Fast & Furious 7

Ensi-ilta: 01.04.2015
Genre: Toiminta
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

02.04.2015 klo 13.30 | Luettu: 6027 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Roistot Vin Diesel ja Jason Statham koettavat löytää toisensa, koska he ovat kohdelleet kaltoin toistensa lähimmäisiä. Statham on kuurupiilomestari, joten Dieselin on tartuttava valtion tarjoukseen. Jos Diesel löytää kuurupiilokoneen, hän saa käyttää sitä. Veipä seikkailu Dieselin minne tahansa, Statham löytää hänet, mutta Diesel pääsee aina karkuun ja on täten yhä lähempänä vehjettä, jolla Stathamin piilot paljastuvat. Juonipaljastus: millään tällä ei ole mitään merkitystä, kuten ei vaikuttanutkaan olevan.

Dieselin mukaan Fast & Furious 7 (Furious 7) voittaa parhaan elokuvan Oscarin. En kommentoi. Jos Diesel olisi sanonut, että Fast & Furious 7 on elokuva, ohjaisin hänet sivummalle ja kysyisin lempeästi, että et kai vain luule liikoja. En yritä sanoa, että 7 on sarjan häpeäpilkku. Rocky IV on musiikkivideo eeppisillä tappeluilla ja kevyesti antoisampi elämys kuin elokuva Rocky V. Fast & Furious 7 on heikoimmillaan alkumetreillä, kun se vaikuttaa elokuvalta. Diesel ja muut antisankarit menettivät särmänsä, kun heidät armahdettiin. He toistavat itseään - plää plää, ollaan perhe -, mutta ei hätää, tiedossa on kolme pitkää toimintaskenaariota, joista jokainen vyöryy omalla painollaan. Jokaiseen kuuluu hullunkurista lentelyä tai "lentelyä", joten kaarasarja on noussut uudelle tasolle tai jotakin.

Inhoan ajatusta, että entisille konnille on myönnetty James Bondin oikeudet, mutten jaksa kiukkuilla, sillä diili viranomaisten kanssa on hyödytön ja logiikka on niin heikkoa, että teos vertautuu jopa lavateatterin luonnostelmallisuuteen. Kohtauksessa, jossa Diesel tapaa Stathamin, verovaroin kustannetut kommandot saartavat riitapukarit. Statham tuumaa, että voi pahkeinen, ja katoaa kulman taakse, eikä tämä tunnu ketään kiinnostavan, sillä tärkeämpää on nyt se, onnistuvatko Diesel ja virkamies Kurt Russell keksimään yhdessä, miten Stathamin voi löytää.

Ihan sama. Budjetti on 250 miljoonaa taalaa. Sessio, jossa panttivanki pelastetaan liikkuvasta rekasta, alkaa lentokoneesta. Kun sankarien on paikallistettava taika-auto, kaara on lukittu kerrostalon kattohuoneistoon. En välttämättä kokenut, että kyseessä on yksi kaikkien aikojen kalleimmista taideteoksista, mutta halpojen, intensiivisten kauhuleffojen ohjaajana tunnettu James Wan saa aikaan komeaa jälkeä ja mikä tärkeintä, järjestelee vaihtelevan toimintakuvaston siten, ettei aikaa ajatella jää. Näyttävimmät sekunnit on nähty trailereissa, mutta todellinen nautinto tulee siitä illuusiosta, että seuraamme kiihkeitä, monivaiheisia tehtäviä. Kunkin loppupuolella nähdään korostettu supersankarihetki, joka toimii orgasmina ja silmäniskuna: mitään ei ollut tarkoitus ottaa vakavasti.

Ihan vakavissani tahtoisin tuntea jotakin mm. sankarin ja konnan kohdatessa. Näyttelijät näyttelevät niukasti. Tuumin alussa, että muistinsa menettänyt Michelle Rodriguez ja ylimielinen karpaasikyttä Väinö "Kivi" Jormala vetävät luontevammin kuin viimeksi, mutta olin tuolloin nähnyt jo lähes kaiken, minkä he naamoillaan tekevät. Vanhat ja uudet tyypit sanovat pari asiaa ja riehuvat tasa-arvoisesti. Stathamia ei syvennetä, eikä toista roistoa edes esitellä. En nauttinut edellisen osan huipennuksesta, koska olin kyrsiintynyt hahmovetoisen soopan johdosta, joten tosiaankin: ihan sama.

Paul Walker menehtyi kesken kuvausten, mutta hän on mukana yhtä aktiivisesti kuin muissakin osissa. Maisemissa heiluu tavallinen valkoinen mies, johon kiinnitin vähemmän huomiota kuin mm. siihen, käyttääkö Rodriguez samanmallisia bikineitä kuin paparazzikuvissa. Se tieto, että Walker on toisinaan tietokoneanimaatiota, herättää lähinnä sellaisen ajatuksen, ettei mm. Daniel Craig luultavasti ole olemassa. Walkerin poistumista sarjasta alustetaan löyhästi muutamalla repliikillä, jotka ovat karkeasti sanoen puolet kaikesta kaikkia hahmoja syventävästä materiaalista. Jos et tiedä, että Walker on nukkunut pois ja yrität katsoa elokuvan elokuvana, Walkerille viritetty kunnianosoitus on absoluuttista hölynpölyä. Fast & Furious 7 on rehti fanituote. On sallittua pitää hauskaa sankareidensa kanssa ja haikeasti hyvästellä yksi.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Imagine Dragons - Sm... Henkesi edestä... >

Keskustelut (3 viestiä)

TatiTheThird

02.04.2015 klo 13.51 12 tykkää tästä

Väinö "Kivi" Jormala :D
Naukkis

04.04.2015 klo 10.09

Tulliis Hollywood-leffatekijätkin twitteriin ja kävisivät aitoa vuoropuhelua loppukäyttäjien kanssa, niin putoais tämä turhaakin turhempi välikäsi koko hommasta, sinne minne se kuuluukin. Lempeiden ja hyväksyvien hymähtelevien katseiden alle.
PilkunViilaaja

05.04.2015 klo 04.07 1 tykkää tästä

"Ihan sama. Budjetti on 250 miljoonaa taalaa. Sessio, jossa panttivanki pelastetaan liikkuvasta rekasta, alkaa lentokoneesta."

*Linja-autosta

Kirjoita kommentti

78416

V2.fi:n joulukisa - Voittaja joka päivä!
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova