Tuorein sisältö

The Rite

Ensi-ilta: 04.03.2011
Genre: Draama, Kauhu, Trilleri
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

04.03.2011 klo 10.00 | Luettu: 33376 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

The Rite olisi mestariteos, jos se puolimahdottomassa onnistuisi. Onko mahdollista tehdä häiriintynyt kauhuelokuva, joka perustuu tositapahtumiin, ja säikäyttää agnostikot ja tapauskovaiset pohtimaan suhdettaan todellisuuteen? Mitäpä jos sama elokuva muistuttaisi ihmisen kyvystä seota siten, että uskossaan vahva joutuu pohtimaan, mihin hän kehtaa uskoa? (Kiihkouskovaiset - mukaanlaskien ateistit – ovat astetta vaikeampi kohderyhmä.) The Rite pääsee tavoitteessa puolimatkaan. Leffaa on edeltänyt kirja. Kirjailija seurasi pappia, joka suhtautui manaamiseen skeptisesti, kunnes hänestä koulutettiin manaaja. Olen ymmärtänyt, että demonien väitettyjä tekosia todistettuaan pappi ja kirjailija heräsivät ajattelemaan uskoaan uudella tapaa.

The Rite ilmoittaa olevansa "tositapahtumien inspiroima". Niin kauan kuin draamapuoli hallitsee, sekä skeptinen että hengellinen näkökulma ovat asiallisesti esillä. Kyllä, jotkut oikeasti vääntelehtivät ja örisevät kuin Saatanan marionetit, ja kyllä, psykiatria kannattaa kokeilla ennen manaajaa. Kukaan ei muuta väitä. Jos elokuva on skeptikon näkökulman omaksunut, ja se ennen pitkää väittää, että skeptikko näkee jotakin yliluonnollista, tämäkään ei vielä muuta tarkoita, kuin että päähenkilöstä on tullut epäluotettava kertoja. Aihetta on mahdollista käsitellä asiallisesti. Mutta edelleenkin – onko mahdollista risteyttää puhutteleva draama ja häiriintynyt kauhuelokuva? The Rite yrittää, vakuuttaa ja lopulta hieman naurattaa.

Michael Kovak (Colin O'Donoghue) on nuorukainen, joka tahtoo paeta hautausurakoitsijan ammattia ja isäänsä (Rutger Hauer). Pappius on suvun perinteitä mukaileva tie. Uskonpuute on saada Michaelin lopettamaan opinnot, mutta hänessä nähdään potentiaalia ja hänet kiristetään Roomaan manaajakurssille. Teorian ohella Michael saa seurata alan eksperttiä isä Lucasia (Anthony Hopkins). Michael ei hevillä manaukseen usko. Isä Lucas on karismansa takana kyseenalainen persoonallisuus. Maailmassa kuitenkin tapahtuu järjenvastaisia asioita. Uskooko arvoisa lukija demoneihin, tai avaruusolentoihin, tai siihen, että demonit ovat avaruusolentoja? Kaikki on teoriassa mahdollista, ellet usko siihen, että olet älykäs. Ehkei maapallo sittenkään ole litteä.

Kenties The Rite auttaa muodostamaan yhden mielipiteen: mikä on hyvää makua? Mielestäni järkyttävien kohtausten tunnelatausta sopii korostaa kauhuleffan keinon draamassakin. The Rite on tunnelmallinen luottaessaan väkevän ja hallitun suorituksen tekevään Hopkinsiin ja avaramielisessä katsojassa herääviin ajatuksiin. Entä saako erikoistehosteita käyttää? Toki, jos tehosteilla saadaan aikaan jotakin, mihin näyttelijä ei kykene ilman aivohalvausta. Tehosteiden käyttö järjenvastaisuuden korostamiseen on The Riten massiivinen virhe. Liioittelu etäännyttää, olipa tarina minkälainen tahansa. Liioittelu vaikeuttaa tulkitsemista, ja ilman mahdollisuutta tulkita, tällainen "melkein tositarina" sopii vain harvoille ja huumorintajuisille.

Mitä ehdottomammin ihminen ei usko manaukseen, tai mitä vahvemmin uskoo, sitä helpompi hänen on ennustaa, mitä mieltä hän tulee olemaan elokuvasta. Yleisesti ottaen ohjaaja Mikael Håfström on ammattitaitoinen. Vaikka reagoin osaan materiaalista tyhjyyden tunteella (en enää uskonut tarinaan) ja hihityksellä (uskon puutteesta kärsivien suosikkireaktio), tuumin kuitenkin, että täsmälleen sama materiaali tekisi vaikutuksen Manaajan jatko-osassa. Päähenkilö on tylsänpuoleinen: jos katolinen selibaattipappi vaikuttaa aseksuaalilta, eivätkä hengellisetkään intohimot ole ilmeisiä, en näe hänessä sitä mainittua potentiaalia. Varsinaiseen tarinaan on laitettu reippaasti ajatusta, ja ehkäpä liiankin kanssa, kun katsojaa on sanalla "tositarina" manipuloitu.

The Rite on mielenkiintoinen, ehdottomasti. The Rite inspiroi ajattelemaan. The Rite sisältää muutamia erittäin onnistuneita kauhuelementtejä. Draama ja kauhu harvemmin palvelevat toisiaan, ja silloinkin kun näin käy, draama tapaa tarjota uskottavan päähenkilön ja kauhu ottaa ohjat (esimerkki: Black Swan). The Rite koettaa jotain muuta. Yritys hyvä kymmenen.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Black Swan... Omnium Gatherum - Ne... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (22 viestiä)

AJJ

04.03.2011 klo 10.49

Koskas Never Let Me Go arvostelussa?
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.03.2011 klo 10.50

Nyt riitti, sanoi pakana.
lainaa
Futuraami

04.03.2011 klo 11.03

Milloinka Peltonen arvostelee ne kaksi jäljellä olevaa Futurama-leffaa, kun josku aikanaan arvosteli kaksi ekaa?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.03.2011 klo 11.22

Viimeisimmästä Futuramasta on kaksi vuotta, joten saatat joutua odottamaan 8-98 vuotta, jolloin pysähdymme miettimään, miten nuo mestariteokset elokuvahistoriaan vaikuttivat.

Toivon, että Never Let Me Go arvostellaan ensi-iltaviikolla.
lainaa
malakias

04.03.2011 klo 12.29

Agnostikon ja ateistin ero käytännössä voi olla hyvin hienovarainen: Agnostikko ei tiedä onko jumalaa olemassa eikä usko että sitä voi tietääkään, mutta säilyttää mielessään sen olemassaolon mahdollisuuden. Voi jopa tunneperäisesti uskoa jumalaan.
Ateisti ei usko, koska jumalan olemassaolosta ei ole todisteita ja lisäksi tieteen valossa on todennäköisempää että jumalaa ei ole.
On olemassa kiihkoateisteja, jotka voi "uskovaisuuden" toisena äärimmäisenä päänä rinnastaa kiihkouskovaisten kanssa, mutta ateismia yleisesti ei voi rinnastaa kiihkouskoon, tai uskovaisuuteen yleisesti. On ateisteja jotka eivät yksinkertaisesti ajattele uskontoa ollenkaan, eli ovat kokonaan "uskovaisuuden" mittarin ulkopuolella, mutta asiaa kysyttäessä sanovat olevansa ateisteja, koska ei parempaakaan termiä ole. Valitettavasti uskovaiset väen vängällä ovat tehneet ateismista ikään kuin uskonnon vastineen, koska eivät voi ymmärtää ei-uskon käsitettä, ja sen ympärille syntynyt teo- ja semifilosofinen sota on vetänyt ateismin mukaansa uskontokäsitteiden juoksuhiekkaan: mitä enemmän sitä vastaan yrittää pyristellä, sitä enemmän siihen uppoaa.
Ei-kiihkoileva ateisti ei uskalla enää sanoa olevansa ateisti. Parempi sanoa olevansa vaikka agnostikko, vaikka se ei olekaan ihan sama asia.
lainaa
malakias

04.03.2011 klo 12.43

Tuli vielä mieleen että tokihan on olemassa käsite skeptismi, joka nimellisesti voisi vastata useimpien ateistienkin elämänfilosofiaa. Kiihkoskeptikoiden takia skeptisimillä kuitenkin on vielä vahvempi negatiivinen mielikuva uskonnonvastaisuutena kuin ateismilla.


Mihin tämä pitkä vuodatus muuten ylipäätään liittyy?
No tähän pikkuiseen lipsahdukseen arvostelijalta: "Kiihkouskovaiset - mukaanlaskien ateistit", mikä kuitenkin osoittaa että hänkin on omaksunut tämän juoksuhiekkaan vedetyn mielikuvan ateismista.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.03.2011 klo 13.40 1 tykkää tästä

Ei se ole minkäänmuotoinen lipsahdus, vaan arvostelijan politiikkaa. Kokemusteni mukaan, kun ihminen sanoo olevansa ateisti, hän tarkoittaa tällä muun muassa sitä, että hän tietää, että manattavat demonit ovat mielikuvitusta. Vastaavasti kiihkouskovainen tietää, että se on totta, mitä uskonnollinen johto asiasta sanoo. En oikein tykkää tietäjistä. Tykkään A. heistä, jotka eivät tiedä, ja B. heistä, jotka eivät tiedä, mutta uskovat.

Sanalla on se merkitys mikä sille annetaan. Sanalla "uskovainen" on suunnilleen sama merkitys kuin sanalla "hörhö". Koetan vastapainoksi antaa sanalle "ateisti" merkityksen "hörhö". Jos joku tahtoo kutsua itseään ateistiksi, vaikka hän ajatteleekin asioita hirmuisen monelta kantilta ja on kiinnostunut elämästä ja universumista ja kaikesta mikä on vielä todistamatta ja hän kunnioittaa syvästi muita elämänkatsomuksia ja kulttuureita, niin ainahan hän haluta saa. Varmasti tykkään tuollaisesta ateistista, kunhan hoksaan, ettei hän ole niinsanottu ateisti.

:)
lainaa
kihkoilija

04.03.2011 klo 17.22

Mitäs mieltä peltonen on sitten siitä että voiko ihminen ylipäätänsä tietää jotain tai sanoa tietävänsä?

Mitkä ovat ne asiat mitkä voi varmasti tietää jos kerran demonien olemassa oloa ei voi tietää?

Jos joku kuule ääniä, näkee demoneita, puhuu kuolleille, uskoo haltiohin, peikkoihin, jumaliin, tonttuihin tai muihin olentoihin, niin silloin kannattaisi kokeilla psykiatriaa ensin ja sitten manaajaa.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.03.2011 klo 19.02 1 tykkää tästä

kihkoilija kirjoitti:
Jos joku kuule ääniä, näkee demoneita, puhuu kuolleille, uskoo haltiohin, peikkoihin, tonttuihin tai muihin olentoihin, niin silloin kannattaisi kokeilla psykiatriaa ensin ja sitten manaajaa.


Samaa mieltä on elokuva The Rite. Samaa mieltä on katolinen kirkko. Suunnilleen samaa mieltä on Peltonen, mutten kyllä tiedä, mistä niitä manaajia löytyy, ja jos tontut eivät häiritse, niin eivätköhän ne lähinnä rikastuta elämää. (En tahdo loukata hinduja, joten poistin listastasi kohdan "jumaliin".)

Ihminen ei voi tietää yhtään mitään, jos sataprosenttisesta varmuudesta puhutaan. Jos käytetään sanaa "tietää" puolihuolimattomasti, niin minun mielestäni semmoiset asiat voi merkityksellisiksi tietää, joilla on merkitys.

Yleisesti ottaen en välitä paljoakaan avaruusolennoista enkä demoneista, koska kukaan josta välitän, ei ymmärtääkseni ole riivauksesta tai anaaliluotaimesta kärsinyt. Moni muu kuulemma on, joten en ala silkkaa ylimielisyyttäni näitäkään juttuja valheeksi väittämään.

Sen tiedän, että Raamatussa mainitaan pahat henget, mutta sitä en tiedä, mitä niillä tarkoitetaan. Roger Ebert kirjoitti, että hänen mielestään ihminen saa demonit jotka ansaitsee: hengellinen ihminen sekoaa demonityyliin, siinä missä työnarkomaani etääntyy perheestään ja elämästään. Mainio mielipide. Ehkä Raamattu tarkoittaa tätä, tai ehkä Raamattu varoittaa avaruusolennoista. Minä olen jotakin mieltä niistä yksityiskohdista, joiden merkityksen uskon ymmärtäväni. Muitakin toki yritän ymmärtää.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

05.03.2011 klo 01.13

Kappas olen pitkälti Peltosen kanssa samaa mieltä sen verran mitä nyt häntä ikinä ymmärränkään. Absoluuttinen tietäminen on mahdotonta. Oman näkemyksen levittäminen absoluuttisena tietona on typerää. Kaikki lauseeni voisin aloittaa sanoilla "omasta mielestäni", mutta en tee sitä, koska näen kaikki lauseet ylipäätään mielipiteinä.

Samaa mieltä pitkälti ateisteista erityisesti internetin ihmeellisessä maailmassa. Heidän ongelmansa ei ole siinä, että he esittävät vajaita argumentteja, vaan heidän käsityksessään ymmärtää muita ihmisiä. Juuri yllä olevat heitot "psykiatreista" yms. on sitä pahimmillaan. Suosittelen psykiatria jos uskot onneen. Ja tiedän että uskot.

Aina voi argumentoida ja toiset argumentit ovat vahvempia kuin toiset, mutta silti pohjimmiltaan kaikessa on kyse näkemyserosta. En voi argumentoida, että luonnonsuojelu on tärkeää kaikille, kun se ei välttämättä sitä ole. Jonkun mielestä maapallon tulee tuhoutua ja ihmisten käyttäytyä kuin syöpäsolut. Tämän takia en oikeastaan väittele enää ihmisten kanssa jotka ovat eri mieltä kanssani, vaan ihmisten kanssa jotka ovat samaa mieltä.

PS. IMHO.
lainaa
Vieras

05.03.2011 klo 04.04

Ateismissa on kyse tieteellisestä maailmankatsomuksesta. Tieteessä maailmaa tarkastellaan todisteiden kautta, ei todisteiden olemattomuuden.

Niin kauan kun todisteita, tai ns. ennustavia teorioita jostain asiasta ei ole, niin sitä ei yksinkertaisesti ole olemassa eikä tiede eivätkä täten ateistitkaan tiedosta sen olemassaoloa.

Mitään jumalia tai henkiä ei ole olemassa. Sama pätee yksisarvisiin ja hammaskeijuihin, kukaan aikuinen ei niihin usko. Mutta raamattuun uskotaan, koska se on saanut hyväksyttävän aseman yhteiskunnassa historiallisista syistä.
lainaa
Gmith

Rekisteröitynyt 03.07.2008

05.03.2011 klo 12.42

Vieras kirjoitti:
Ateismissa on kyse tieteellisestä maailmankatsomuksesta. Tieteessä maailmaa tarkastellaan todisteiden kautta, ei todisteiden olemattomuuden.

Niin kauan kun todisteita, tai ns. ennustavia teorioita jostain asiasta ei ole, niin sitä ei yksinkertaisesti ole olemassa eikä tiede eivätkä täten ateistitkaan tiedosta sen olemassaoloa.

Mitään jumalia tai henkiä ei ole olemassa. Sama pätee yksisarvisiin ja hammaskeijuihin, kukaan aikuinen ei niihin usko. Mutta raamattuun uskotaan, koska se on saanut hyväksyttävän aseman yhteiskunnassa historiallisista syistä.


Ateismilla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa, muuta kuin se, että monilla ateisteilla on tieteellinen maailmankatsomus, se ei kuitenkaan tarkoita, että ei voisi olla ateisti ja uskoa vaikka haltioihin tai vastaaviin yliluonnollisiin olentoihin. Ateistit eivät vain yksinkertaisesti usko jumaliin.

Itse pidän monia ateisteja ja niitä "oikeita" uskovaisia typerinä tai naiiveina ihmisinä. Oikeilla uskovaisilla tarkoitan ihmisiä, jotka oikeasti uskovat esimerkiksi raamatun tai koraanin olevan "jumalan sanaa" ja pitävät niitä muuna kuin ihmisen omana kirjallisuutena.

Ihmiset jotka kuuluvat kirkkoon ja sanovat uskovansa jumalaan, eikä heitä kiinnosta raamattu sen kummemmin, ovat minusta ihan "ok", sillä ainakin heillä on vähän hillitympi jumalkuva, eivätkä he pidä jumalaa pikkumaisena ja vaativana, kuten raamattu. Heidän mielestään "jumala vain on tuolla tai saattaa olla ettei olekkaan", eivätkä he lähde sitä sen syvällisemmin miettimään. Itse veikkaisin, että aika suuri osa kristityistä on tällaisia.

Oma maailmankatsomus on jotain deismin ja ateismin rajamailla.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.03.2011 klo 14.13

Gmith... Jos se on mahdollisuuksien rajoissa, että jonkinlainen Jumala on olemassa, niin sekö sitten ei ole, että jonkinlainen Jumala on jollakinlailla inspiroinut ihmisiä, jotka ovat jonkinlaisesta Jumalasta kertovia kirjoituksia kirjoittaneet?

Mielestäni on huomattavasti naiivimpaa keksiä oma jumala, kuin etsiä Jumalaa kirjallisuudesta, joka häntä käsittelee. Ja se muuten on suosittua se. Oman henkilökohtaisen jumalan keksiminen.

Kuten jo väitin, lähinnä ne asiat voi "tietää", joilla on jokin merkitys.

My main man Jeesus ei sano yhtä asiaa, josta olisin eri mieltä. Tarina siitä, että Jumala on tullut ihmiseksi (ja tulkintani mukaan täten tosiaan ymmärtää ihmistä), on paras tarina, jonka olen kuullut. Tässä on vahva, vahvasti tunneperäinen pohja uskolle. Tältä pohjalta on ollut erittäin mielenkiintoista tutustua itseään älykkäämpien kristittyjen tulkintoihin, ja toisaalta huomata, ettei vastapuolella ole mitään sanottavaa, jolla olisi minulle merkitystä. Usko on minulle rauhaa ja harmoniaa ja keino ymmärtää todellisuutta edes sen verran, etten kilahda totaalisesti - eli toisin sanoen, se tärkein juttu.
lainaa
Gmith

Rekisteröitynyt 03.07.2008

05.03.2011 klo 15.29

Jari-Pee kirjoitti:
Gmith... Jos se on mahdollisuuksien rajoissa, että jonkinlainen Jumala on olemassa, niin sekö sitten ei ole, että jonkinlainen Jumala on jollakinlailla inspiroinut ihmisiä, jotka ovat jonkinlaisesta Jumalasta kertovia kirjoituksia kirjoittaneet?

Mielestäni on huomattavasti naiivimpaa keksiä oma jumala, kuin etsiä Jumalaa kirjallisuudesta, joka häntä käsittelee. Ja se muuten on suosittua se. Oman henkilökohtaisen jumalan keksiminen.

Kuten jo väitin, lähinnä ne asiat voi "tietää", joilla on jokin merkitys.

My main man Jeesus ei sano yhtä asiaa, josta olisin eri mieltä. Tarina siitä, että Jumala on tullut ihmiseksi (ja tulkintani mukaan täten tosiaan ymmärtää ihmistä), on paras tarina, jonka olen kuullut. Tässä on vahva, vahvasti tunneperäinen pohja uskolle. Tältä pohjalta on ollut erittäin mielenkiintoista tutustua itseään älykkäämpien kristittyjen tulkintoihin, ja toisaalta huomata, ettei vastapuolella ole mitään sanottavaa, jolla olisi minulle merkitystä. Usko on minulle rauhaa ja harmoniaa ja keino ymmärtää todellisuutta edes sen verran, että kilahda totaalisesti - eli toisin sanoen, se tärkein juttu.


Se, että jonkinlainen jumala olisi inspiroinut ihmistä, ei ole mahdotonta, mutta pidän sitä äärimmäisen epätodennäköisenä ja vaikka jumala olisikin insipiroinut uskontojen alulle laittaneita ihmisiä, pidän niitä uskontoja silti sen verran irrelevantteina, ettei niiden seuraamattomuudesta seuraa mitään kuoleman jälkeisiä rangaistuksia. Toisin sanoen, minulla ei ole mitään syytä hankkia omille ajatuksille kirjan ja uskonnon asettamia kahleita.

Uskonnot tarjoavat valmiiksi pureskeltuja maailmankatsomuksia, lapsellisia jumalkuvia ja uskomuksia, jotka usein painostavat, sitä kuinka tärkeitä ihmiset ovat, kuinka jokainen meistä on niin tärkeä, että miljardit galaxit, tähdet ja planeetat luonut superentiteetti välittää jokaisesta meistä. Monet uskonnot heijastavat tätä ihmisen luontaista tarvetta tuntea itsensä tärkeäksi ja se tekee niistä niin naiiveja.

Joku saattaa maailmaa katsomalla saattaa nähdä jumalan kädenjäljen kaikessa, mutta se ei tarkoita, että me emme voisi olla pieni ja mitätön maailmankaikkeuden sivutuote.

Kannattaa muistaa, että raamattukin on ihmisen kirjoittama kirja. Raamatun sanoma, ideat, jumalkuvat ja käsite jumaluudesta ei ole sen enemmän oikeassa kuin tavallisen kaduntallaajan käsitys niistä.

Monet uskonnot kieltävät epäilemästä niiden sanomaa täysin ja tämä vain heijastaa niiden sanoman heikkoutta. Kaikki valehtelijat tietää, että epäilys paljastaa valheet.

"Jumala" on käsitteenä omasta mielestä vähän sekava. Voiko jokin olla jumala, jos sitä ei kukaan palvo? Jos maailmankaikkeudessa on jokin entiteetti, joka loi kaiken, mutta ei vastaa minkään ihmisen käsitettä jumalasta, onko se jumala?

Lyhyesti: Pidän siis kristittyä, juutalaista ja islamilaista uskomusta jumalasta ja maailmasta narsisistisena maailmankatsomuksena, joka vetoaa ihmisen tarpeeseen tuntea itsensä merkittäväksi ja tärkeäksi.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.03.2011 klo 16.37 1 tykkää tästä

Gmith kirjoitti:
Lyhyesti: Pidän siis kristittyä, juutalaista ja islamilaista uskomusta jumalasta ja maailmasta narsisistisena maailmankatsomuksena, joka vetoaa ihmisen tarpeeseen tuntea itsensä merkittäväksi ja tärkeäksi.


Jos uskonnolla tarkoitetaan sitä, kun silkkiin verhottu vanha ukko paasaa mahtavassa katedraalissa uskontoon verhottua politiikkaa, niin helppo uskontoa on kritisoida. Näiden mainitsemiesi uskontojen todellinen luonne on nöyryys. Minulle kristinusko on nöyryyttä, oman pienuuden ymmärtämistä. Toki hyvä uskonto antaa hyvän itsetunnon. Ei ole mitään väärää tuntea itsensä rakastetuksi.

Raamatusta vielä sen verran, että se puhuu hyvin tehokkaasti omasta puolestaan, kun ihmiset vain lukisivat sitä. Liitän tähän kappaleen, joka mielestäni sopii tähän ketjuun useammalla tapaa.

Jeesus sanoo:
"Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."
lainaa
Gmith

Rekisteröitynyt 03.07.2008

05.03.2011 klo 18.02

Jari-Pee kirjoitti:
Näiden mainitsemiesi uskontojen todellinen luonne on nöyryys. Minulle kristinusko on nöyryyttä, oman pienuuden ymmärtämistä. Toki hyvä uskonto antaa hyvän itsetunnon. Ei ole mitään väärää tuntea itsensä rakastetuksi.

Raamatusta vielä sen verran, että se puhuu hyvin tehokkaasti omasta puolestaan, kun ihmiset vain lukisivat sitä.


Nöyryyttä tämän maailmankaikkeuden mahtavuuden rinnalla olisi maailmankatsomus, joka ei pidä ihmistä arvossa, vaan maailmaa ja sitä kokonaisuutta. Raamatussa nimenomaan sanotaan, että jumala vartavasten loi ihmisen omaksi kuvakseen ja maailman ihmiselle, joka ei ole kovin nöyrä näkemys maailmasta. Se, että ihmiset luulevat kasteen, avioliiton, hautajaisten, siunausten, rukousten tai muiden vastaavien pienien rituaalien merkitsevän äärettömän vanhalle kaikkivaltiaalle mitään ei ole kovin nöyrää.

Raamattu ei juuri perustelee mitään näkemyksiä tai kantoja asioihin, vaan se lähinnä koostuu läjästä erilaisia väitteistä, jotka se olettaa sinun hyväksyvän todeksi. Se, että näistä kirjoista ammentaa jotain ideoita ja kehittää itseään on jees. Se, että uskoo ja luulee, että universumin kaikkivaltiasta luojaa kiinnostaa käytkö sinä kirkossa sunnuntaisin, onko sinut kastettu, kuulutko sinä kirkon kirjoille, oletko sinä hindu, muslimi, buddhalainen, ateisti tai satanisti, ristitkö sinä kätesi tai kumarratko itään päin kun rukoilet, uskotko sinä hänen olevan olemassa ja niin edes päin. Se on sitä pientä ihmisten paskantärkeyttä, johon uskonnot kannustavat ja joka niistä tekee narsistisen maailmankatsomuksen minun silmissä. Uskonnot asettavat ajattelulle rajat kirjalla, joka väittää, vaatii ja kieltää niitä näitä, eikä pyydä epäilemään sen sanomaa tai ajattelemaan itse, eli toisin sanoen se asettaa ihmisille henkiset kahleet, jotka estävät tätä pääsemästä käsiksi ideoihin ja ajatuksiin, jotka ovat tämän ulottumattomissa.

Raamatun, tai minkään muunkaan kirjan lukeminen ei ole järin ajattelua ja hengellisyyttä edistävää toimintaa, jos maailmankatsomus pohjautuu raamattun lukemiseen ja tulkitsemiseen, eikä omaan ajattelemiseen. Itse mielummin ajattelen asiat omasta näkökulmasta vapaasti ilman mitään rajoituksia, kuin ajattelen kahden kannen kahlitsemana, sillä vain minun näkökulmalla on oman elämän kannalta merkitystä.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.03.2011 klo 21.08 1 tykkää tästä

Gmith kirjoitti:
Itse mielummin ajattelen asiat omasta näkökulmasta vapaasti ilman mitään rajoituksia, kuin ajattelen kahden kannen kahlitsemana, sillä vain minun näkökulmalla on oman elämän kannalta merkitystä.


Asioita voidaan aina väännellä. Omanlaistaan nöyryyden puutetta kätkeytyy viestiisi ja jo pelkästään tuohon lainaamaani kohtaan. Toki se oli tarkoituskin: teit intohimoisen ja asiallisen toteamuksen liittyen elämänkatsomukseesi. Muistutan vain, että mitä vahvempi on mielipide, sitä vahvempaa on se narsismi, mitä juuri paheksuit.

Näen Raamatun vähän toisin kuin sinä. Se on täynnä sananlaskuja. Se on täynnä kuvainnollisia tarinoita. Uuden testamentin päähenkilö puhuu lähinnä vertauskuvin. Vanhassa testamentissa Jumala viljelee sen tapaisia heittoja, kuin että "kuvitteletko ymmärtäväsi, miten todellisuus toimii".

Perustelemattomia käskyjä, joita ei saa kyseenalaistaa, luetteloidaan enemmänkin Mooseksen kirjoissa, mutta ne oli tarkoitettu valitulle kansalle, joka eli ihmisuhreja ja muuta mukavaa harrastavien kansojen naapurina kauan sitten. Juutalaisetkaan eivät noudata niitä.

Jeesuksen puheet ovat sen verran yleisinhimillisiä, että saattaa olla hitusen hankalaa löytää esimerkiksi eduskuntavaaliehdokas, joka on "ajatellut asioita ihan itse ilman rajoittavaa uskontoa" ja on avoimesti eri mieltä Jeesuksen kanssa.

Raamattu ei kerro, miten maailmankaikkeus toimii. Se ei kerro, miten tuonpuoleinen toimii. Raamattu vihjailee, maalailee merkityksiä. Tieteeseen perehtyneillä kristityillä on paljon mielenkiintoisia mielipiteitä jaettavana siitä, miten vihjailut ja tiede rimmaavat. Eivät heidän mielipiteensä mitään todisteita ole, ei ole siitä kysymys, sanonpahan vain, että kristityn ajatuksia rajoittaa vain kristitty itse.

"Kiihkouskovainen" ottaa asiat kirjaimellisesti ja esimerkiksi uskoo, että maapallo on nuori. Hänelle on kerrottu satu ja hän pelkää päästää siitä irti. "Ateisti" on todisteuskovainen, joka pitää kaikkea sellaista mahdottomana, jota ei kykene todistamaan se todistekulttuuri, jonka oikeellisuuteen hän uskoo niinkin vakaasti, että hänestä olisi naurettavaa, jos joku kysyisi, miksi hän siihen uskoo. Ateisteihin uppoavat sadut madonreijistä ja sen semmoisesta, kunhan ne esitetään turvallisen todistekulttuurin keinoilla. Ateisti hyväksyy mieluummin ajatuksen kolminkertaisella valonnopeudella matkustavasta alienista, kuin enkelistä.
lainaa
Vieras

06.03.2011 klo 04.10

Gmith kyllä on ihan ulapalla. Meni pointti täysin ohi hänellä.

Rautalanka: tieteellisessä maailmankatsomuksessa jumalia tai yksisarvisia ei ole, ja tästä seuraa suoraan ateismi.
lainaa
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

06.03.2011 klo 12.46 1 tykkää tästä

Mielenkiintoinen ja antoisa keskustelu, kiitos! Toivottavasti se vielä jatkuu. Sellaista mietin tässä aamupöhnässäni että hiukan häiritsee uskokeskusteluissa korkealentoisuus. Jos laitettaisiin asiat ruohonjuuritasolle käytännön elämään niin uskossa olevat/uskonto ovat/on haitallisempi kuin ateismi (miten sen määrittelisikin). Olen sen verta rahvas mölli ettei minua sinänsä kiinnosta henkilön x ajatukset tai uskon aatokset vaan käytännön toimet. Kokonaisuudessaan tuntuu siltä että uskonto rajoittaa kehitystä, esim vaikka tasa-arvon suhteen, oli se sitten naisten ja miesten välillä, köyhien tai rikkaiden, tai oikeutta saada samankaltaista kohtelua yhteiskunnalta. Tietenkin kannatan kirkon erottamista valtiostakin. Yksilön oikeus on etsiä elämälleen merkitystä uskonnon kautta, uskoa mihin haluaa, ja mikä tärkeintä, MUUTTAA uskonkäsityksiään mikäli niin haluaa. Yksi olennaisista piirteistä mikä on uskonnossa kuin uskonnossa on pitää yksilö piirissään, vapaa ajattelu kun antaa sijaa epäilylle. Ateismin (tieteen kannalta) ajattelevissa saattaa olla tietynlaista kylmyyttä, epäuskoa ihmisen hyvyyteen mutta omien havaintojen kautta ateistit nimenomaan tuntuvat enemmänkin empaattisemmilta kuin uskovaiset tuttuni.

Mutta ideani tässä avauksessani oli tuoda esille mitä nämä ajatuksenne tarkoittavat käytännön arkisessa elämässä? Miten kohtelemme toisiamme uskovaisena kristittynä (tai mikä vaan uskonto) tai ateisteina? Millainen yhteiskunta olisi oikeudenmukaisin, uskonnolla vai ilman? Itse ajattelen naisena ettei uskonnot (mitkään) ole antaneet naiselle muuta kuin haittaa. Ei tarvitse kuin lompsia viereiseen seurakuntaan ja huomata miten heidän mielestään naisten tulisi elää. En liioittele kun sanon että useimman mielestä naisen tulisi pidättäytyä ajattelemasta itseään ja valua takaisin miehen ikeen alle. Miehelle on tietysti tarjolla myös rajatut mahdollisuudet, eri muodossa vain. Kristillinen Suomi on vanhoillinen, sovinistinen ja vieroksuva, näin koen. Muutama uskovainen homoystäväni sinnittelee Helluntalaisten seurakunnassa, en itse ymmärrä miksi. Heidän mukaansa Raamatun sanoma on eri kuin seurakunnan sanoma. Selvä, mutta miksi he ovat sitten seurakunnassa. Itse koen halua uskoa jonkinlaiseen Jumalaan, se on aika pitkälti samantyyppinen kuin Peltosen kuvaama jumala. Olen sitä mieltä Jörkan tavoin että lukeminen kannattaa aina. Eikä uskonnotkaan saisi rajoittaa lukemisen vapautta, se on minulle samaa kuin ajattelemisen vapaus.
lainaa
MikroPop

06.03.2011 klo 15.01

Miellyttävää nähdä kerrankin asiallista uskontokeskustelua - harvinaista internetissä. :)

Muuten komppaan Peltosta täysin, mutta tästä olen eri mieltä:

Jari-Pee kirjoitti:

Mielestäni on huomattavasti naiivimpaa keksiä oma jumala, kuin etsiä Jumalaa kirjallisuudesta, joka häntä käsittelee.


Minusta se ei oe yhtään sen naiivimpaa. Jumalsuhde on muutenkin aina henkilökohtainen asia, ja jokainen kokee saman jumalan eri tavalla. Nykyajan kristityt uskovat hyvin erilaiseen Jumalaan kuin alkukristityt, ja juutalaisten Jumala on aina ollut erilainen vaikka onkin tavallaan sama jumaluus.

Tunnen paljon ihmisiä jotka uskovat tai ovat uskomatta eri asioihin. Joko historiallisiin, ikivanhoihin Jumaliin, tai sitten sellaisiin jotka ovat uneksineet omassa mielessään. Eroa ei näytä olevan, ainakaan sen kannalta miten paljon vahva usko antaa voimia elämään, ja motivaatiota ponnistella kohti sitä ultimaattista totuutta joka odottaa tuolla jossain. Ja toiset saavat yhtä paljon iloa siitä ajatuksesta, että maailmankaikkeus on vain suurenmoisten sattumien seurausta.

Itse ajelehdin vielä elämänkatsomusten loputtomilla vesillä. Joskus luulin olevani kristitty, mutta huomasin sitten ettei uskollani ollut pohjaa. Lyhyeksi jääneen uskontovastaisen vaiheen jälkeen aloin tosissani etsimään itseäni tutustumalla eri uskontoihin ja uskovaisiin, mutta vielä toistaiseksi en ole löytänyt omaa polkuani. Lopulta olen alkanut tulla siihen tulokseen että jos valmista tietä ei ole minulle olemassa, se täytyy itse rakentaa.

Niin minä uskon, tällä hetkellä. Jokainen uusi päivä ja jokainen keskustelu uuden ihmisen kanssa tuo mahdollisuuden muutoksesta ja uudesta suunnasta. Ehkä pyörin pelkkää ympyrää? En tiedä, mutta kuljen eteenpäin parhaan ymmärrykseni mukaan.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

06.03.2011 klo 16.41

Sivusin jo sitä mikä Chrisbergiä harmittaa. Järjestäytyneellä kultaisten palatsien poliittisella uskonnolla on paha tapa epäonnistua kunnioittamaan uskonnon henkeä. Kyllä kirkon minun mielestäni sopii joskus sanoa vanhoillisesti että ei, mutta ihmisten sortaminen tai väheksyminen tai liian innokas käskyttäminen ei oikein rimmaa sen sanoman kanssa, että olette kaikki tasa-arvoisia, teillä on vain yksi opettaja, älkää tuomitko, rakastakaa lähimmäistänne kuin itseänne ja lähimmäinen on se, jonka lähimmäiseksi otatte.

Kritisoin siksi muun muassa Paavalia. Paavali on yleisesti ottaen hieno mies, mutta itsesääliä muistuttavien nöyryyden osoitusten sivussa hän on ihastunut omiin tulkintoihinsa juuri siten, kuin myöhempien aikojen auktoriteetit. (Jos jokin minulle ns. todistaa, että Raamattu on korkeamman voiman inspiroimana koottu, niin se, että siitä löytyy kaikki. Apostolien teoista löytyy muun muassa kuvaus seurakunnasta, jota ei oteta vakavasti, kun kaikki kiljuvat siansaksaa uskoon tultuaan.)

Mielestäni järjestäytynyt kristinusko useinkin jarruttaa kehitystä, mutta sen sanoma on yhä "aikaansa edellä".

MikroPopille semmoista, että naiivi on mielestäni oikea sana tuossa yhteydessä. En käytä sitä halveksuen, tiettyä naiiviuttahan vaatii virallinenkin kristinusko ihan selväsanaisesti uskonnon itsensä mukaan: ns. älykkäitä Raamattu vastaavasti kritisoi tämän tuosta. Se oli minusta erikoinen väittämä, että olisi jotenkin vähemmän naiivia keksiä itselleen mieleinen jumala. Jumalan keksiminen valikoimalla kivoja asioita ja olettamia varmasti on ymmärrettävä juttu sellaiselle ateistille, joka ei itse usko, mutta hyväksyy, että joku tuntee olonsa paremmaksi mielikuvitusolennon keksittyään. Jos uskolla ihan omaan julleen on merkitystä, niin sillä selvästikin on merkitystä, mutta asiaa olisi hitusen hankalaa ajatella tämän pidemmälle.

Moni ei voi uskoa "rakastavaan Jumalaan", joka tuomitsee ihmisiä helvettiin. Emme voi tietää, mikä helvetti tarkalleen ottaen on. Yhtä kaikki, jos helvetti on jonkinlainen ikuinen rangaistus, niin minun mielestäni pahinkaan väärintekijä ei sitä ansaitse. Alanko minä tämän vuoksi kritisoimaan Jumalaa tai pitämään sitä selviönä, että ei rakastava Jumala oikeasti ketään helvettiin lähetä? En. Minä uskon oikeudenmukaiseen Jumalaan. En jatka lausetta sivulauseella, eikä lauseella ole kätkettyjä merkityksiä. Jos on naiivia uskoa ja antautua oikeudenmukaiselle Jumalalle, niin mielestäni on moninverroin naiivimpaa uskoa olevansa oikeudenmukaisempi kuin Jumala ja täten alkaa neuvomaan Jumalaa. Tästä oli kyse. Ja tosiaankin otin asian esille vain, koska siitä esitettiin päinvastainen näkemys.

Se on totta ja ymmärrettävää ja mielestäni kaunista, että Jumala ymmärretään ja koetaan erilailla. Sotisinkin lähinnä sitä tulkintaa vastaan, että on olemassa oikea tulkinta. "Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."
lainaa
MikroPop

06.03.2011 klo 18.20

Aa, okei, käsitin vain naiiviuskommentin väärin.

Jari-Pee kirjoitti:
Sotisinkin lähinnä sitä tulkintaa vastaan, että on olemassa oikea tulkinta. "Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."


Jetsulleen. :)
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova