Tuorein sisältö

Anna Abreu: Rush

J.A. Kaunisto

13.05.2011 klo 14.14 | Luettu: 9267 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Anna Abreun tuore kiekko on selkeästi askel eteenpäin. Annan ääni on aikuisempi ja hallitumpi, viisumateriaali liikkuu turvallisen dancepopin ja lievästi kasarilta tuoksuvat poppiksen välimaastossa. Jukka Immosen tuotantoa voi vaivatta asettaa viivalle ulkomaan elävien tuotosten kanssa. Anna lienee omassa genressään Suomen ykkönen. Onneksi jokainen siivu ei vajoa USA:n suosittuun r&b-lokeroon. Send You Packing uskaltaa jopa käyttää räväkkää metalliskebaa. Myös retroilevasta syntikkasoundista pitää jakaa kiitosta.

Hysteria on kappale, joka tarttuu hihaan muhkealla syntikka-annoksella ja toimivalla kertosäkeellä - toisena kuultava Worst Part Is over ei laske rimaa, vaan Kanye West -henkinen räppäävä nytkyttely tekee temput edestä ja takaa. Retroileva Stereo on myös maukas ja helposti suussa sulava hattara. Jos albumin laatukriteerit laskettaisiin kolmen ensimmäisen viisun esittämälle tasolle, Anna olisi tekaissut elämänsä albumin. Valitettavasti kaavamaista dancepoppista on vaikea asettaa omaperäisiin raameihin.

Emotionaalinen retrojumppa Mend herättää mielenkiintoa etenkin loistavan soundiosaston johdosta mutta esimerkiksi This Girl ja Other Side kolisevat kovin kuluneita raiteita. Dynamite pelittää vain pöyhkeän tuotannon ansiosta - viisussa ei ole lihaa kuin alkuruuaksi. Be With You on suoranainen rimanohitus, pakkopullaslovari toimii vakuuttavana tuutulauluna.

Anna Abreu kuulostaa jo isolta tytöltä. Nuoren naisen laulusuoritus on kokenut merkittävän turbobuustin. Kun viisumateriaalin vielä saisi samalle tasolle kuin valovoimaisen Annan, maailmalta voisi herua muutakin kuin ulkonäköpisteitä. Miksi ihmeessä Annalle ei säädetä espanjan/portugalinkielistä materiaalia - Annassa olisi ainesta tasku-Shakiraksi. Be With You -sievistelyn tyyppiset turhanpäiväisyydet eivät lämmitä edes levypomon rahanahnetta lompakkoa.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Source Code... Pirates of the Carib... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

Vetirizin

16.05.2011 klo 20.15

V2.fi voisi laittaa jaavakoodinsa kuntoon: ärsyttää kun mouse 3 ei avaa uuteen välilehteen kun klikkaa etusivulta.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.05.2011 klo 21.13

Voi myös kliksaista tuosta oikealla olevasta listasta, tuo nostoralli ei tosiaan vielä avaa.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova