhkimoa, mutta koska hän ei ole alistunut olosuhteille, hän ei myöskään ole kehittänyt kykyä nauttia pienistä asioista. Huithapeliprinssillä tuntuu olevan hauskaa sammakkonakin. Disney-standardeilla rakkaustarinassa on syvyyttä, sillä toisiaan täydentävien osapuolten lempi ei leiskahda ainakaan ulkonäön perusteella. Useampikin tuttu juonenpätkä on pikantisti maustettu. Ennen vanhaan rikkaan perheen pilalle lellitty prinssinkipeä bimboblondi olisi yksi pahiksista. Tässä tapauksessa tasan tällainen herttaisen höpsö blondipupu on Tianan ystävä. Sitä ei unohdeta, että Disneyn ensimmäinen musta sankaritar on syrjittyä kansaa, mutta koska tämä ei ole tarinan ydin, asia ilmaistaan hienovaraisesti. Tasan eivät käy onnen lahjat - mutta ei Tiana kadehdi.

Heikolla hetkellä Tiana päättää muiskauttaa puhuvaa sammakkoa, koska puhe oli palkkiosta. Ideoiden puutteessa sammakot lähtevät etsimään maagista mummoa. Voodoomies jahtaa heitä varjokätyreineen, sillä kirous oli vasta ensimmäinen vaihe synkässä suunnitelmassa. Muiden studioiden versiot tarinasta koostuisivat kävelemisestä eteenpäin. Prinsessa ja sammakko kelaa etenemisen ohi musikaalinumeroilla. En silti myönnä tälle puhtaita papereita. Toisen sivuhahmon esittely etenemisvaiheessa ei tunnu enää luontevalta. Seuraava mätkintäkohtaus on joutava. Mummo itse on vähemmän musikaalinen kuin olisin toivonut. Näiden sinänsä viihdyttävien (vähemmän erinomaisten) kohtausten sarja rikkoi hetkeksi lumouksen. Onnekkaasti loppuhuipennusten putki on Disneyn tyydyttävin sitten Pienen merenneidon: jälleen leffa rämpytti tunteideni kanteletta kuin örinäbändin basisti.

Ohjaajapari Ron Clements & John Musker käyttävät harkiten Pixarin hovisäveltäjän Randy Newmanin nuotteja. Mainittu ryniminen poislaskien, tarina svengaa eteenpäin jazzin, bluesin ja muun mustalta maistuvan musan sitoessa elementtejä yhteen ja luoden ajankuvaa. Varsinaisista musikaalinumeroista vain muutama lähentelee sitä, mitä Alan Menken loi 90-luvulla, mutta Prinsessa ja sammakko ei ole vastaavasti riippuvainen niistä. Musiikki on alati osa tätä maailmaa, elämystä, näitä hahmoja (loistava esimerkki: klikkaa). Arvosana saattaisi olla täydet viisi tähteä, jos kärpäsen ja mummon musisoinnit olisi korvattu klassisen siirappisella romanttisella duetolla... Tämä kuitenkin on vasta toinen kerta, kun Randy-poika on korvaani miellyttänyt, joten perhosvaikutusta peläten en toivo yhtään mitään (pöyristyttävän falskia Randya: klikkaa).

Disneyn piirretyille pärjää kauneudessa lähinnä Avatar. Hahmoanimaatio on yhä eläväisintä koskaan kynäiltyä. Evoluutio näkyy taustoissa, jotka ovat rikkaita kuin Tarzanissa, joka toisinaan näytti liikaa tietokoneanimaatiolta, toisin kuin tämä puhdasverinen. Täydellisen epärealistisen satukirjameiningin täyteläinen luontevuus lienee pääasiallinen syy miksi minun valintani on Disney. Toki on muistettava, että koko perheen piirretyt musikaalit ovat yleisestikin ottaen korkein olemassaoleva taidemuoto: vain ne ovat käsityötä, musiikkia, näyttelyä ja useamman lajityypin tarinankerrontaa yhtäaikaa (-> kolumni). Jos lausuisin, että tarvitsin nenäliinaa, tai että laillani vuotaneet biologiset pikkutytöt päätyisivät lääkitykseen, lukija luulisi minun kärjistävän asioita, joten lupaan vain, että katson tämän 40-60 kertaa riippuen siitä milloin kupsahdan.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< HIM - Screamworks: L... Nine... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (20 viestiä)

fars

18.02.2010 klo 01.02

Kyllääh vanhaa kunnon disneytä. Pakko katsastaa
lainaa
angel_eyes

Rekisteröitynyt 18.03.2008

18.02.2010 klo 01.41

Keitähän tässä mahtaa olla ääninäyttelijöinä?
lainaa
rambokala

Rekisteröitynyt 04.10.2008

18.02.2010 klo 09.36

Lisää wanhaa disneytä, disney!
lainaa
Tapza

18.02.2010 klo 10.43

Mites on, kannattaako leffa mennä katsomaan alkuperäiskielisenä vai suomeksi dubattuna? Ainakin useimmissa Disneyn leffoissa on ollut varsin laadukas suomidubbi. Disneytä tuli katsottua vekarana ties kuinka paljon ja luonnollisesti aina suomeksi, joten suomiversio saattaisi olla itelleni nostalgisempi, muistoja kutkuttavampi ja vahvempi kokemus. Mutta toisaalta jos äänet ovatkin tällä kertaa hävyttömän paljon alkuperäisiä huonompia (tai muuten vain ikävää kuunneltavaa), saattaa se myös merkittävästi huonontaa leffaelämystä. Pakko tämä on kuitenkin mennä katsomaan, sen verran merkittävästä elokuvasta omalla kohdallani on kyse, joten tuosta ääninäyttelypuolesta olisi kiva kuulla jotain kommenttia.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.02.2010 klo 11.35 1 tykkää tästä

Ai niin.

Suomenkieliset äänet ovat keskitasoa pätevämpiä, varsinkin Laura Voutilainen on kiva Tianana. Mutta videopätkien perusteella alkuperäiset ovat selkeästi parempia. Voodootohtori selvimmin kärsii dubbauksesta.

4-5 yrityksen jälkeen voin varmuudella todeta, etten kykene katsomaan Aladdinia englanninkielisillä äänillä. Muutenhan ne ovat aina enemmän tai vähemmän parempia korvaani. Tässäkin tapauksessa aksenteilla on iso rooli, mitä ei suomiversiosta juuri hoksaa.
lainaa
Runkkari

18.02.2010 klo 12.17

Pakko särkee illuusiot :P En ymmärrä miten "käsinpiirretty" on parempi kuin "tietokoneanimaatio". Siis lentäisitte perseellenne, jos tietäisitte kuinka paljon tohon Prinsessa ja sammakko-leffaan on käytetty tietokonetta. Toisaalta ahterinne ei säästyisi tömähdykseltä silloinkaan, kun käsittäisitte kuinka paljon käsityötä ja perinteistä piirtämistä tietokoneanimaatio vaatii!
lainaa
Runkkari

18.02.2010 klo 12.20

..jatkoa. Eli eise toteutustapa ole olennaista, vaan lopputulos!
lainaa
rambokala

Rekisteröitynyt 04.10.2008

18.02.2010 klo 14.04

Katso esim. Bolt, sitten katso Prinsessa ja sammakko. Sitten kerro mitä eroa niillä on.
lainaa
FrogTime

18.02.2010 klo 15.38

Mr. Plinkett ei ainakaan Avatar-arvostelussaan antanut kovin hyvää palautetta Prinsessalle eikä Sammakolle.

"What a bunch of ****** that was"

http://www.youtube.com/watch?v=uJarz7BYnHA

Siinä on kyllä mies joka tietää miten elokuvia pitää arvostella.
lainaa
Tapza

18.02.2010 klo 16.35

Jooh, nuo aksentit olivatkin yksi syy jonka takia olin kallistumassa enkkuversion puoleen. Eli kaipa tämä tulee ensin alkuperäisellä kielellä katottuna. Suomiversion voisi tsekata sitten DVD:ltä, ellei leffa sitten viehätä niin paljon, että tekee mieli mennä uudestaan teatteriin katsomaan. Se tosin voi olla hyvin mahdollistakin, hyvin tehdyt käsinpiirretyt animaatiot kun ovat edelleen aika lähellä sydäntä.
lainaa
Burbeting

Rekisteröitynyt 07.12.2007

18.02.2010 klo 16.35

Katsotaan, jos tulisi katsastettua. Nostalgiaahan nuo vanhat leffat ovat. Jos tämäkin olisi hyvä.

/Leijonakuningas forever
lainaa
Darth_Disney

18.02.2010 klo 19.12

Walt Disney omistaa sielunne!
lainaa
LeCtUrE

Rekisteröitynyt 02.10.2007

18.02.2010 klo 19.31

Runkkari kirjoitti:
Pakko särkee illuusiot :P En ymmärrä miten "käsinpiirretty" on parempi kuin "tietokoneanimaatio". Siis lentäisitte perseellenne, jos tietäisitte kuinka paljon tohon Prinsessa ja sammakko-leffaan on käytetty tietokonetta. Toisaalta ahterinne ei säästyisi tömähdykseltä silloinkaan, kun käsittäisitte kuinka paljon käsityötä ja perinteistä piirtämistä tietokoneanimaatio vaatii!

Disneyn omien sanojen mukaan se on täysin käsin piirretty, eli siis käsin piirretty 24 kuvaa yhtä sekuntia varten. Ainoastaan väritys on tehty tietokoneella.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

18.02.2010 klo 20.46

Disney-fanipojalta (sanan positiivisessa tarkoituksessa) hyvä arvostelu. Herätti minussa tunteen päästä katsomaan tämä elokuviin vaikka en noin yleensä välitäkään muusta kuin Japanilaisesta animaatiosta. :)
lainaa
Runkkari

18.02.2010 klo 21.20

LeCtUrE kirjoitti:
Runkkari kirjoitti:
Pakko särkee illuusiot :P En ymmärrä miten "käsinpiirretty" on parempi kuin "tietokoneanimaatio". Siis lentäisitte perseellenne, jos tietäisitte kuinka paljon tohon Prinsessa ja sammakko-leffaan on käytetty tietokonetta. Toisaalta ahterinne ei säästyisi tömähdykseltä silloinkaan, kun käsittäisitte kuinka paljon käsityötä ja perinteistä piirtämistä tietokoneanimaatio vaatii!

Disneyn omien sanojen mukaan se on täysin käsin piirretty, eli siis käsin piirretty 24 kuvaa yhtä sekuntia varten. Ainoastaan väritys on tehty tietokoneella.


Juu, mutta paljonko konetta on käytetty siinä sivussa, vaikka lopullinen jälki onkin tehty käsin? Väitän, ettei nykyään tule enää "lumikkeja". Mut mitä sen väliä, lopputulos ratkaisee ja tässätapauksessa se on todella näyttävä classikko tyylinen piirroselokuva ala Disney. Win Win!
lainaa
Wänkkeri

18.02.2010 klo 23.37

Runkkarille:

Kyllä, 3D-animaatio vaatii todella paljon ammattitaitoa. Mutta käsinpiirretty perinteinen 2D-animaatio vaatii sitä myös, usein jopa enemmän.

3D-animaatioiden kritiikki saattaa juontua niiden jäljen samankaltaisuudesta. Useimpien 3D-animaatioiden päähahmot ja henkilöt ovat kulmikkaita pallopäitä(koska näitä on helppo tehdä) eivätkä ne onnistu näyttämään persoonallisilta.
3D-animaatio on nykyään halvempaa ja nopeampaa tehdä ja siksi niiden määrä on kasvanut, samalla kun ne yhä enemmän näyttävät vain toistensa kopioilta kun ne renderöidään samoilla karkkikuva-asetuksilla.

Perinteisessa 2D-animaatiossa kuvaan saadaan piirrettyä paljon pieniä yksityiskohtia, hahmojen liikkeistä sulavia ja luonnollisia ja jokaiselle elokuvalle voidaan suunnitella oma, erottuva ulkoasunsa.
lainaa
Runkkari

19.02.2010 klo 00.50

Mun mielipide on vastaan Peltosen mielipide. Seuraava Jii-Peen lausahdus riipaisi niin pahasti, et piti ruveta avautumaan,

"Tuntuu kuin edellisestä Disneyn käsin näytellystä sinfoniafantasiasta olisi korkeintaan vuosi ja tässä on hitaan, varman evoluution seuraava askel; tuntuu, kuin Saatana ei olisikaan keksinyt tietokoneanimaatiota ja pilannut 40% elämästäni elokuvien kuluttajana."

Enkä voisi olla enempää erimieltä. En vain ymmärrä miksi käsinpiirretty olisi automaattisesti parempi, kuin tietokoneanimaatio. Onhan noita aivan luokattoman surkeita käsinväännettyjä tekeleitäkin vaikka millä mitalla!

Meinaan, ettei mikään ole niin mustavalkoista miltä näyttää, eikä pitäisi kirota tekniikan nimeen. Oikeissa käsissä se saa aikaan tosi siistejä asioita ja yhtä rikasta jälkeä kuin 100% käsin tehty. Parhaimmillaan laiteet ovat vain artistin aivojen jatkeena. Laitteet, kynä siinä kuin jokin teknisempikin vekoitin.
lainaa
ivo

27.02.2010 klo 20.20

itse olen sitä mieltä että 2D animaatio on 2D animaatiota tehtynä tietokoneella tai käsin.
Jos multa kysytään niin 3D, ei oo musta se formaatti tehdä surrealistia hahmoja. Jos muta kysytään niin 3D:lle on tärkeämpää pyrkiä realismiin.
lainaa
ejd

08.03.2010 klo 18.03

Olinkin kaivannut tätä jo pitkään! Kunnon disney-hömppää ja lauluja, jotka toi lapsuuden mieleen!:):) Leffa olikin lisäksi aika karmiva siitä söpöilystä huolimatta.
lainaa
Timppa

21.03.2010 klo 13.01

No nyt kyllä miltein putosin tuolilta. Jari oikeasti pitää jostain leffasta? Pitänee piirtää ruksi muistoksi jonnekkin sillä tätä ei tapahdu turhan usein. ;D

Niin, minustakin tämä tosin oli hyvä leffa. Hienosti tehty, mukavasti ääninäytelty ja muutenkin kokonaisuudessaan aivan loistava. Pieniä vikoja tuli mieleen tarinan puolelta, mutta ne antaa anteeksi tälläisen nostalgisen fiiliksen jälkeen.

Oma arvosteluni löytyy:
http://winku.fi/leffat/2010/03/prinsessa-ja-sammakko/
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova