Tuorein sisältö

Suljettu saari

Ensi-ilta: 19.02.2010
Genre: Trilleri
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

21.02.2010 klo 13.00 | Luettu: 34478 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Herra kriitikko uskoo, että Martin Scorsesen ohjaustyöstä Suljettu saari (Shutter Island) on mahdollista nauttia kovasti oikeassa mielentilassa. Täten hän suosittelee asiasta kiinnostuneita katsomaan elokuvan omin luvin ilman ensimmäisenkään arvostelun lukemista.

Vaikka arvostelussa varottaisiin juonipaljastuksia, näin hatara elämys saattaa murentua jo kun sanaa "juonipaljastus" on käytetty - puhumattakaan siitä, jos arvostelussa epäsuorasti keskustellaan paljastuksista. Tässä oli jo toinen varoitus.

Kaksi sheriffiä (Leonardo DiCaprio, Mark Ruffalo) saapuvat syrjäisellä saarella sijaitsevaan vankilamielisairaalaan ratkaistaakseen oudon tapauksen. Lapsensa hukuttanut nainen on kadonnut sellistään selittämättömällä tavalla. Jotain hyvin outoa on tekeillä. Henkilökunta (mm. Ben Kingsley) ei vaikuta järin yhteistyöhaluiselta. DiCaprion hahmo itseasiassa on aavistellut moista etukäteenkin. Hirmumyrskyn vuoksi sheriffit jäävät saarelle jumiin aseistaan jo riisuttuina.

Juonenkäänne muuttaa tarinan suuntaa. Yllätyskäänne on erinomainen juonenkäänne. Ihmiset kokevat elokuvat erilailla ja kiva niin. Oma kantani on, ettei Suljetussa saaressa ole edes juonenkäänteitä. Kahdenkymmenen minuutin sisään vakuutuin, että on kaksi mahdollisuutta, mistä elokuva kertoo. Puolivälin tienoilla, kun elokuva varmisti että tulkitsin sitä oikein, olin jo varma kumpi vaihtoehto on oikea. Toinen niistä on klisee. Toista avataan verkkaisesti: tuhlattavana on kaksi ja puoli tuntia. Vitsiä venytetään loppuun saakka ja kumpikin vaihtoehto tuntuu yhä epäuskottavammalta, koska elokuva joutuu palvelemaan myös sitä väärää. B-luokan tarinat voivat olla viihdyttäviä. Jo mahtipontisen musiikin käyttö alussa vihjailee, että nyt on luvassa "elämää suurempaa" hölynpölyä. Valitettavasti elokuva ei laajemmin syleile b-juuriaan. Takalistoni puutui, vaikka ja koska tämä ei ole halvalla tehtyä sympaattista roskaa, vaan vakavissaan väsätty suurtuotanto mestari Scorseselta.

On mielenkiintoista etsiä vihjeitä tulevista käänteistä - joskin mieluiten vasta toisella katselukerralla. Jos ja kun tarina avautuu, katsojan velvollisuus on miettiä yksityiskohtia syvemmin ja punoa päässään kokonaisuus; tässä tapauksessa on tarpeen pohtia, miten toimii ihmisen mieli. On mahdollista kertoa hölmö tai tuttu tarina poikkeuksellisen hyvin. Ja ennen muuta: hyvä tarina toimii, vaikka se olisi läpeensä tuttu. Mietin kaikkea tätä.

Suljettu saari pitää mielenkiintoa yllä useilla erilaisilla kohtauksilla, jotka voi tulkita vähintään kahdella tapaa. Vaan yhtenäkään hetkenä se ei jousiani jännittänyt. Lopultakaan en onnistunut piittaamaan hahmoista tai tilanteista. Elokuva näennäisesti hiipii eteenpäin painostavan uhkaavasti, kenties epämukavuuden tunne jo orastaa, mutta samalla leffa tuntuu pitävän helvetinmoista mekkalaa kompastuessaan yhä uudelleen omaan näppäryyteensä. On hankalaa ottaa vakavissaan henkilöä, joka ilmiselvästi valehtelee sinulle päin naamaa. Sama juttu tässä.

Saari miellyttää silmää. Syrjäinen pöpilä toimii aina tapahtumapaikkana. Jylhät kalliot, niitä ruoskivat aallot, sumuiset maisemat ja salaperäinen majakka ovat yhdessä täsmälleen jotakin, mitä olen nähnyt aiemmin, mutta déjà vuut olivat positiivisia. Näyttelijät tekevät vahvaa työtä, DiCaprio eritoten. Max von Sydow on jokseenkin saatanallinen, eikä niinkään hahmon tekojen, vaan tunnelman ja vihjailuiden vuoksi. Voi että - olisi kiva rakastua tähän! Kenties tämä tuntuu liikaa romaanilta johon tämä perustuu, mutta jopa pitkät keskustelukohtaukset on rakennettu jouheviksi, jos unohdetaan tietty sisältö ja se, että sitä on paljon. Suljettu saari olisi ratkaisevasti parempi elokuva, mikäli se kestäisi standardit 100 minuuttia ja leikkaamon lattialle olisi jätetty noloimmat harhaanjohdot ja selvimmät vihjeet.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Nine... Pete Parkkonen - I'm... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (17 viestiä)

rambokala

Rekisteröitynyt 04.10.2008

21.02.2010 klo 13.22

Valehtelee, mokomakin pilipali.
lainaa
Zarsky

Rekisteröitynyt 08.08.2007

21.02.2010 klo 20.01

Ihan mukava leffa. Kävi ehkä välillä hieman tylsäksi.
lainaa
joonas

22.02.2010 klo 00.04

Juoni ei tosiaankaan ollut kovin kummoinen ja vähän turhan helppo, mutta silti en tuntenut leffaa lainkaan venytetyksi tai pitkäveteiseksi. Leffa toimi erittäin hyvin ja ammattitaitoisesti ja oli täynnä hienoja kohtauksia ja uskomattomia maisemia. Ehkä tämä silti oli scorseselta pieni pettymys. Kuitenkin 3,5/5, ellei jopa 4/5
lainaa
juonet-vaikeiks

22.02.2010 klo 11.12 1 tykkää tästä

onse perkule ku tekevät näin helppoja juonia, vaikee sen juonen pitää olla!
lainaa
Fractal

Rekisteröitynyt 14.11.2009

22.02.2010 klo 15.11

Leffassa tuntui siltä että moni ei ymmärtänyt loppua. Ymmärsittekö te?

SPOILER!!!!

Se roolipeli parannuskeino toimi. Lopussa se vaan esitti että se ei olisi toiminut kun ei kestänyt elää itsensä kanssa.
lainaa
Terttu89

23.02.2010 klo 09.46

Kiitos ensimmäisestä kappaleesta, käynkin katsomassa tämän ennen arvion lukemista :)
lainaa
Siskel

23.02.2010 klo 13.04 4 tykkää tästä

Olet kyllä surkein elokuvakriitikko jota olen aikoihin lukenut. Aivan kuin ajatustasosi olisi 15-vuotiaalla ADHD, short-attention-Span ajantuotoksella. Kyvyttömyytesi tulkita elokuvia, taikka ajatella itsenäisesti elokuvien sisällöstä on häkellyttävä. Millä perustein olet pestisi saanut? Valvooko kukaan työsi jälkeä?
Mikä on lempielokuvasi? Speed Racer? G.I Joe?
lainaa
Radikus

Rekisteröitynyt 10.04.2007

23.02.2010 klo 13.19 1 tykkää tästä

Siskel kirjoitti:
Olet kyllä surkein elokuvakriitikko jota olen aikoihin lukenut. Aivan kuin ajatustasosi olisi 15-vuotiaalla ADHD, short-attention-Span ajantuotoksella. Kyvyttömyytesi tulkita elokuvia, taikka ajatella itsenäisesti elokuvien sisällöstä on häkellyttävä. Millä perustein olet pestisi saanut? Valvooko kukaan työsi jälkeä?
Mikä on lempielokuvasi? Speed Racer? G.I Joe?


Monsieur Siskel, to both your thoughts and your words I say: Bravo.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

25.02.2010 klo 01.21

Radikus kirjoitti:
Siskel kirjoitti:
Olet kyllä surkein elokuvakriitikko jota olen aikoihin lukenut. Aivan kuin ajatustasosi olisi 15-vuotiaalla ADHD, short-attention-Span ajantuotoksella. Kyvyttömyytesi tulkita elokuvia, taikka ajatella itsenäisesti elokuvien sisällöstä on häkellyttävä. Millä perustein olet pestisi saanut? Valvooko kukaan työsi jälkeä?
Mikä on lempielokuvasi? Speed Racer? G.I Joe?


Monsieur Siskel, to both your thoughts and your words I say: Bravo.


Hyvä yritys pojat, mutta V2.fi:n vertaistukiryhmä vihaisille vajakeille joille kokonaisuus on liian iso käsite on tosiaankin täynnä - sisälle ei pääse taidolla, suhteilla eikä lahjuksilla.
lainaa
dsadd

25.02.2010 klo 12.13

Käväisin eilen katsomassa. Odotukset olivat todella korkealla, kun kerran Scorsese nimen takana on helppo piilotella, mutta pettymys oli karvas. En oikein osaa edes lokeroida tätä elokuvaa... (Ainiin, joku oikeasti nukahti leffan aikana, kuorsaus vain kuului. Luulin aluksi, että joku heittää vaan läpällä sitä, mutta kun sitä kuunteli 40 min, niin alkoi olla kanssakatsojien kanssa hiukan vittuuntunut.) No anyway, ehkä Scorsesen kannattaisi pysytellä niisä mafia leffoissa. 2/5
(Olisin antanut 3 tähteä, jos leffan olisi ohjannut joku muu kuin Scorsese. Kaverilta on lupa odottaa enemmän.)
lainaa
allu111

07.03.2010 klo 00.27 3 tykkää tästä

Hmm kuka tahansa, joka on saanut 8 tai paremman ylä-aste äidinkielestä voi kirjoittaa tälläisiä arvosteluja. Tuollaisia ympäripyöreitä lauseita on kyllä näköjään erittäin mukava pistää jonoon ja sitten väsätä niistä arvostelu. Yrität selvästi olla jotain mitä et ole. Tiesitkö, että monet ihmiset kokevat tuon ärsyttäväksi. Jos katsot elokuvan ylimielisellä tai kriittisella asenteella, et todellakaan tule pitämään elokuvaa hyvänä. Veikkaisin, että tämä on herra kriitikon ongelma. Sillä et osaa sanoa elokuvasta juut etkä jaata, mutta pystyt silti lätkäisemään 2.5 tähteä viidestä ilman hyvin selitettyä syytä. Mutta toivottavasti parannat tästä ja voisit ehkä arvostella jonkun elokuvan oikeasti...
lainaa
ALX

08.03.2010 klo 00.29 3 tykkää tästä

Suosittelisin keskittymään niiden ELOKUVIEN arvosteluun ja jättämään sen omien tunnetilojen ja hämärien assosiaatioiden julkituonnin vähemmälle. Joo, tiedän, "me täällä V2:ssa nauramme ja halveksumme kriittistä palautetta". Sori vaan, ei kiinnosta, heikko arvostelu.
lainaa
Naehring

Rekisteröitynyt 23.03.2010

23.03.2010 klo 02.35 3 tykkää tästä

Käsittämätön arvostelu.

Elokuva on erinomainen.
lainaa
Noksi

30.03.2010 klo 13.25

Peltonen puhuu täyttä asiaa elokuvan/juonen arvattavuudesta ja kierrättämisestä. Shutter Island oli tästä huolimatta mielestäni jopa loistava leffa kaiken muun vuoden 2009 - 2010 vaihteessa julkaistun roskan keskellä, enkä ymmärrä 2,5 tähden arvostelua. Itse antaisin elokuvalle 4, tosin en omannut MITÄÄN ennakkotietoja kyseisestä leffasta saati sen ohjaajasta ennen katseluhetkeä. Jos keskittyisin pelkästään pettymykseen, jonka Martin Scorsesen tuotannolta jotain tajunnan räjäyttävää odottaminen elokuvan jälkeen tuottaisi, antaisin varmaan myös arvosanaksi 2,5 -3. Jos joku kuitenkin sattui pitämään Tim Burtonin Liisa Ihmemaasta ( peltonen antoi 2 tähteä ), voitte hyvillä mielin katsoa Shutter Islandin ja odottaa sen olevan, siis aivan oikeasti, PALJON parempi.
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

09.04.2010 klo 19.48

Voi ei! Eriävä mielipide! Sen on oltava väärä!
lainaa
Tuikku

11.12.2010 klo 18.49

JÄRJETTÖMÄN HYVÄ LEFFA! Ihan paras!! Koskaan mua ei oo kusetettu noin lujaa!
lainaa
ondasara

09.09.2016 klo 21.46

ihan kakka loppu.. leonardo dikaprion olisi pitänyt olla sankari lopussa, mutta hän olikin kakka..
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova